Emme usein tule ajatelleeksi, kuinka ongelmallinen käsite genre on. Käsite luo ennakko-odotuksia esimerkiksi kirjallisuuden suhteen. Jos teosta kuvataan kauhuksi, tietää lukija suunnilleen mitä odottaa. Käsityksemme eri lajityypeistä rakentuu kuitenkin osin sen perusteella, mitä olemme itse lukeneet. Yhden lukijan käsitys kauhusta on H. P. Lovecraft ja toisen Stephen King.
Kirjan tiedot
Pasi Karppanen (toim.)
Valitut – Suomen presidenttien salainen historia
Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti, Tutka ry
289 s.
Muun muassa tästä syystä kirjailijat itse eivät ole usein välttämättä halukkaita lokeroimaan teoksiaan, vaan kategorisointi on saanut heidät keksimään uusia, laajempia käsitteitä. Spekulatiivinen fiktio on yksi tämänkaltainen kattokäsite, jossa yhdistävänä tekijänä on oikeastaan vain jonkinlainen yliluonnollinen elementti. Spekulatiivisen fiktion alla kirjoittaja voi yhdistellä vapaasti elementtejä niin fantasia-, tieteis- kuin kauhukirjallisuudestakin ilman ahtaita genrerajoja.
Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti on kummallisesta kirjallisuudesta kiinnostuneiden lukijoiden ja kirjoittajien seura. Vuosien saatossa se on julkaissut useampia novellikokoelmia, joita on yhdistänyt jokin löyhä teema. Pasi Karppasen toimittama kokoelma Valitut on kahdentoista tarinan kokoelma, jossa kukin kirjoittaja on saanut käsiteltäväkseen yhden tasavaltamme presidenteistä.
Teoksessa valtionpäämiehemme luovivat pientä kansakuntaamme kansainvälisen politiikan ristipaineessa, mutta sen lisäksi he joutuvat kasvotusten ikiaikaisten pahan voimien kanssa. Idea on kieltämättä hauska ja mahdollisuudet lähes rajattomat, varsinkin kun antologian kirjoittajakuntaan kuuluu suurenkin yleisön tuntemia nimiä, kuten vuoden 2018 Finlandia-ehdokkaat Magdalena Hai ja J. Pekka Mäkelä.
Suurin osa antologian tarinoista pohjaa spekulaationsa todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Tarinoissa vilahtelee siis oikeita henkilöitä ja oikeita tapahtumia, eikä spekulaatio lähde missään vaiheessa liian kiivaalle laukalle. Toisaalta kirja muistuttaa lukijaansa myös presidenttiemme vähemmän tunnetuista piirteistä. Risto Rytin vaimo Gerda oli esimerkiksi ihan oikeasti merkittävän osan elämästään vakaumuksellinen spiritisti ja tiettävästi myös hänen miehensä turvautui talvi- ja jatkosodan aikaan henkimaailman apuun.
Merkittävä osa tarinoista ei kuitenkaan onnistu täysin hyödyntämään kekseliästä asetelmaa. Suurin ongelma syntyy siitä, että tarinat ovat tavattoman irrallisia. Niitä toki yhdistää muun muassa presidenttien ylläpitämä salainen arkisto, johon kukin presidentti vuorollaan tallentaa kohtaamisensa ylimaallisten voimien kanssa seuraajansa työtä helpottamaan. Eri kirjoittajien tyylien kirjavuus tekee kokonaisuudesta kuitenkin epätasaisen.
Novellin parasta antia ovat J. Pekka Mäkelän novelli "Varas", joka antaa oman selityksensä marsalkka Mannerheimin toimille vuoden 1918 sodassa. Myös Vesa Sisätön Kekkos-aiheinen novelli itseään kloonaavan Kekkosen kera on riemastuttava. Tällainen kieli poskessa tehty ilottelu olisi voinut sopia myös muihinkin kokoelman tarinoihin. Kokonaisuutena antologia jää kuitenkin hieman valjuksi. Asiaa ei helpota se, että oikoluvun kanssa on hieman hutiloitu.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Eri kirjoittajien tarinat muodostavat yllättävän yhtenäisen kudoksen." – AnneLeeKronikat
