André Spicer: Paskanjauhantabisnes

Brittiläisen organisaatiotutkijan André Spicerin kirja Paskanjauhantabisnes sisältää sitä itseään. Vetävästi nimetty kirja pyrkii osoittamaan, että merkittävä osa nykyisestä bisneskielestämme on itse asiassa tyhjää puhetta ilman sisältöä. Tyhjänpuhujia on toki maailmassa aina riittänyt, mutta nykyisessä tilanteessa paskapuhetta on vähän kaikkialla: politiikassa, mediassa ja talouselämässä.

Kaksi ensimmäistä osa-aluetta Spicer ohittaa kirjassaan lähinnä maininnalla ja keskittyy talouselämän piirissä viljeltävään paskapuheeseen. Tähän erikoistuneet ihmiset käyttävät itsestään sellaisia mielikuvituksekkaita nimityksiä kuin uusiutumisjohtaja, innovaattori tai disruptori. Näille ihmisille maksetaan siitä, että puhuvat mahdollisimman paljon sellaista, millä ei ole kenellekään mitään merkitystä.

Spicerin mukaan talouselämän paskapuheen takana on taloudellinen paradoksi: työn tuottavuus on kasvanut, mutta varsinaisen tunneissa mitattavan työn määrä ei ole vähentynyt mihinkään. Tämä on pakottanut osan ihmisistä ”innovoimaan” ja keksimään tikusta asiaa, kun muutakaan tekemistä ei ole. Kaikki tämä käy kaupaksi, koska muutoksesta on tullut arvo sinänsä.

Kirjassaan Spicer pyrkii osoittamaan, kuinka laaja-alaisesti paskapuhe on vallannut ja kyllästänyt eri organisaatioiden rakenteet. Tällainen joka suuntaan ampuminen johtaa siihen, että eri aihealueita käsitellään pintapuolisesti, jolloin kokonaiskuva jää hataraksi. Kirjaa lukiessa syntyy vaikutelma, että eri organisaatiot ovat Spicerin mielestä lähtökohtaisesti toimivia ja muutoksia ajavat tahot pyrkisivät aina korjaamaan jotain sellaista, joka ei ole rikki. Totuus lienee kuitenkin jossain tässä välissä eli on olemassa organisaatioita, joiden toimintakulttuurissa on merkittäviä puutteita. Oma kysymyksensä on sitten se, ovatko oman elämänsä muutosjohtajat oikeita henkilöitä korjaamaan näitä asioita.

Paskapuhe ei joka tapauksessa ole harmitonta. Usein se tekee organisaatioista raskaampia, kun innovoinnista tulee pakonomaista. Erinomainen esimerkki tästä on Tampereen yliopisto, joka ei enää ole korkeatasoista tutkimusta tekevä opinahjo vaan jonkinlainen innovaatiokeskus, jossa ”sytytellään pieniä tulipaloja tieteen rajapinnoille” ja jonka toivotaan tuottavan ihmisille Wau!-kokemuksia.

Kirjan suomennos on kokonaisuutena ihan hyvä, joskin joitakin outouksia on. Sanat klisee ja kollaasi on esimerkiksi jostain kumman syystä kirjoitettu suhu-ässällä. Lisäksi tässä ja valitettavan monessa muussakin suomennetussa tietokirjassa asioita ja ajatuksia ”haastetaan” (vrt. engl. challenge), vaikka yhtä hyvin voisi puhua kyseenalaistamisesta.

Kirjan viimeisessä luvussa Spicer pyrkii esittämään erilaisia tekniikoita paskanjauhannan torjuntaan ja välttämiseen. Meemeillä tai vinoilulla asiat eivät muutu, sillä organisaatioiden todellinen siivoaminen kaikenlaisesta sisäisestä voimapuheesta vaatisi asenteen muutosta myös johtajatasolla. Niin kauan kuin tätä ei tapahdu, tavallinen työntekijä istuu merkityksettömissä kokouksissa ja piirtelee epämääräisiä kuvioita ruutupaperiinsa, kunnes aurinko sammuu.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

”Teos on selkeä ja tuo terävästi esille paskanjauhannan yleisyyden ja vahingollisuuden niin politiikassa kuin liike-elämässä, toki bisnestä painottaen.” – Valopolku-blogi

”Spicer miettii kirjassaan, miksi tätä jauhantaa on niin paljon.” – Yliopisto-lehti / Salla Nazarenko

Kirjan tiedot:
André Spicer
Paskanjauhantabisnes
Suom. Tapani Kilpeläinen
niin & näin
221 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.