Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä kylmästä sodasta riittää ammennettavaa. Kahden suurvallan välinen kilpavarustelu ja kamppailu oli poikkeuksellinen ajanjakso, jonka aikana Suomessa taiteiltiin toinen jalka idässä ja toinen lännessä, kunnes Neuvostoliitto romahti. Tuomas Liuksen trilleri Sudenkorennon kesä sijoittuu kahdeksankymmentäluvulle, jolloin kylmän sodan välinen kilpailuasetelma oli kääntynyt jo selvästi Yhdysvaltojen hyväksi.
Kirjan tiedot
Tuomas Lius
Sudenkorennon kesä?
Like
506 s.
Sudenkorennon kesä ei ole perinteinen trilleri, sillä sen keskushenkilö on kolmetoistavuotias Jesse, joka valmistautuu lapsuutensa viimeiseen kesään. Ala-aste on ohi, ja pian pitäisi ottaa askel kohti yläastetta ja aikuisuutta, mikä ymmärrettävästi ahdistaa. Jessen elämä muuttuu, kun hän tutustuu kotinsa naapurissa asuvaan venäläiseen Nikolaihin ja toisessa talossa majaa pitävään Jukkaan. Kahdesta miehestä muodostuu pian kaksi erilaista isähahmoa yksinhuoltajaäidin pojalle. Vähemmän yllättäen kummankin miehen menneisyydessä on asioita, joista he mieluummin vaikenevat.
Kirjan alku muistuttaa enemmän nuortenkirjaa kuin alan kovimpia, tiiviiksi pakattuja jännäreitä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole moite, sillä tarinan omaperäisyys tekee siitä kiinnostavan. Lius kehittelee oman lapsuutensa mielenmaisemaa pieteetillä ja luo siitä varsin uskottavan oloisen kuvan. Kerronnan lomaan kirjailija pudottelee 80-luvun ikonisimpia elementtejä Ritari Ässästä Masters of the Universe -maailmaan. Tämän lisäksi joillakin jaksoilla on oma ”soundtrackinsa”, mikä tuo mieleen ranskalaisen Sylvain Neuvelin uuden Tulevaisuuden historia -romaanin. Kirjan edetessä soppaan kaadetaan vielä elementtejä spekulatiivisesta fiktiosta. Loppukolmanneksella ruuvi alkaa sitten pikkuhiljaa kiristyä niin, ettei lukemista oikein malta lopettaa.
Tarina etenee jouhevasti ja onnistuu yllättämään perinteisistä poikkeavilla ratkaisuilla. Osa juonenkäänteistä tuntuu tosin hieman pakotetuilta, minkä lisäksi jotkin henkilöhahmot, kuten Jessen paras kaveri, häipyvät kirjan edetessä kummallisesti taustalle. Toisiin henkilöihin, kuten väkivaltaisen Hexan asianajajaisään, viitataan, mutta heillä ei lopulta ole kirjassa mitään roolia. Kirjan loppu on myös yllättävän brutaali, mikä istuu hieman huonosti kirjan muuhun ilmeeseen. Toisaalta, jos asiaa tarkastelee kasvukertomuksen näkökulmasta, niin muutoksen voi nähdä siirtymänä lapsuuden pumpulista pikkuhiljaa aikuisemman maailman synkkyyteen.
Täysin vapaa trillerikliseistä Sudenkorennon kesä ei ole. Erinäisten aseiden ja itsepuolustuslajien liikkeiden nimeäminen lisää toki todentuntuisuutta ja korostaa kirjoittajan asiantuntijuutta, mutta noin yleisesti ottaen en pidä edes käsiaseiden mallin mainitsemista tarpeellisena, jos sillä ei ole oikeasti tarinan kannalta jotain merkitystä.
Onko Sudenkorennon kesä sitten uuden sarjan avausosa riippunee paljolti siitä, miten lukijat ottavat tämän paikoin hauskalla tavalla ylilyövän tarinan vastaan. Ainakin Lius jättää kirjan lopussa oven sopivasti raolleen seuraavaa osaa varten.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Loppu onkin pelkkää toimintaa, vauhtia ja yllätyksellisyyttä." – Kirjojen kuisketta