Vuoden ensimmäiseksi lukupiirikirjaksi valikoitui ranskalaisen Hervé Le Tellierin trilleri Poikkeama. Lukupiirissämme ei ollut ennen Poikkeamaa luettu trillereitä, eikä kirjaa ehdottanut jäsenkään ollut varsinainen trillereiden suurkuluttaja (mitä nyt kesäisin pitää lukea yksi John Grishamin kirja).
Kirjojen tiedot
Hervé Le Tellier
Poikkeama
Suomentanut Lotta Toivanen
WSOY
298 s.
Poikkeamassa Air Francen lento 006 laskeutuu kesäkuussa New Yorkiin jouduttuaan ensin matkan aikana pahaan turbulenssiin. Kaikki vaikuttaa täysin normaalilta, kunnes selviää, että samainen lento on laskeutunut New Yorkiin muutama kuukausi sitten maaliskuussa. Yhtäkkiä viranomaisilla on käsissään lentokoneellinen ihmisiä, jotka ovat jollain kumman tavalla kloonautuneet. Mitä tällaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä?
Lentokone ohjataan piiloon tukikohtaan ja maailman parhaat asiantuntijat kutsutaan paikalle ratkaisemaan ongelmaa. Tarina etenee vaivattomasti, ja moneen otteeseen tuli mieleen, että kirja olisi lähes sellaisenaan sovitettavissa tv-sarjaksi. Samalla kirja tuntuu hieman kaavamaiselta, sillä siinä on todella monta henkilöhahmoa, joiden tarinoita edistetään vuorollaan luku kerrallaan.
Poikkeamassa on kirja kirjassa, sillä yksi kloonautuneen lentokoneen matkustajista on Victor Miesel -niminen kirjailija, joka alkaa kirjoittaa Poikkeama-nimistä teosta. Mieselinkin kirjassa on valtava määrä henkilöhahmoja, ja kirjailija vitsailee, kuinka hänen kustannustoimittajansa oli ehdottanut hahmojen karsimista ja keskittymistä vain muutamaan. Tähän Miesel ei kuitenkaan suostu, ja on paljon mahdollista, että myös Le Tellier on käynyt vastaavan keskustelun kustannustoimittajansa kanssa.
Viihdyttävä tarina
Kirjan hahmot eivät ole erityisen moninaisia, vaikka mukana onkin eri-ikäisiä miehiä ja naisia ja seksuaalivähemmistöjen edustajia. Eräs lukupiirimme jäsen oli lukenut kirjaa feministisestä näkökulmasta ja huomautti, kuinka kirjassa kaikki miehet saivat lopussa havittelemansa naisen. Mieshahmot olivat myös hyvin stereotyyppisiä, mikä päti toisaalta myös enemmän tai vähemmän kaikkiin muihinkin hahmoihin.
Toisaalta Poikkeama rakentuu vahvasti juuri kirjan kantavan idean ympärille. Henkilöhahmojen tarkoitus on lähinnä auttaa hahmottamaan sitä, millä tavoin ihmiset voisivat reagoida tilanteessa, jossa ihminen on sattumalta kloonautunut. Kaikki lukupiirin jäsenet olivatkin yhtä mieltä siitä, että kirjassa onnistutaan kuitenkin viihdyttävän tarinan varjolla käsittelemään syvällisiäkin kysymyksiä.
Eräs lukupiirimme jäsen oli esimerkiksi jäänyt pohtimaan, olivatko kloonatun lentokoneen ihmiset samoja kuin aiemmin laskeutuneen koneen matkustajat. Käytännössä he olivat toistensa kopioita, mutta maaliskuussa laskeutuneen koneen ihmiset olivat ehtineet elää kolme kuukautta, ja moni asia oli siinä vaiheessa muuttunut heidän elämässään. Toisin sanoen, tekeekö kokemamme asiat meistä meitä, vai jokin muu?
Kirjassa viitataan myös ilmastonmuutokseen, sillä ihmisten tavassa käsitellä ”monistuvaa” lentokonetta ja ilmastokatastrofia on paljon samaa. Osa pyrkii tavalla tai toisella kieltämään tapahtuneen ja jatkamaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kirjassa on myös kiinnostava tulkinta Pandoran lippaasta (tai itse asiassa ruukusta), jonka Pandora-niminen nainen avasi päästäen ulos kaikki maailman vitsaukset. Ruukkuun jäi kuitenkin pohjalle toivo, jota on tavattu pitää jonkinlaisena valonpilkahduksena maailmassa. Poikkeamassa toivosta muotoutuu kuitenkin vitsauksien vitsaus, sillä katteeton usko siihen, että asiat kyllä järjestyvät, on kaikkein tuhoisinta. Tämän näemme varsin selvästi myös ilmastonmuutoksen kohdalla.
Kortit pöytään
Jonkin yliluonnollisen ilmiön ympärille rakentuvia kirjoja vaivaa usein se, että ne jaksavat kiinnostaa siihen asti, kunnes ilmiö jollain tapaa selitetään. Tämä pätee erityisesti kauhukirjallisuuteen, jossa tunnelma usein lässähtää, kun varjoissa pysytellyt mörkö tuodaan valoon. Poikkeama kuitenkin välttää tämän ongelman, sillä Le Tellier jättää kloonautumisen varsinaisen syyn lukijan tulkittavaksi.
Toisaalta, mitä enemmän kirjasta keskustelimme, sitä heikommilta tarinan eri elementit alkoivat tuntua Lukuisissa henkilöhahmoissa oli esimerkiksi se ongelma, että kun heidän tarinaansa palattiin myöhemmin kirjassa, oli vaikea muistaa, kenestä nyt oikeastaan olikaan puhe. Poikkeaman asetelma tarjosi monia eri mahdollisuuksia, mutta niitä ei kirjassa täysin pystytty hyödyntämään.
Kaiken kaikkiaan kirja oli lukupiiriläisten mielestä viihdyttävä: kaksi jäsentä nosti peukun kirjan kohdalla pystyyn ja kaksi jätti arvionsa sille välille.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
