Eskapistiselle kirjallisuudelle on nyt kysyntää enemmän kuin koskaan, kun mediatilaa vallitsee lähes yksinomaan globaali pandemia. Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan yhdessä kirjoittama Neonkaupunki on uuden fantasiatrilogian avausosa, joka vie lukijansa synkkään ja tähdettömään rinnakkaismaailma Elmiin.
Kirjan tiedot
Susanna Hynynen & Dess Terentjeva
Neonkaupunki
Like
300 s.
Neonkaupunki on jonkinlainen sekoitus venäläisiä kansanuskomuksia ja tieteisfantasiaa. Elm on alati muotoaan muuttava kaupunki, jonka hallinnasta taistelevat erilaiset jengit, joilla kullakin on jonkinlainen myyttinen suojelija. Keskeisin ryhmä on gorkyt, jotka toimivat Baba Jagan alaisuudessa. Slaavilaisesta mytologiasta tuttu hahmo esiintyy usein vanhan naisen hahmossa, auttaa kilttejä ja syö pahoja aikeita hautovia ihmisiä. Neonkaupungissa Baba Jaga on tosin yksipuolisesti vain paha.
Rinnakkaismaailmassa sinänsä ei ole mitään kovin uutta kellekään, joka on vähänkään lukenut fantasiakirjallisuutta. Ratkaisuna se on kuitenkin yleensä vähintään mielenkiintoinen, sillä oman todellisuutemme fyysisistä rajoitteista irtautuminen antaa tilaa mielikuvitukselle. Hyväkin kirja voi kompastua siihen, jos maailma ei ole kovin mielenkiintoinen. Muuttuva labyrintti -lautapeliä muistuttavassa Elmissä olisi eittämättä potentiaalia, mutta valitettavasti sen tarjoamat mahdollisuudet jätetään pitkälti käyttämättä.
Ikään kuin korostaakseen kahta rinnakkain elävää maailmaa tekijät ovat kirjoittaneet kirjan päähenkilö Veran muutoinkin kahden maailman välillä taiteilevaksi tyypiksi. Vera on suomalainen, mutta hänen suvussaan on venäläisiä. Kosketuspinta venäläisyyteen on pintapuolinen, jolloin tekijöiden on luontevahkoa avata esimerkiksi venäjän kieleen kuuluvien diminutiivien merkitystä juuri Veran kautta. Lisäksi Vera tuntee seksuaalisesti vetoa kumpaankin sukupuoleen ja kipuilee kahden vaihtoehdon välillä.
Neonkaupunki alkaa, kun Vera kaapataan Elmille. Siellä hän törmää tuttuihin henkilöihin, muun muassa kotopuolessa mystisesti kadonneeseen Tarkkikseen, joka on kohonnut gorkyjen johtajan oikeaksi kädeksi. Kaikkinensa henkilögalleriaa vaivaa kuitenkin persoonattomuus. Lukemisen aikana en kyennyt samaistumaan kunnolla yhteenkään henkilöön, enkä päätynyt murehtimaan heidän kohtaloaan.
Elmin kuvaus jätetään puolitiehen ja merkittävä osa ajasta käytetään ihmisten keskinäisten suhteiden setvimiseen. Ymmärrän, että tämä on hahmojen kehittämisen kannalta melko oleellinen seikka, mutta koviksen ja herkän kukkaistytön romanssi ei ole kiinnostavaa luettavaa. Kirjailija(t) ovat jostain syystä katsoneet tarpeelliseksi myös erotisoida miesvartaloa kuvailemalla haiukset ja vatsalihakset seksuaalisesti kiihottavina ruumiinosina.
Neonkaupunki pääsee vauhtiin vasta viimeisen neljänneksen aikana. Sitä ennen on seurattu päähenkilöiden pössyttelyä, ryyppäämistä, tappelua ja kuunneltu sivukaupalla muka-rankkaa dialogia, jonka tarkoitus on luoda tunnelmaa, mutta joka tuntuu päälle liimatulta alusta asti. Näistä elementeistä koostuu kirja, jonka maailmaan en muista missään vaiheessa kaivanneeni takaisin.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Neonkaupunki on viihdyttävä ja nuorten suuhun sopivalla kielellä kirjoitettu kirja, joka imaisee mukaansa." - Antti Koskinen / Kirjavinkit
"Trilogian avausosana Neonkaupunki kiusoittelee lukijaansa tietoisesti." – Lyyra Virtanen / Spin
Minä arvostelin tämän Tähtivaeltajaan 2/2020 (ilmestyy kesällä) ja olen ihan samoilla linjoilla sinun kanssasi. Fiilikset olivat pettyneet ja lukeminen todellista pakkopullaa. Idea on kiinnostava, mutta kuten sanoit, sitä ei hyödynnetty täysillä. Pössyttelyä ja teinityttömäisen tuhmaa, mutta loppupeleissä epäuskottavaa kielenkäyttöä jaksaa lukea vain rajallisen määrän. Ja ne monet nimet, joilla hahmoja kutsuttiin – olin jatkuvasti miettimässä, että kukas se tämä tyyppi taas olikaan.
Kiitos kommentista! Mulle diminutiivit (eli nää lukuisat eri nimet samalle henkilölle) avautuivat paremmin, kun olin hetki sitten lukenut Viv Groskopin kirjan Älä heittäydy junan alle.
Venäläisessä kirjallisuudessa diminutiivit ovat tavallisia, eikä niitä useimmiten selitetä mitenkään. Neonkaupungissa niitä sentään avattiin, mutta en mäkään aina muistanut, kuka oli kuka.