Marko Hautala: Pimeän arkkitehti

Kuka juoksee kerrostalon rappukäytävässä keskellä yötä? Marko Hautalan edellisen Leväluhta-romaanin maalaismaisemat vaihtuvat uusimmassa kirjassa betoniviidakoksi. Joni Widenius muuttaa opiskelupaikkakunnalle isänsä ostamaan kerrostaloasuntoon. Nuori mies kärsii kummallisista oireista, jotka saavat hänet haaveilemaan toden ja keksityn rajamailla. Uuden kodin naapurissakin tuntuu elävän kummallista sakkia. Maatessaan yksin kalustamattomassa huoneistossa Joni huomaa nopeasti, että talossa on jotakin pahasti vialla.

Pimeän arkkitehti on Marko Hautalan yhdeksäs romaani, joka rakentuu tutuista aineksista: psykologiset elementit kohtaavat kauhun kaunokirjallisesti sujuvassa tekstissä. Tällä kertaa lukijaa säikytellään pesutuvan sammuvilla valoilla, kerrostalon epämääräisillä äänillä ja pimeillä rappukäytävillä. Aloitus ei ole yhtä vahva kuin kaksi vuotta sitten julkaistussa Leväluhdassa, mutta ruuvia kiristetään pikkuhiljaa:

Joni otti muutaman päättäväisen askeleen, mutta pysähtyi kuivaushuoneen kynnykselle kuin rajalle, jota ei ollut viisasta ylittää. Hän kumartui eteenpäin ja katsoi pimeään käytävään, yritti erottaa saunan oven ääriviivat. Ei onnistunut. Sen jälkeen hän ojensi kätensä ylettyäkseen kellertävänä hohtavaan valokatkaisimeen. Juuri kun sormet koskettivat muovista näppäintä, ovi kolahti seinää vasten uudestaan. Saranat kirskahtivat ilkeästi.

Pimeän arkkitehti ei poikkea merkittävästi Hautalan aiemmista kirjoista. Keskeisellä sijalla on edelleen pyrkimys luoda tunnelmaa. Paha nostaa nytkin päätään ja laittaa muutenkin rikkinäisten ihmisten elämät sekaisin. Kuten aiemmissakin Hautalan romaaneissa, myös tässä pahan ja ihmisen välillä on kiinnostava keskinäinen riippuvuussuhde. Molemmat tarvitsevat toisiaan pysyäkseen elossa. Samanlainen asetelma on kuitenkin läsnä myös Hautalan muissa kirjoissa, mikä tekee Pimeän arkkitehdista ehkähieman ennalta arvattavan.

Ikiaikainen paha ei tietenkään ole vain Hautalan kirjoista tuttu elementti. Samanlaiseen kuvastoon turvautui teoksissaan jo H. P. Lovecraft, jonka luomat hirviöt eivät tosin useimmiten olleet kiinnostuneet ihmisten kaltaisista mitättömyyksistä. Lovecraftin tarinoissa ajattelultaan rajallinen ihminen vain kurottaa kohti pahan varjelemia salaisuuksia ja saa yleensä kärsiä siitä. Lovecraftiin verrattuna Hautalan pahassa on toki enemmän sävyjä, mutta se säilyy silti vähän turhan samanlaisena teoksesta toiseen.

Viittaus H. P. Lovecraftiin on myös sikäli osuva, että Pimeän arkkitehdissa Hautala kumartaa Lovecraftin perinnön suuntaan ehkä selvemmin kuin koskaan aiemmin, jos esikoisteos Kirotun maan jättää pois laskuista. Kirjan Lovecraft-vaikutteinen jakso on tehokas ja tarinan kannalta keskeinen, mutta ei täysin tyydyttävällä tavalla istu osaksi juonta.

Hautala ei keksi itseään uudelleen Pimeän arkkitehdissa. Kirja on tasaisen varma suoritus, jossa tavallisesta kerrostalosta kudotaan pelottava paikka. Loppuratkaisu on Hautalalle tyypillisesti tyly, mutta tulkinnallisuus tuo siihen yllätyksellisyyttä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

”Jälleen kerran Hautala on onnistunut kirjoittamaan oikeasti kauhean kirjan, joka sai ainakin minut hytisemään kauhusta.” – Kirjapöllön huhuiluja -blogi 

”Teoksesta näkee, että Hautala osaa asiansa ja teosten yleinen vastaanotto puhuu myös tämän saman asian puolesta.” – Sonja Arstio

”Ehdottomasti vuoden viihdyttävimpiä lukukokemuksia!” – Elämä ja mielipiteet -blogi

Marko Hautala. Kuva: Veikko Somerpuro.

Kirjan tiedot:
Marko Hautala
Pimeän arkkitehti
Tammi
335 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.