En tavallaan pidä true crime -buumista eli siitä, että kustantajat kaivavat vimmalla esiin rikollisten tarinoita pakatakseen ne viihteelliseen muotoon. Silti olen aina lukenut rikoksista ja katsonut tuntikaupalla eri rikoksista kertovia tv-sarjoja: Ei vanhene koskaan, Rikostarinoita Suomesta, Ratkaisevat todisteet…
Kirjan tiedot
Michelle McNamara
Katoan yön pimeyteen - tositarina yhden naisen pakkomieleteestä jäljittää Golden State Killer
Suom. Aura Nurmi
Atena
400 s.
Tosipohjaisissa rikostarinoissa on kuitenkin aina kyse oikeiden ihmisten kärsimyksestä: joku on kuollut, raiskattu tai hänelle on tehty muutoin väkivaltaa. Tätä ei tulisi unohtaa. Jännityskirjailija Gillian Flynn pukee rikostarinoita kohtaan tuntemani ristiriitaisuuden sanoiksi Michelle McNamaran kirjan Katoan yön pimeyteen esipuheessa:
Minusta on ihanaa uppoutua oikeista rikoksista kertoviin kirjoihin, vaikka tiedänkin, että sellaisten lukijana teen tietoisen päätöksen kohdella jonkun toisen tragediaa kulutushyödykkeenä.
Katoan yön pimeyteen on tarina Golden State Killeristä, joka raiskasi ja murhasi ihmisiä 1970- ja 1980-lukujen Kaliforniassa. Viimeinen murha tapahtui tiettävästi vuonna 1986, jonka jälkeen mies lopetti. Amerikkalainen toimittaja Michelle McNamara omisti merkittävän osan elämästään tosielämän rikoksille ja erityisesti Golden State Killerin henkilöllisyyden selvittämiselle. Tuloksena syntyi suosittu True Crime Diary -blogi ja lopulta myös kirja. Valitettavasti McNamara kuoli vuonna 2016 eikä näin ollen ehtinyt viimeistellä kirjaansa.
Haamukirjoittajat kursivat teoksen kuitenkin kokoon, minkä vuoksi Katoan yön pimeyteen on paikoin huterahko. Suurin osa kirjasta on kuitenkin erinomaista asiaproosaa. McNamara kirjoittaa (ja Aura Nurmi suomentaa) selkäpiitä karmivasti rikossarjasta, jonka edessä poliisi tuntui olevan täysin voimaton. Hän punoo itsensä luontevasti osaksi tarinaa ja kuvaa poliisien epätoivoiselta tuntuvaa selvitystyötä ja läheltä piti -tilanteita. Väkivallalla tai uhrien kärsimyksellä ei mässäillä, vaikka rikoksia kuvataankin paikoin yksityiskohtaisesti. Pidän kauhukirjallisuudesta, mutta tämä tarina hirvitti minua paikoin enemmän kuin moni kauhutarina konsanaan.
Odottamattomin käänne tapahtui kirjan julkaisun jälkeen: Golden State Killerinä tunnettu mies pidätettiin vuonna 2018. Vuosikymmenten takaiset raiskaukset ja murhat selvisivät lopulta DNA-todisteiden avulla. Suomennos perustuu kirjan päivitettyyn laitokseen, johon on liitetty tietoa pidätyksestä ja pohdintaa kirjan merkityksestä rikoksen selviämisessä. Kirja ei suoranaisesti sisällä mitään sellaista, mikä olisi auttanut rikollisen kiinniotossa, mutta se nosti rikossarjan uudelleen päivänvaloon. Nokkela lukija voi myös rivien välistä päätellä, miten poliisit pääsivät tappajan jäljille.
Katoan yön pimeyteen -kirjassa keskeistä ei kuitenkaan ole se, kuka rikoksen teki, ja McNamarakin tiesi tämän, sillä hän kirjoitti koko ajan kirjaa ratkaisemattomasta tapauksesta. Tappajan selviäminen on tavallaan sivuseikka, sillä kirja on enemmän tarina mysteeristä ja pakkomielteisestä halusta selvittää totuus. Katoan yön pimeyteen on upea kirja, jota lukiessa miettii useaan kertaan, ovatko ovet varmasti lukossa.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"[Murhaajan nimen] kertominen ei vie tarinalta voimaa, sillä tiedämme hänestä vieläkin varsin vähän – –." – Leena Lumi
"Koin MITÄ IHMETTÄ -hetkiä alusta lähtien, aina Gillian Flynnin kirjoittamasta esipuheesta lähtien." – Sivusuhteita-blogi
Hyvä sinä! Minulle tämä oli tajunnan räjäyttävä, sillä en pidä kartoista ja nyt aivan liimaannuin niihin, ja jostain kumman syystä samaistuin Macnamaraan sataa! Pyrin vuonna koivu ja tähti poliisiksi, mutta kun kuulin, että se olisi sitten minulle toimistotyötä ja lastensuojeluhommia, lähdinkin toimittajaksi. Sen sijaan tyttäremme kummisetä, nyt edesmennyt, eli menehtyi 50 + yllättäen, hän oli murhatutkija, joten olemme viettäneet jännittäviä iltamyöhiä kuunnellen oikeista rikoksista tietysti paljastamatta mitään luottamuksellista. Jos hän ei olisi menenhtynyt, olisi ehkä Anneli Auerinkin murhatutkinta mennyt vähän toisin…Muistatko Pohjolan poliisi kertoo kirjat? Isäni hankki ne kaikki! Ja tohtori Jorma Palon Bodomin arvoituksen olen lukenut puhki. Samoja ohjelmia täällä katsotaan! Tänään tulee kolmeosainen tanaskalainen Emilie Teemalta klo 23.ja risat, tallenna, jos kiinnostaa. Minä olen ihan uponnut true crimeen ja onneksi tämä tuntuu vielä näin tasokkaalta.
Kiitos kommentista! Pohjolan Poliisi kertoo -kirjat ovat nimenä tuttuja, mutta en ole niitä lukenut. Sen sijaan yhden Jorma Palon Bodom-kirjan luin aikoinaan. Sitä jäin miettimään, että onko tämä nykyinen true crime -buumi oikeasti edes buumi, sillä onhan näistä oikeista rikoksista kirjoitettu ties kuinka kauan. Näkökulmia on ehkä nykyisin vähän enemmän, kun kustantajat julkaisevat rikollisten elämäkertoja ja keskiöön nostetaan myös rikollisten uhreja.