Yhteensä kymmenen kertomusta käsittävä Kuolleiden valssi on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen novellikokoelma. Suurinta osaa kokoelman teksteistä ei ole aiemmin julkaistu missään muodossa. Novelleja Hautala on kuitenkin kirjan jälkisanojen mukaan kirjoittanut jo pidempään, ja vanhin kokoelman teksteistä onkin kahdenkymmenen vuoden takaa.
Kirjan tiedot
Marko Hautala
Kuolleiden valssi
Tammi
229 s.
Siihen, että Hautala julkaisee vasta nyt, yhdeksän aikuisille suunnatun romaanin jälkeen ensimmäisen novellikokoelmansa, on ainakin yksi syy: Hautalan Varpaat-novelli ylsi vuonna 2020 Shirley Jackson Award -ehdokkaaksi.* Kauhukirjallisuudelle pyhitettyä palkintoa ei ennen Hautalaa ollut tavoitellut yksikään suomalainen. Ehdokkaaksi päässyt Varpaat oli julkaistu alkujaan suomeksi vuonna 2015. Samainen novelli päättää myös Kuolleiden valssin.
En ole tähän päivään mennessä lukenut Hautalalta huonoa romaania, mutta pidempi mitta ei ole aina tuottanut tasapainoista lopputulosta. Hautala osaa kiistatta luoda tunnelmaa, mutta joidenkin romaanien kohdalla pelon taustalla olevaa pahaa on ehkä sorruttu selittämään liiaksikin. Millainen Hautala on siis novellistina? Riittääkö lyhyt mitta tunnelman luomiseen?
Kyllä vain. Kuolleiden valssi on parhaimmillaan hyvin häiritsevä ja ahdistava kirja, niin kuin hyvän kauhukirjallisuuden kuuluukin olla. Novelleissaan Hautala ammentaa sinänsä tutuista aineksista, mutta suurin osa tarinoista sisältää yllättäviä ja tuoreita juonenkäänteitä, jotka tekevät tarinoista selvästi keskitasoa parempia. Esimerkiksi kirjan aloittava Pitkä kuuma kesä tuo mieleen slasher-elokuvan, mutta sen lopetus pakottaa katsomaan koko tarinaa toisesta näkökulmasta.
Kokoelman parhaimmistoon kuuluu Saurin hiljaisuus -niminen novelli. Tarina pohjautuu psykologi Pekka Saurin vuosina 1987–2002 vetämään Yölinjalla-ohjelmaan, jossa ihmiset saivat soittaa yömyöhällä studioon ja kertoa ongelmistaan. Kauhutarinan rakentaminen tälle pohjalle tuntuu aluksi jopa vitsiltä, mutta lopputuloksesta on hauskuus kaukana. Mestarillinen tarina menee ihon alle.
Saurin hiljaisuutta seuraava Maanalainen Niili on sen sijaan mahdollisesti kokoelman heikoin teksti. Faaraoiden Egyptistä on kirjoitettu sivukaupalla kauhukertomuksia, eikä Hautala saa lisättyä tähän kehykseen oikein mitään uutta.
Kuolleiden valssi tuo hyvin esiin myös sen, että Hautalan kauhu ei aina ole tyystin ryppyotsaista. Esimerkiksi Teurastajan paradigma -novelli ei pelota, mutta sen kuvaus suomalaisesta yliopistomaailmasta on huvittava. Hauska on myös Hänen vihansa päivä -niminen novelli, jossa maailmanloppua katsotaan Twitter-keskustelun näkökulmasta.
Myös Kuolleiden valssin henkilökavalkadi on miellyttävän laaja. Paha koskettaa niin nuorta, Yölinjalla-ohjelmaa kuuntelevaa poikaa kuin eläkeikää lähestyvää siivoojaa. Kuolleiden valssi ei kulje tasaisen tylsässä tahtilajissa. Sen sijaan kirjan tarinat ovat kanteen kuvattujen kalmojen tanssin lailla täynnä sivuaskeleita, varpaiden (jos ne ovat jäljellä) tallomista ja nyrjähdyksiä. Kaikki tämä tekee Kuolleiden valssista vaikuttavan kokonaisuuden.
* Korjaus 17.2.2022: Kuolleiden valssi hyväksyttiin Tammen kustannusohjelmaan ennen Hautalan Shirley Jackson Award -ehdokkuutta.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Jossain mielessä tämä kokoelma saa minut surulliseksi." – Juha / Kirjavinkit
