Kolonialismista on viime vuosina kirjoitettu lukuisia kirjoja myös suomeksi, mutta valtaisa aihe ei toki tyhjene yhteen tai kahteen teokseen. Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Janne Lahden ja Turun yliopiston tiedon ja tieteen historian dosentti Johanna Skurnikin kirjan Kolonialismin muokkaama maailma pohjana on toiminut vuonna 2023 pidetty yliopistokurssi ”Näkökulmia kolonialismiin”. Ideana on siis valottaa erilaisin esimerkein sitä, miten eurooppalainen ekspansio muokkasi maailmaa. Ajallinen rajaus on pääosin 1800–1900-luvuilla eli niin sanotulla kolonialismin huippukaudella, vaikka aikaisempiinkin tapahtumiin viitataan.
Kirjan tiedot
Janne Lahti & Johanna Skurnik
Kolonialismin muokkaama maailma – Euroopan ekspansion globaalihistoriaa
Otava
415 s.
Kirja jakaantuu kymmeneen lukuun, jotka kaikki nostavat esiin jonkin kiinnostavan puolen kolonialismin historiasta. Kirjan ote on monella tapaa aatehistoriallinen, sillä kuten kirjoittajat teoksensa alussa toteavat, keskeinen osa kolonialismia oli luoda sellaisia tiedollisia rakenteita, jotka tukivat eurooppalaista ekspansiota ja oikeuttivat siirtomaiden valloituksen ja riiston. Tämä näkyi esimerkiksi siirtomaa-ajan kartoissa, joissa kolonisoitavat alueet näytettiin tyhjinä niin ihmisistä kuin nimistä. Siirtomaavallat piirsivät rajat ja nimesivät paikat uusiksi, jolloin kolonialismista tuli ikään kuin hyväksyttävää. Tätä prosessia on sittemmin pyritty purkamaan palauttamalla alueille niiden alkuperäisiä nimiä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan korkeimmalle huipulle Mount McKinleylle palautettiin virallisesti sen alkuperäinen nimi Denali vuonna 2015. Donald Trumpin toisella kaudella vuoren vanha nimi tosin palautettiin, mikä on puolestaan hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa kolonialismin perinnön purkaminen on.
Keskeinen osa kolonialismiin liittynyttä tiedonmuokkausta oli ajatus eri ihmisroduista ja niiden välisestä hierarkiasta. Oli siis pelkästään luontevaa, että Charles Darwinin ajatukset eläin- ja kasvikunnan välisestä kamppailusta ja luonnonvalinnasta ulotettiin koskemaan myös ihmisten muodostamia kulttuureita ja yhteiskuntia. Toisaalta esimerkiksi alkuperäiskansojen kohtelua kritisoitiin voimakkaasti jo kolonialismin huippukaudella. Samalla tavoin luonnonvarojen riisto herätti keskustelun luonnonsuojelun tarpeesta.
Koloniaalinen tiedonmuokkaus näkyi myös kulttuurin puolella. Esimerkiksi Rudyard Kiplingin, Edgar Rice Burroughs’n ja James Fenimore Cooperin suositut teokset vahvistivat kaikki omalla tavallaan ajatusta eurooppalaisen ekspansion oikeutuksesta. Kaikkia näitä teoksia luettiin laajalti myös Suomessa, ja esimerkiksi Cooperin Nahkasukka-sarjasta ilmestyi kaksi uutta suomennosta vuonna 2014.
Kirjassa käsitellään yhden luvun verran myös asutuskolonialismia, jonka tavoitteena on korvata jonkin tietyn alueen alkuperäisväestö eurooppalaisella väestöllä. Näin tapahtui suuressa määrin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa, missä alueen alkuperäisväestö tungettiin reservaatteihin samalla kun valkoinen väestö eri tavoin anasti maan sen alkuperäisiltä omistajilta. Hämmentävää kyllä, tekijät sivuuttavat asutuskolonialismia käsitellessään kokonaan Lähi-idän ja Palestiinan, vaikka kolonialistinen tutkimus on nimenomaan viime vuosina yhä enenevissä määrin liittänyt Israelin valtion perustamisen juuri asutuskolonialismin perinteeseen. Palestiinan sivuuttaminen saattaa johtua kirjan ajallisesta rajauksesta, mutta silti asian olisi voinut edes mainita jossain kohtaa kirjaa.
Kirjan lukuisat näkökulmat kartuttavat merkittävällä tavalla lukijan ymmärrystä kolonialismin eri puolista. Virheettömään tekstiin on tosin jäänyt jonkin verran anglistisia lauserakenteita. Tekstin pistekoko on kirjassa myös aivan liian pientä, mikä ei ainakaan lisää lukunautintoa. Suomalaisten osuus maailmanlaajuisessa kolonialismissa jää vähäiselle käsittelylle, mutta tätä on vaikea pitää puutteena, sillä esimerkiksi Seppo Sivonen ja Jouko Aaltonen ovat käsitelleet tätä puolta teoksissaan Orjia ja isäntiä sekä Kongon akseli.
Kirjoittajat nojaavat teoksessaan pitkälti historiallisiin esimerkkeihin, jolloin kolonialismin näkymistä nykyhetkessä käsitellään ehkä vähän ohuesti. Kolonisaation purkamisesta ja siitä, mitä se käytännössä vaatisi, olisi voinut kirjoittaa kokonaan oman lukunsa. Vähäisistä puutteista huolimatta Lahden ja Skurnikin teos on sisällöltään rikas ja monipuolinen tietopaketti, joka katsoo aihettaan ilahduttavan monesta näkökulmasta.
Arvio on julkaistu aiemmin Kanava-lehden numerossa 7/2025.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
