Abigail Deanin Kun me kuolimme on Golden State Killerin tapauksesta ammentava fiktiivinen romaani. Deanin kirjassa ei kuitenkaan jahdata murhaajaa, vaan hänen henkilöllisyytensä on alusta lähtien selvillä. Rikollisen sijasta Dean luo valokeilan yhteen uhriksi joutuneeseen pariskuntaan. Kahdessa aikatasossa kulkeva kirja alkaa siitä, kuinka aikanaan sarjaraiskaajan uhreiksi joutuneet Edward ja Isabel valmistautuvat oikeudenkäyntiin, jossa vuosikymmenten jälkeen kiinni saatu rikollinen joutuu vastaamaan teoistaan. Samalla uhrit joutuvat käymään kaiken uudelleen läpi niin oman itsensä kanssa kuin keskenään.

Kirjan toinen aikataso alkaa ajasta ennen rikosta ja kuroutuu pikkuhiljaa kohti oikeudenkäyntiä. Kirja kuvaa toisiinsa sitoutunutta pariskuntaa, jonka yhteyden raaka rikos katkaisee. Raiskauksen jälkeen sekä Edward että Isabel rimpuilevat omalla tavallaan irti kokemastaan. Tapahtunut on kuitenkin alati läsnä.

Nykyhetkessä Isabel ja Edward eivät enää ole yhdessä, mutta lukija ei varsinaisesti tiedä, milloin ero on tapahtunut ja minkä vuoksi. Koettu on selvästi kasvattanut juopaa kahden ihmisen välille, mutta voisiko mukana olla jotain muutakin? Kaikkiaan kirja pureutuu rikokseen ja sen vaikutuksen psykologiaan uskottavasti ja todentuntuisesti. Edward ja Isabel ovat kumpikin hahmoina vaillinaisia ja juuri sen vuoksi kiinnostavia. Kahdesta aikatasosta huolimatta kerronta pysyy tiiviisti kasassa, ja kirjan sivut kääntyvät kuin itsestään.

Jo tässä olisi riittämiin, mutta ikään kuin korostaakseen kirjan trillerimäisyyttä Dean on kehitellyt pääjuonen ohelle pienen sivujuonteen, jossa oikeudenkäynnin ympärillä tapahtuu outoja asioita. Joku tuntuu seuraavan Edwardia, mutta kuka se voi olla, kun varsinainen raiskaaja on telkien takana? Juonne tuntuu jossain määrin ylimääräiseltä, vaikka se tuokin oman lisäjännitteensä kirjan loppupuolelle.

Deanin kirjan kuvaaminen on vaikeaa, sillä se yhdistelee mielenkiintoisella tavalla rikosta, ihmisten välisiä suhteita ja trillerimäistä juonenkuljetusta. Ylipäänsä se on osoitus siitä, että myös trilleri voi olla laadukasta kirjallisuutta, hieman samaan tapaan kuin Eleanor Cattonin loistelias Birnamin metsä (suom. Tero Valkonen). Kun me kuolimme ei retostele karmeuksilla, mutta ei toisaalta käännä katsettaan pois niistä. Lukunautintoa lisää Kristiina Drewsin ammattitaitoinen ja sujuva suomennos.

Arvio on julkaistu aiemmin lyhennettynä Ruumiin kulttuuri -lehden numerossa 2/2026.