Keskisarjan yli kolmesataasivuisessa kirjassa on paikoin pientä luettelomaisuuden makua. Kirjoittaja pyrkii elävöittämään yksityiskohtaista kerrontaa tavanomaisesta asiatekstistä poikkeavalla tyylillään. Kirjassa on runsaasti sanontoja ja kielikuvia tähän tyyliin: ”Jyvät eivät erottuneet akanoista, kun epäilyksiä puitiin ja huhumyllyn kivet jauhoivat.” Tämä tekee tekstistä paikoin teennäisen oloista.

Kirjan suurin ongelma on kuitenkin, että Keskisarja viittaa kintaalla historiantutkijan etiikalle. Suurin osa tapaukseen liittyneistä henkilöistä esiintyy kirjassa koko nimellään. Ratkaisua kirjoittaja perustelee sillä, että kyseisten ihmisten yksityisyydensuoja murrettiin jo 1950-luvulla. Perustetta on vaikea niellä, sillä kovin moni lukija tuskin on tutustunut aiheeseen niin syvällisesti, että olisi lukenut aikalaiskirjoittelua aiheesta. Keskeisten epäiltyjen nimiä on pyöritelty julkisuudessa myöhemminkin, mutta kyseessä on silti ratkaisematon rikostapaus, jolloin tutkijalta odotetaan tavallista suurempaa sensitiivisyyttä asian käsittelyssä. Kukaan muu poliisin esitutkinta-aineistoon perehtynyt kirjoittaja ei ole käyttänyt tapahtumaan liittyneistä henkilöistä heidän etu- ja sukunimiään, saati julkaissut heidän kuviaan. Keskisarjan kirjassa kahden keskeisen epäillyn kuvat on painettu kirjan kanteen.

Toinen eettinen kysymys liittyy kahden halventavan termin käyttöön. Vuoden 2020 alussa Keskisarja käytti luennollaan tummaihoisista loukkaavaa n-sanaa, mikä aiheutti keskustelua. Hieman myöhemmin Keskisarja jatkoi asiasta Ilta-Sanomien kolumnissaan eikä nähnyt termin käytössä sen historiallisessa kontekstissa mitään väärää. Ikään kuin tätä alleviivatakseen Keskisarja käyttää myös uudessa kirjassaan kahteen otteeseen n-sanaa ja myös venäläisiä halventavaa r-sanaa. Mitään muuta perustetta en näiden termien käytölle tässä yhteydessä keksi kuin tarkoituksellinen provosointi, mitä voi pitää varsin lapsellisena. Kummallista, ettei kirjan kustantaja ole puuttunut tällaiseen pikkumaisuuteen.

Kirjan välittämä kokonaiskuva Suomen tunnetuimmasta henkirikoksesta on jokseenkin eheä, vaikka kirjan pääosin kronologinen esitystapa ei olekaan kaikilta osin onnistunut. Hieman poukkoillen Keskisarja käy poliisin keskeiset tutkintalinjat pedantisti läpi ja yhtäältä vyöryttää esiin perusteita eri tekijöiden syyllisyydestä mutta toisaalta myös syyttömyydestä. Useammankin henkilön kohdalla syyllisyys vaikutti jo aikanaan todennäköiseltä, mutta pelkät aihetodisteet eivät lopulta riittäneet edes syytteen nostamiseen. Omituista kyllä, Kyllikki Saari itse jää Keskisarjan kirjassa melkein sivuosaan.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Tapansa mukaan Keskisarja ei mässäile, joskaan ei kummemmin kaunistelekaan tapahtumia." – Amman lukuhetki

"Kirjan puolivälissä pikkutarkka kuulustelujen kertaaminen alkoi kyllästyttää, ja laaja henkilögalleria tiputti minut aina välillä kärryiltä." – Airi Vilhunen / Kirsin Book Club

"Keskisarja on kyllä tehnyt perusteellista työtä, mikä tekee tästä teoksesta todella kiinnostavaa ja jopa nautittavaa luettavaa, vaikka Kyllikki Saaren kohtalo onkin äärimmäisen surullinen." – Kirjakaapin avain -blogi

"Sinänsä sujuvassa tekstissä on myös sisäisiä epäloogisuuksia, jotka jättävät lukijan pohtimaan kumpaa mieltä kirjoittaja nyt oikein on." – Kirjaloukku

Sinua saattaisi myös kiinnostaa: