Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Vuonna 1939 Eurooppa oli uuden suursodan partaalla. Dekkarikirjailija Agatha Christietä tämä ei hidastanut, sillä kynä sauhusi Oxfordshiren Winterbrookissa entiseen tahtiin. Christie oli keskellä tuotteliainta ja taiteellisesti tasokkainta luomiskauttaan, jonka aikana hän kirjoitti useammankin lajityyppiin kuuluvan klassikon. Jo pelkästään Idän pikajunan arvoitus, Kuolema Niilillä ja Eikä yksikään pelastunut julkaistiin 1930-luvulla.

Kirjan tiedot

Agatha Christie
Eikä yksikään pelastunut

Suom. Jaakko Kankaanpää
WSOY
291 s.

Eikä yksikään pelastunut ilmestyi alkujaan 26-osaisena jatkokertomuksena kesällä 1939. Kirjana se julkaistiin marraskuussa 1939. Synkkä aika tuotti synkän romaanin, sillä vaikka Christie oli kirjoittanut jo toista vuosikymmentä murhista ja murhaajista, on Eikä yksikään pelastunut hyvin kylmäävä teos hänen tuotannossaan.

Muodoltaan kirjaon klassinen suljetun tilan arvoitus, jollaisia Christie oli kirjoittanut jo aiemminkin. Esimerkiksijo mainittu Idän pikajunan arvoitus ja Lentävä kuolema (1937) ovat kumpikin variaatioita tästä teemasta. Poikkeuksellisen Eikä yksikään pelastunut -kirjasta tekee se, ettei siinä ole Neiti Marplen tai Hercule Poirot’n kaltaista salapoliisia.

Kirjassa kymmenen toisilleen tuntematonta henkilöä saapuu eristyksissä olevalle saarelle. Pian käy ilmi, että kaikilla on tunnollaan rikos tai rikoksia, joista he eivät kuitenkaan ole joutuneet vastuuseen. Sitten yksi vieraista kuolee, ja muille alkaa pikkuhiljaa valjeta, ettei kukaan heistä ole turvassa.

Christie itse piti kirjaa yhtenä parhaimmistaan. Tavoitteena oli kirjoittaa kuvaus täydellisestä rikoksesta, joka ei olisi täysin naurettava ja jonka loppuratkaisu säilyisi arvoituksena loppuun asti. Tässä Christie onnistui, sillä Eikä yksikään pelastunut on hyvä kirja. Uskottavana sitä on kuitenkin vaikea pitää.

Se, että murhaaja onnistuu kirjassa saamaan kaikki kymmenen ihmistä samalle saarelle samanaikaisesti ilman, että kellään on syytä epäillä mitään, tekee tarinan pohjasta huteran. Toisekseen murhaaja ei vain onnistu tehtävässään, vaan hän myös kykenee toteuttamaan sen tavalla, joka osuu yksiin vanhan lastenlorun kanssa.

Kirjan henkilögalleria on christiemäisittäin rikas mutta myös hieman karikatyyrimainen: on vanhaa kenraalia, ylimielistä nuorukaista, uskollista palvelijaa ja niin edespäin. Kukaan henkilöistä ei ole erityisen sympaattinen, mikä johtunee siitä, että he ovat kaikki kyenneet omalla tavallaan tekemään ”täydellisen rikoksen”.

Jaakko Kankaanpään vuonna 2019 laatima uusi suomennos kulkee pääosin moitteettomasti. Se, että saaresta käytetään Sotilassaaren sijaan englanninkielistä nimitystä Soldier Island on moderni ratkaisu, mutten olisi purnannut vastaan, jos tässäkin versiossa olisi puhuttu ihan vain Sotilassaaresta.

Eikä yksikään pelastunut on kiistatta dekkarikirjallisuuden klassikko, jonka vaikutus lajityyppiin on ollut merkittävä. Se on myös kestänyt hyvin aikaa, mistä kertoo useat viime vuosina tehdyt teatteri- ja tv-sarjasovitukset. Monien muiden dekkareiden tavoin se ei kuitenkaan kestä useampaa lukukertaa, kun arvoitus on selvillä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"[A]rvoitusdekkarien genressä Eikä yksikään pelastunut on arvonsa ansainnut." – Mikko / Kirjavinkit

"Nerokkaan kekseliäs suljetun tilan arvoitus!" – Kirjapöllön huhuiluja

"Kyseessä on siis arvoitusdekkari parhaimmillaan ja pahimmillaan." - Tuulevin lukublogi

Arvio on osa kirjabloggaajien 14. klassikkohaastetta. Muut haasteeseen osallistujat löydät Kartanon kruunaamaton lukija -blogista!

Sinua saattaisi myös kiinnostaa:

2 kommenttia Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

  1. Gregorius 31.1.2022 at 15:59

    Tämä on tosiaan dekkariklassikko, Christien tuotannon terävintä kärkeä…

    Ja itsehän pidän Christien tavasta kirjoittaa henkilöitä, kuinka nämä luodaan varsin yksinkertaisin vedoin…tuleehan siinä tietysti karikatyyrimaisuutta, mutta hyvää karikatyyria katson mielelläni.

    Sekalaisia Christien kirjoja olen kyllä lukenut uudestaan, niissä tapaa kiinnittää silloin huomiota eri asioihin kun tietää jo sen whodunnit-osion, kuten että miten se tarina on koostettu ja millaisia vihjeitä tiputeltu pitkin matkaa…mutta mieleen tuli että tätä en ole tainnut lukea kuin kerran, rakenne on nerokas mutta sen sai haltuun jo ensimmäisellâ lukukerralla…

    Vastaa
    1. Kirjamies 1.2.2022 at 14:22

      Tämä oli itselle jo kolmas lukukerta, joten pakostakin sitä ajautui lukiessa miettimään muita asioita, kun tarina oli ennestään tuttu. Christien tavoitehan oli tosiaan kirjoittaa tarinasta mahdollisimman uskottava, mutta kyllähän tuo murhaajan suunnitelman täydellinen onnistuminen sitä koettelee. Silti klassikko, ja hahmotkin karikatyyrimäisyydestään huolimatta hyviä.

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.