Neuvostoliiton synty ja bolsevikkivalta sai suuren määrän venäläistä älymystöä pakenemaan ulkomaille. Ropponen ja Sutinen aloittavat tarkastelunsa kuitenkin jo 1800-luvun loppupuolelta, jolloin Alexandr Herzenin kaltaiset toisinajattelijat pakenivat Eurooppaan tsaarinvallan aikaisen Venäjän pysähtyneisyyttä ja sensuurimielialaa. Ulkomailla aikaansa vietti myös Herzenin aikalainen Fjodor Dostojevski.

Emigrantit on sekoitus kirjallisuushistoriaa ja matkakirjaa, sillä aivan kuten Sorretuissa sanoissa, myös tässä teoksessa Ropponen ja Sutinen kirjoittavat itsensä ja matkansa osaksi teosta. Neuvostokirjailijoita käsitelleessä teoksessa matkakuvauksia oli tosin melko vähän, mikä johtui todennäköisesti vuosien 2020–2022 koronapandemiasta. Matkustusrajoitusten poistaminen näkyy uudessa teoksessa, jossa kirjailijakaksikko on päässyt vierailemaan venäläisen emigraation historiallisissa kohteissa, kuten Pariisissa ja New Yorkissa.

Ehkäpä juuri tästä syystä kirja on jäsennetty kaupungeittain, vaikka se noudattaakin samalla suurin piirtein myös ajallista kronologiaa. Sorretuissa sanoissa matkakuvaukset tuntuivat irrallisilta, eivätkä ne Emigranteissakaan tuo hirvittävän paljon lisää kirjan analyysiin. Emigrantit kyllä muodostivat eläviä yhteisöjä ympäri maailman, mutta niiden kaupunkien katukuvaan jättämät jäljet ovat vähäisiä. Esimerkiksi Charlottengrad-lempinimellä tunnettu venäläisten yhteisö Berliinistä käytännössä katosi ennen toista maailmansotaa.

Venäläinen emigraatio oli eri aikoina tavalla tai toisella pakotettua. Neuvostovalta ei suhtautunut sitä arvosteleviin kirjailijoihin sen lämpimämmin kuin tsaarinaikainen Venäjäkään. Tämä loi Venäjän ulkopuolelle merkittäviä emigranttien keskittymiä, eräänlaisen ”toisen Venäjän”, joka katsoi monilta osin jatkavansa ”aidon” venäläisen kulttuurin perinnettä.

Pakotettu maastamuutto aiheutti myös sen, että osa emigranteista ei varsinaisesti integroitunut uuteen kotimaahansa, vaan muutti jatkuvasti kaupunkien sisällä tai niiden välillä. Poikkeuksiakin toki oli. Vladimir Nabokov kirjoitti ensimmäiset yhdeksän teostaan venäjäksi asuessaan Berliinissä. Natsien noustua valtaan Nabokov muutti juutalaisen vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin, missä kirjoituskieli vaihtui englantiin.

Venäläisten emigranttien tarina ei ole pelkästään historiallinen ilmiö. Kirjailijoiden ja ylipäänsä kaikkien vähänkään eri mieltä olevien henkilöiden liikkumatila Putinin Venäjällä on tänä päivänä erittäin kapea. Kirjansa lopussa Ropponen ja Sutinen liittävät venäläisten emigranttikirjailijoiden joukkoon Ljudmila Ulitskajan  ja Boris Akuninin kaltaisia veteraaneja mutta myös sellaisia nimiä kuin Anna Soudakova ja Zinaida Lindén. Harmillisesti nimiä vilisevästä kirjasta ei löydy henkilöhakemistoa.

Suhde entiseen ja nykyiseen kotimaahan näkyy monella tavalla emigranttien kirjallisuudessa. Moni Venäjältä tai Neuvostoliitosta paennut ajatteli, että pako olisi vain väliaikainen, mutta monilla emigraatio jäi loppuelämän mittaiseksi vaiheeksi.

Arvio on ilmestynyt alun perin Parnasson numerossa 6/2024.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Nyt kun Suomi haluaa puhdistua Venäjä-yhteyksien muistoistakin, on hyvä tutustua Ropposen ja Sutisen monipuolisen opuksen antiin." – Kari Sallamaa / Demokraatti