Therbornin kirja käsittelee ihmisten välistä eriarvoisuutta useasta eri näkökulmasta. Kirja ei ole rikkaita ihmisiä arvosteleva pamfletti, vaan itse asiassa Therborn pitää rikkaiden kritisoimista suhteellisen hedelmättömänä, sillä oleellisempaa on rakenne, joka mahdollistaa toisen satumaisen rikastumisen samalla, kun toiset saavat käteensä yhä vähemmän.

Therbonin mukaan eriarvoisuus tappaa. Se tarkoittaa sitä, että yhä enenevissä määrin eriarvoisuuden kuilu levenee – ja tilastollisesti on todistettavissa, että heikompia kortteja kädessään pitävät kuolevat huomattavasti aikaisemmin: ”Vuosien 1990 ja 2008 välillä valkoisten korkeakouluttamattomien miesten elinajanodote laski kolmella vuodella ja naisten yli viidellä vuodella”.

Therborn erittelee kolme erilaista eriarvoisuuden muotoa. Elämänehtojen eriarvoisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että heikosti kouluttautuneilla ihmisillä on esimerkiksi heikompi tietämys terveellisistä elintavoista ja myös vähemmän motivaatiota oman terveyden ylläpitoon. Eksistentiaalinen eriarvoisuus taas viittaa ihmisten ominaisuuksiin, kuten ihonväriin, seksuaalisuuteen ynnä muuhun sellaiseen, mihin ihminen ei itse pysty vaikuttamaan. Tässäkin kohden maailmassa on paljon eriarvoisuutta, kuten voidaan nähdä vaikkapa Suomen avioliittolain kohdalla.

Viimeinen ja myös yleisin eriarvoisuuden laji on voimavarojen eriarvoisuus, ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset resurssit menestyä elämässä. Esimerkiksi vanhempien koulutusaste ja varallisuus lisäävät lapsen mahdollisuuksia elämässä moninkertaisesti. Tästä automaattisesti seuraavaa eriarvoistumista pyritään pitämään kurissa ilmaisella korkeakoulutuksella, tulonsiirroilla, jotka ovat hyvinvointivaltioideologian ydintä. Suomessa tämä toteutuu vielä, mutta kriittisiä ääniä esitetään oikealta jatkuvasti – maksakoot ne joilla on varaa, ja loput jääköön lehdellä soittelemaan.

Eriarvoisuuden ongelmallisin puoli on se, että valta kasaantuu etuoikeutetuille. Therborn siteeraa nobelisti Joseph Stiglitzia:

Käytännössä kaikki Yhdysvaltain senaattorit ja useimmat edustajainhuoneen jäsenet kuuluvat (…) varakkaimpaan 1 prosenttiin, pysyvät tehtävässään varakkaimman 1 prosentin ansiosta ja tietävät, että palvellessaan hyvin varakkainta 1 prosenttia heitä odottaa lopuksi palkkio varakkaimmalta 1 prosentilta.

Therbornin kirja on tärkeimpiä yhteiskunnallisia kirjoja vähään aikaan. Tatu Henttosen virheetön ja sujuva suomennos ansaitsee erityiskiitoksen. Suuren kiitoksen ansaitsee myös Osuuskunta Vastapaino, joka on saattanut kirjan jokaisen suomalaisen saataville. Pakkoluettavaa.

Arvostelu on julkaistu aikaisemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 1/2015.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: