Aikana, jolloin melkein kaikki kirjat tuntuvat ammentavan jollain tapaa oikean elämän henkilöistä ja tapahtumista, on tavallaan hämmentävää lukea romaani, joka on puhtaasti fiktiivinen. Saksalais-sveitsiläisen Benedict Wellsin neljäs romaani Yksinäisyyden jälkeen on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa, joka ilmestyi alkukielellä jo vuonna 2016. Kirja palkittiin ilmestymisvuotenaan muun maussa Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnolla. Suomennoksesta vastaa pitkän linjan kääntäjä Raimo Salminen.
Kirjan tiedot
Benedict Wells
Yksinäisyyden jälkeen
Suom. Raimo Salminen
Aula & Co
321 s.
Wellsin kirjan keskushenkilö Jules joutuu vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen. Sairaalan pedissä maatessaan hän sukeltaa muistoihinsa. Mitä on tapahtunut, ja kuinka hän on joutunut tähän tilanteeseen? Muisto kerrallaan Wells alkaa keriä Julesin tarinaa auki: lapsena hän on jäänyt sisarustensa Lizin ja Martyn kanssa orvoksi, kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet onnettomuudessa. Lapset lähetetään sisäoppilaitokseen, ja kukin heistä reagoi kokemaansa menetykseen ja käsittelee sitä omalla tavallaan.
Trauman merkitystä ei mitenkään erityisesti alleviivata, mutta on selvää, että se on ollut läsnä Julesin elämässä ja vaikuttanut kaikin tavoin siihen, millaisia valintoja hän on tehnyt ja miten asiat ovat menneet. Ulkoisesti Wellsin kirjassa kaikki onkin niin kuin pitää: se on taidokkaasti rakennettu, sen henkilöhahmot tuntuvat realistisilta, ja se käsittelee taiten hyvinkin perustavanlaatuisia kysymyksiä. Loppukaan ei tunnu millään tavalla epäsuhtaiselta muuhun romaanin nähden, joten ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Wells tietäisi, mitä hän tekee.
Yksinäisyyden voi tulkita teoksessa monella tapaa. Se on konkreettista, vanhempien kuoleman herättämää tunnetta, mutta myös yhteyden kadottamista itseen ja muihin. Yksinäisyyden jälkeen onkin tarina eheytymisestä tai ainakin matkasta kohti sitä. Se, että ihminen päätyy tarkastelemaan menneisyyttään vasta, kun on käynyt lähellä kuolemaa, on toki tietyllä tapaa ehkä vähän kulunut ratkaisu. Se, ettei tarinan asetelma tarjoa varsinaisesti mitään uutta ei kuitenkaan vielä tarkoita, etteikö tarina voisi olla hyvä.
Kaikki juonenkäänteet eivät toki istu luontevasti osaksi tarinaa, tai pikemminkin niiden seuraamukset eivät aina tunnu aivan loogisilta. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Jules auttaa toista henkilöä tekemään itsemurhan, jotta voi sen jälkeen olla yhdessä tämän vaimon kanssa. Asia ei herätä sen suurempia moraalisia pohdintoja, mikä tuntuu hieman kummalliselta.
Ehkä tämän takia Yksinäisyyden jälkeen ei lopulta ole mikään muotovalio tai helmi. Se on kiistatta taitavan kirjoittajan käsialaa, harmillisella tavalla ”ihan hyvä” romaani, jossa ei kuitenkaan ole mitään erityisen mullistavaa tai mieleenpainuvaa. Wellsin punoma tarina ei yksinkertaisesti vain nouse sellaiselle tasolle, joka tekisi siitä millään tapaa poikkeuksellisen.
Mikä tarinassa sitten on vialla? Ei välttämättä mikään. Riippuu varmaankin, mitä kirjallisuudelta odottaa. Omalla kohdalla ”ihan hyvä” ei kuitenkaan vielä riitä liikuttamaan mielen mannerlaattoja uuteen asentoon.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
