Kirja esittelee lukijoille Hildur Rúnarsdóttirin, islantilaisen rikosetsivän, joka hoitaa ahdistustaan surffailemalla jääkylmässä meressä. Kirjan toinen päähenkilö on Islantiin poliisiharjoitteluun saapuva suomalainen Jakob Johanson, jolla on myös omat mörkönsä.

Pohjois-Islannin Länsivuonoille sijoittuva tarina alkaa 1550-luvulle sijoittuvalla prologilla, mutta se nivotaan kirjan kuluessa osaksi nykyhetkessä tapahtuvaa kerrontaa. Hildur on kasattu perinteikkäistä aineista. On oman menneisyytensä kanssa kamppaileva päähenkilö, Raamatun jakeita siteeraava ja suurta tehtävää toteuttava murhaaja, romanssintynkää ja islantilaisen luonnon kuvausta. Vaikutteita on selvästi haettu muun muassa mainiosta Silta-tv-sarjasta.

Aineksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos kerronta rullaa ja tarina viihdyttää. Tässä kohden Hildur tuottaa kuitenkin pettymyksen. Dekkarissa looginen aloituspiste on murhassa, mutta Hildurissa ehditään tarpoa lumisissa maisemissa hyvän matkaa sata sivua ennen ensimmäistä ruumista. Kaikkein suurin ongelma on kirjan kerronnassa, jossa juonenkuljetus töksähtelee kerta toisensa jälkeen erilaisiin ”tietoiskuihin”, joissa Rämö selittää, miksi hahmot tekevät tai sanovat juuri näin. Lukijaa pidetään tiukasti kädestä läpi kirjan, ja kaikki selitetään juurta jaksain:

”Polkupyörät vietiin kellariin sään takia. Myöhäissyksyllä satoi paljon ja myrskytuulet voimistuivat. Atlantilta puhaltava pohjoistuuli vetäisi järeämmänkin maastopyörän katuun ja siinä rytäkässä rikkoutuisi helposti muutakin kuin etuheijastin.”

Hildurin tavoite on siis viihdyttää mutta myös valistaa lukijaansa islantilaisesta elämänmenosta. Tällaiset seikat olisi ollut syytä sovittaa osaksi kerrontaa tai vaikkapa dialogia, mutta nyt kerronta jää pahasti puolitiehen. Tarinan töksähtelevyyttä lisää Hildurin lapsuudessa kadonneiden siskojen tapaus, jota selvitellään kirjasarjan seuraavassa osassa.

Murhatutkinta etenee insinöörin tarkkuudella kohtauksesta toiseen. Kaikki tapahtuu siistissä järjestyksessä, eikä lukijaa johdeta harhaan. Murhaajan henkilöllisyyden selviäminen ei aiheuta ahaa-elämystä. Jännitettä tai vaaratilanteita ei synny, kun tutkinnan alun ja lopun välille on vedetty suora jana. Tiedonjyväsiä alleviivataan tekstissä niin, etteivät ne varmasti jää keneltäkään näkemättä:

”Hildur valpastui. Kuka tyyppi? Miksi hän oli ollut siellä? Tämä oli merkittävä tieto.”

Kuvaavaa on, että Jakobin villapaitaprojekti etenee kirjassa yhtä vääjäämättömästi kuin rikoksen tutkintakin. Kun paita on valmis, on myös tutkinta saatu päätökseen – siististi ja ohjeen mukaisesti. Paitahan siitä tuli, mutta ei se kokonaisuutena kovin mielenkiintoinen ole.

Tämä arvio on osa kirjablogistien vuoden 2023 joulukalenteria. Kalenterin seitsemäs luukku löytyy Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista ja yhdeksäs luukku puolestaan Tuulevin lukublogista!

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Kaikesta matkaopasmaisesta rönsyilystään huolimatta Hildur on lupaava esikoisdekkari, joka enteilee menestyksekästä jatkoa rikosetsivän seikkailuille." – Meridian

"Rämö nivoo hienosti myös Islannin erikoisen maaston ja ääriolosuhteet mukaan tarinaan." – Kirjaluotsi

"Pidin romaanista erityisesti siksi, että vaikka kirjassa käsitellään kamalia asioita, ei tunnelma missään vaiheessa muuttunut ahdistavaksi tai painostavaksi." – Amman lukuhetki

Sinua saattaa myös kiinnostaa: