Palestiinan ja Israelin konfliktin juuret ulottuvat 1800-luvun lopulla syntyneeseen sionismin aatteeseen. Sen piirissä ajateltiin, että antisemitismi oli eri valtioiden politiikan pysyvä piirre, jolloin ainoa tapa taata juutalaisten turvallisuus oli oma valtio. Alkujaan marginaalinen aate alkoi saada jalansijaa 1900-luvun mittaan, mutta vasta toinen maailmansota ja holokaustin kauheudet johtivat Israelin valtion luomiseen vuonna 1948.

Ongelma oli alun alkaen siinä, että Israelin valtio luotiin alueelle, joka oli jo asutettu. Vuoden 1948 sodassa satojatuhansia palestiinalaisia ajettiin kodeistaan ja tilalle asettui juutalaisia. Vuoden 1967 sodassa Israel hyökkäsi ja valloitti loput Palestiinasta eli Itä-Jerusalemin, Länsirannan ja Gazan kaistan sekä Golanin kukkulat Syyrialta ja Siinain niemimaan Egyptiltä. Näitä alueita Siinaita lukuun ottamatta Israel miehittää edelleen kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Israel on myös rakentanut alueille laittomia siirtokuntia, mikä on entisestään kaventanut palestiinalaisten elintilaa.

Israelin ja Palestiinan (sekä alueen muiden arabivaltioiden) välille on yritetty hieroa rauhaa useaan eri otteeseen. Ehkä lähimpänä rauhaa oltiin vuonna 1990-luvun alkupuolella niin sanotun Oslon prosessin aikana, mutta lopulta kaikkein vaikeimmista kysymyksistä, kuten esimerkiksi Jerusalemin asemasta, ei päästy koskaan keskustelemaan. Samaan aikaan Israel jatkoi laittomien siirtokuntien laajentamista miehitetyillä alueilla. Vuonna 2000 järjestetyn Camp Davidin kokouksen jälkeen rauhanprosessi on ollut pitkälti jäissä. Samaan aikaan alueella on kasvanut kokonainen sukupolvi, joka ei ole nähnyt minkäänlaista lupausta rauhasta.

Bennisin kirjassa korostuu erityisesti Yhdysvaltain rooli konfliktissa. Kylmässä sodassa Israel oli looginen kumppani Yhdysvalloille, joka tarvitsi Lähi-idän alueelta itselleen liittolaisen. Yhdysvaltain selvittyä voittajana kylmästä sodasta on kahden valtion välinen liittolaisuus ja yhteistyö vain syventynyt. Syyt ovat ulkopolitiikan lisäksi myös maan sisäpolitiikassa, jossa erityisesti kristillinen oikeisto on erityisen voimakkaasti Israelin puolella, ja tätä äänestäjäkuntaa presidenttiehdokkailla ei ole varaa menettää.

Yhdysvallat on ominut itselleen rauhanvälittäjän roolin, mutta samalla se on tukenut Israelia monin tavoin. Palestiinalaisesta näkökulmasta rauhanneuvotteluja ei ole käyty tasavertaisista lähtökohdista, kun välittäjänä on toiminut toisen osapuolen voimakas liittolainen. Yhdysvallat on tukenut Israelia sotilaallisesti, ja YK:n turvallisuusneuvostossa se on johdonmukaisesti estänyt kaikki Israelia arvostelevat päätöslauselmat veto-oikeudellaan. Bennisin mukaan kuitenkin juuri YK:n pitäisi olla se taho, joka konfliktin ratkaisee, koska sen vuonna 1947 esittämä suunnitelma alueen jakamisesta juutalaisten ja palestiinalaisten kesken johti edelleen jatkuvaan konfliktiin.

Understanding the Palestinian-Israeli Conflict on mainio johdatus Lähi-idän konfliktin taustoihin. Kirjan voi helposti lukea kannesta kanteen, vaikka rakenteen vuoksi siinä onkin jonkin verran toistoa. Toisaalta lukija voi poimia kirjan sisällöstä juuri ne kysymykset ja vastaukset, jotka itseä pohdituttavat.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: