Monikulttuurisuutta ei ole suomalaisessa kaunokirjallisuudessa käsitelty kovinkaan kattavasti. Katja Keisalan Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille tarkastelee aihetta kirpeästi suomalaisen naisen ja kuubalaisen miehen solmiman avioliiton kautta. Tapahtumat etenevät nopeasti: satunnainen kohtaaminen johtaa suhteeseen, ja pian ollaankin raskaana ja naimisissa. Suhde toisesta kulttuurista tulevan kanssa osoittautuu kuitenkin enemmän kuin hankalaksi, sillä naimakauppaan ei kuulu pelkästään miestä vaan myös hänen sukunsa ja ystäväpiirinsä. Toisaalta naisen omankaan suvun edustajista ei löydy paljon kehuttavaa.
Kirjan tiedot
Katja Keisala:
Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille
Atena
297 s.
Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille on takakannen perusteella muodikasta autofiktiota, jossa kirjailija kertoo enemmän tai vähemmän värittäen omista tai jonkun toisen tunnetun henkilön kokemuksista. Kuinka paljon kirjoittaja voi kertoa oikeasta elämästä, on tietysti tulkintakysymys, mutta esimerkiksi Noora Vallinkosken mainio Perno Mega City -romaani johti lopulta kunnianloukkaussyytteeseen ja siihen, että kirjailija päätyi maksamaan korvauksia henkilöille, jotka tunnistivat itsensä hänen kirjastaan. Tapaus saanee ainakin osan kirjailijoista miettimään, kuinka paljon he voivat kirjoittaa elävän elämän ihmisistä.
Keisalan kirjan hahmogalleria vilisee karikatyyreja. On rikasta naapurinrouvaa, jolle pettäminen tuo väriä arjen harmauteen, ja kuubalaista tanssinopettajaa, jonka viriiliydestä riittää iloa useammallekin puutteenalaiselle naiselle. Monikulttuurisuus ei ole rikkautta vaan eri tavalla ajattelevien ihmisten näkemysten ja toiveiden jatkuvaa yhteensovittamista, jossa kulmat eivät ajan myötä hioudu eikä yhteistä säveltä löydy kuin ajoittain. Kerrontaa sävyttää mustaakin mustempi huumori, jonka pisteliäisyys on parhaimmillaan erittäin osuvaa:
Kuvittelin kauhuissani, kuinka maahanmuuttajien vanhoista äideistä koostuva lauma linkkaisi rajan yli kuin heinäsirkkaparvi syöden tekohampaat kolisten kaiken tielleen osuvan ja jättäen jälkeensä vain tuhottua maata ja rikkinäisiä perheitä. Kiitin mielessäni Suomen valtiota siitä, että se piti tiukalla maahanmuuttopolitiikallaan minusta huolen.
Avioliittoromaaniksi Keisalan kirja on hämmentävän yksipuolinen. Äänessä on pelkästään liiton toinen osapuoli, joka kertoo kaiken omasta näkökulmastaan ja omista lähtökohdistaan. Näin kertojasta muodostuu tarinan uhri ja miehestä taas ymmärtämätön tolvana, joka ei osaa tehdä viime kädessä mitään oikein. Toinen näkökulma olisi mahdollistanut vaikka minkälaisen tunteiden ja väärinymmärrysten mosaiikin luomisen. Tätä Keisala ei kuitenkaan kirjassaan hyödynnä.
Kirjan kansitaidekin on aika tavanomainen, mutta ennen kaikkea se tuntuu ristiriitaiselta, jos sitä vertaa kirjan sisältöön. Kirjan nimi taas viittaa enemmän romantiikkakirjallisuuden puoleen, vaikka onkin selvästi tarkoitettu sarkastiseksi. Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille on mahdollisesti ollut kirjoittajalleen terapeuttinen ja katarttinen kokemus, mutta kaunokirjallisena teoksena se on valitettavan keskinkertainen.
