Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä kylmästä sodasta riittää ammennettavaa. Kahden suurvallan välinen kilpavarustelu ja kamppailu oli poikkeuksellinen ajanjakso, jonka aikana Suomessa taiteiltiin toinen jalka idässä ja toinen lännessä, kunnes Neuvostoliitto romahti. Tuomas Liuksen trilleri Sudenkorennon kesä sijoittuu kahdeksankymmentäluvulle, jolloin kylmän sodan välinen kilpailuasetelma oli kääntynyt jo selvästi Yhdysvaltojen hyväksi.

Sudenkorennon kesä ei ole perinteinen trilleri, sillä sen keskushenkilö on kolmetoistavuotias Jesse, joka valmistautuu lapsuutensa viimeiseen kesään. Ala-aste on ohi, ja pian pitäisi ottaa askel kohti yläastetta ja aikuisuutta, mikä ymmärrettävästi ahdistaa. Jessen elämä muuttuu, kun hän tutustuu kotinsa naapurissa asuvaan venäläiseen Nikolaihin ja toisessa talossa majaa pitävään Jukkaan. Kahdesta miehestä muodostuu pian kaksi erilaista isähahmoa yksinhuoltajaäidin pojalle. Vähemmän yllättäen kummankin miehen menneisyydessä on asioita, joista he mieluummin vaikenevat.

Kirjan alku muistuttaa enemmän nuortenkirjaa kuin alan kovimpia, tiiviiksi pakattuja jännäreitä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole moite, sillä tarinan omaperäisyys tekee siitä kiinnostavan. Lius kehittelee oman lapsuutensa mielenmaisemaa pieteetillä ja luo siitä varsin uskottavan oloisen kuvan. Kerronnan lomaan kirjailija pudottelee 80-luvun ikonisimpia elementtejä Ritari Ässästä Masters of the Universe -maailmaan. Tämän lisäksi joillakin jaksoilla on oma ”soundtrackinsa”, mikä tuo mieleen ranskalaisen Sylvain Neuvelin uuden Tulevaisuuden historia -romaanin. Kirjan edetessä soppaan kaadetaan vielä elementtejä spekulatiivisesta fiktiosta. Loppukolmanneksella ruuvi alkaa sitten pikkuhiljaa kiristyä niin, ettei lukemista oikein malta lopettaa.

Tarina etenee jouhevasti ja onnistuu yllättämään perinteisistä poikkeavilla ratkaisuilla. Osa juonenkäänteistä tuntuu tosin hieman pakotetuilta, minkä lisäksi jotkin henkilöhahmot, kuten Jessen paras kaveri, häipyvät kirjan edetessä kummallisesti taustalle. Toisiin henkilöihin, kuten väkivaltaisen Hexan asianajajaisään, viitataan, mutta heillä ei lopulta ole kirjassa mitään roolia.  Kirjan loppu on myös yllättävän brutaali, mikä istuu hieman huonosti kirjan muuhun ilmeeseen. Toisaalta, jos asiaa tarkastelee kasvukertomuksen näkökulmasta, niin muutoksen voi nähdä siirtymänä lapsuuden pumpulista pikkuhiljaa aikuisemman maailman synkkyyteen.

Täysin vapaa trillerikliseistä Sudenkorennon kesä ei ole. Erinäisten aseiden ja itsepuolustuslajien liikkeiden nimeäminen lisää toki todentuntuisuutta ja korostaa kirjoittajan asiantuntijuutta, mutta noin yleisesti ottaen en pidä edes käsiaseiden mallin mainitsemista tarpeellisena, jos sillä ei ole oikeasti tarinan kannalta jotain merkitystä.

Onko Sudenkorennon kesä sitten uuden sarjan avausosa riippunee paljolti siitä, miten lukijat ottavat tämän paikoin hauskalla tavalla ylilyövän tarinan vastaan. Ainakin Lius jättää kirjan lopussa oven sopivasti raolleen seuraavaa osaa varten.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

”Vaikka juoniaineksissa saattaa Lius vetää överit, kuvauskeinot voittavat, sillä henkilökuvaus ja yritys henkilöiden syventämiseen saavat minut puolelleen.” – Tuijata -blogi

”Loppu onkin pelkkää toimintaa, vauhtia ja yllätyksellisyyttä.” – Kirjojen kuisketta

”Lapsuuden viimeinen kesä olisi riittänyt hyvin romaanin aiheeksi, koska sen tunnetason kuvauksessa Lius on niin etevä.” – Kirjoja hyllystäni

Tuomas Lius. Kuva: Miika Juvonen.

Kirjan tiedot:
Tuomas Lius
Sudenkorennon kesä
Like
506 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.