Itäisen Välimeren konfliktin juuret ovat syvällä, ja Alaranta aloittaakin tarkastelunsa 1700-luvun lopulta, jolloin alueella ei ollut olemassa sen enempää Turkin tasavaltaa kuin itsenäistä Kreikkaakaan. Molemmat syntyivät ennen niin mahtavan Osmanivaltion hallitsemille alueille 1800–1900-luvuilla. Kirjan ensimmäinen osio käsittelee tapahtumia 1820–luvulta aina toisen maailmansodan päättymisen jälkeisiin vuosiin. Toinen osio kattaa kylmän sodan aikakauden, ja kolmannessa osiossa tarkastellaan konfliktin kehitystä 1990-luvun alusta aina tähän päivään asti. Jälkisanoissa Alaranta vetää keskeiset tapahtumalinjat ja havainnot yhteen.

Kirja etenee siis sinänsä kronologisesti. Aihetta ei kuitenkaan tarkastella eri näkökulmista saman luvun sisällä, vaan Alaranta on päätynyt erottamaan Kreikan ja Turkin tapahtumat kunakin aikana omiksi luvuikseen. Tämä vaikeuttaa jossain määrin kokonaiskuvan muodostamista, kun ensin käydään läpi esimerkiksi Kreikan historia 1800-luvun alkuvuosista toisen maailmansodan loppuun. Tämän jälkeen sama tehdään erikseen Turkin osalta. Kyproksen kysymystä ja jakautumista kuvataan pääosin Turkin ja Kreikan näkökulmista, kun taas Kyproksen sisäinen näkökulma jää vähemmälle käsittelylle. Kirjassa on myös paljon kiilalauseita ja vaikeaselkoisia virkkeitä, jotka hankaloittavat lukukokemusta.

Suurvallat omine intresseineen ovat olleet kiinteä osa konfliktia eri aikoina. Vuonna 1830 Britannia, Ranska ja Venäjä takasivat arvovallallaan Kreikan itsenäisyyden. Kylmän sodan kaudella sekä Turkki että Kreikka lähentyivät länttä ja Yhdysvaltoja, koska kokivat Neuvostoliiton itselleen suurempana uhkana. Molemmat hyväksyttiin Yhdysvaltojen johtaman Naton jäseniksi vuonna 1952. Raadollista tässä kuviossa on se, että Yhdysvallat oli kylmän sodan kaudella valmis katsomaan läpi sormien esimerkiksi Kreikan ja Turkin brutaalien sotilashallintojen toimia, jos liittolaisuus muuten näytti toteuttavan sen omia intressejä.

Itäiseltä Välimereltä 2010-luvulla löydetyt kaasuvarat ovat nostaneet alueen jälleen kansainvälispoliittisen kiinnostuksen kohteeksi. Yhdysvallat pyrkii erilaisin toimin estämään sen, ettei Kreikka, Kypros tai Turkki ajaudu Kiinan tai Venäjän ”asiakkaiksi”. Euroopan unionia taas hyödyttäisi suuresti se, että alueen valtiot tulisivat keskenään toimeen, sillä itäisen Välimeren kaasuvarat voisivat korvata Venäjän hyökkäyssodan seurauksena tyrehtyneitä lähteitä. Näin Kreikan ja Turkin kahden vuosisadan mittainen konflikti kytkeytyy kiinnostavalla tavalla Euroopan nykytilanteeseen.

Keskeinen osa itäisen Välimeren konfliktin ratkaisua olisi jonkinlainen suunnitelma Kyproksen jaon päättämiseksi. Vielä 2000-luvun alkupuolella konfliktissa oltiin historiallisen lähellä ratkaisua, kun Kyproksen turkkilainen osa hyväksyi YK:n pääsihteeri Kofi Annanin laatiman suunnitelman vuonna 2004. Saaren kreikkalainen puoli päätyi kuitenkin kansanäänestyksessä hylkäämään suunnitelman, minkä jälkeen konflikti on pikkuhiljaa kiristynyt uudelleen. Turkin, Kreikan ja Kyproksen välisessä konfliktissa ollaankin tänä päivänä Alarannan mukaan varsin kaukana minkäänlaisesta ratkaisusta.

Kirjan lopussa Alaranta suuntaa katseen tulevaisuuteen. Ilmastonmuutos tulee muuttamaan useita alueita elinkelvottomaksi. Tämä tulee puolestaan lisäämään pakolaisuutta Afrikan ja Lähi-idän alueelta Eurooppaan. Turkki, Kreikka ja Kypros tulevat olemaan tämänkaltaisen pakolaisuuden kohteita tai vähintään kauttakulkumaita, kuten on nähty Syyrian sisällissodan aiheuttamien pakolaisvirtojen kohdalla. Toiseksi keskeiseksi kehityssuunnaksi Alaranta nostaa kansainvälispoliittisen käymistilan, joka kytkeytyy erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen tämänhetkiseen kilpailuasetelmaan. Itäisen valtameren valtiot ja niiden keskinäiset suhteet tulevat jatkossakin näyttelemään suurta roolia maailmanpolitiikassa. Siksi aiheen laajempi ymmärtäminen on tänä päivänä tarpeen. Siihen Turkki, Kreikka ja jaettu Kypros antaa kosolti aineksia.

Arvio on julkaistu aiemmin Kanava-lehden numerossa 1/2025.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Alarannan teos on analyyttinen, pohdiskeleva ja varmaotteinen kirja kolmen valtion monimutkaisesta ja moniulotteisesta identiteettien ja politiikan dynamiikasta." – Janne Hopsu / MTV Uutiset