Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

”Sydänlämpöistä ja kutkuttavaa, aitoa maalaisromantiikkaa”, luvataan Anu Joenpolven esikoisromaanin kannessa. Rantakylä-nimisen sarjan aloittava Poutaa ja perunankukkia kertoo parikymppisestä Liinasta, joka epäonnistuneen suhteen jälkeen ottaa tuumaustauon elämässään, irtisanoutuu työstään ja muuttaa kesäksi maalle mummonsa kotitaloon. Sieltä hän löytää mummonsa ja tuntemattoman miehen välisiä kirjeitä, jotka jo edesmennyt mummo oli halunnut syystä tai toisesta säästää. Ennen pitkää myös miesrintamalla alkaa tapahtua, kun Liina tutustuu nuoreen talonisäntään Janneen ja kirjaston yläkerrassa asuvaan Jyriin.

Kirjan tiedot

Anu Joenpolvi
Poutaa ja perunankukkia

Karisto
212 s.

Poudan ja perunankukkien alkuasetelma ei ole erityisen jännittävä, ja kokonaisen sarjan avausosaksi se on läpeensä yllätyksetön. Vastakkainasettelu kaupunkilaiselämän ja maaseudun välillä on räikeä. Maaseudun ihmiset ovat käytännössä kaikkea sitä, mitä kaupunkilaiset eivät ole: lämpimiä, toisista aidosti välittäviä ja työteliäitä. Elämään kuuluu rehellinen, käsillä tehtävä työ, jonka merkitystä kaupunkilaiset eivät voi koskaan ymmärtää. Lähimpänä totuutta ihminen on, kun hän katsoo kädet pakottaen työnsä jälkeä käännettyään tuntikaupalla kasvimaata.

Epäilemättä romanttisen kirjallisuuden lajityypissä ennalta-arvattavuus ja tietty naiivius on enemmän vahvuus kuin heikkous. Siinä mielessä Joenpolven romaani varmaan täyttää tarkoituksensa. Silti olisin kaivannut kaavamaisesti kulkevaan kirjaan edes jonkinlaista yllätysmomenttia. Hahmogalleriastakaan ei sellaista löydy: Liinasta olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka monitahoisen hahmon, mutta elämässään eksynyt nainen pohtii lähinnä sitä, onko hän kiinnostunut jostakusta tai onko joku kiinnostunut hänestä. Seksi ilman sen suurempia tunteita on pahaa ja aiheuttaa naisessa suuria omantunnontuskia.

Muutkaan hahmot eivät tarjoa sen suurempia yllätyksiä. Kirjaston yläkerrassa asustava Jyri työskentelee rautakaupassa ja on miehenä (tietenkin) kiinnostunut sotahistoriasta ja Karjalasta. Ilman ironian häivääkään hän tuntee suurta ylpeyttä siitä, että saa osallistua kylän yhteisiin talkoisiin ja kuunnella vanhojen ihmisten tarinoita menneistä ajoista. Nuorelle isännälle Jannelle Joenpolvi on sentään suonut yhden heikkouden: häntä alkaa huimata, jos hän näkee verta.

Juoni kulkee ilman sen suurempia käänteitä kronologisesti eteenpäin. Se pyrkii olemaan jonkinlainen kasvuromaani, mutta naisen elämän huipentuma on lopulta perin tylsästi miehen löytäminen. Elämän tarkoitus löytyy siis heteroseksuaalisesta suhteesta. Sivujuonne, jossa Liina selvittää mummonsa kirjeiden salaisuutta kuitataan kirjassa lopulta varsin heppoisesti. Näin potentiaalisesti kiinnostava mysteeri jää tarinan kannalta perin ohueksi ja merkityksettömäksi.

Joenpolven Rantakylä on stereotyyppinen kuva suomalaisesta maaseudusta, jota ei koskaan ole ollut olemassa. Joku voi kokea sen jollain tapaa nostalgisena tai kiinnostavana, itse olisin kaivannut edes jonkinlaista kaavaa rikkovaa ratkaisua. Ehkä sellaisia on luvassa kirjan tulevissa jatko-osissa, tiedä häntä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Poutaa ja perunankukkia on lukemistani maalaisromattisista kirjoista kevyimmästä päästä." – Kirjahullun päiväkirja

"Anu Joenpolven kuvaukset mummulasta ovat käsinkosketeltavan nostalgisia." – Kauniimpaa kuin koskaan -blogi

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

2 kommenttia Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

  1. Anki Heikkinen 18.10.2021 at 11:44

    Onpa todella kliseinen kirja selvästikin! Itse en oikein jaksa tällaisia lukea.

    Vastaa
    1. Kirjamies 19.10.2021 at 09:06

      Tämä kirja oli tosiaan monella tapaa aika lattea.

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.