Harva poliittinen liike herättää yhtä kiihkeitä tunteita puolesta ja vastaan kuin perussuomalaiset. Sekä puolueen johtohahmoista että sen kannattajista on kirjoitettu lukuisia teoksia, mutta silti perussuomalaiset on puolueena pienoinen arvoitus. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei puolue ole toden teolla päässyt lunastamaan poliittista potentiaaliaan – takana on vasta yksi surullisenkuuluisa hallitustaipale, jonka seurauksena puolue hajosi sisäisesti kahtia ja päätyi oppositioon.
Kirjan tiedot
Jussi Marttinen
Mikä perussuomalaisia vaivaa?
Vastapaino
304 s.
Keitä perussuomalaiset sitten oikein ovat, ja mitä he tahtovat? Tietokirjailija Jussi Marttisen Mikä perussuomalaisia vaivaa? pyrkii valaisemaan asiaa. Pääasiallisena lähteenä Marttinen käyttää lukuisia kyselytutkimuksia, joita on vuosien saatossa tehty mitä moninaisimmista asioista. Kirja on jaettu temaattisiin kokonaisuuksiin, jotka käsittelevät eri aiheita isänmaallisuudesta kulttuuriin ja ympäristösuhteesta ihmiskäsitykseen.
Marttinen toteaa heti ensi alkuun, ettei hänen tavoitteenaan ole analysoida tai muuttaa perussuomalaista ajattelua millään tapaa. Mikä perussuomalaisia vaivaa? ei siis ole pyrkimys kehittää perussuomalaista ajattelua tai tuoda sille vaihtoehtoja. Tarkoitus on vain tarkastella puolueen jäsenten ja kannattajien ajattelua etäämmältä ja esittää se sellaisena kuin se on. Kevyen pamflettimainen tyyli ei kuitenkaan esitä perussuomalaisia mitenkään mairittelevassa valossa.
Kirjan suurin ongelma on, että se perustuu lähes täysin erilaisten kyselytutkimusten tulosten läpilukuun ja esittelyyn. Tulokset ovat toki kiinnostavia, mutta vähintäänkin tämäntyylisissä kirjoissa on yleensä tapana tuoda edes jonkinlaista inhimillistä ääntä mukaan esimerkiksi haastattelujen tai kommenttien muodossa. Mikä perussuomalaisia vaivaa? on siten melko kuivahko ja rakenteeltaan toisteinen.
Marttisen kirja vahvistaa kuvaa perussuomalaisista kaikkea vastustavana liikkeenä, jolle varsinainen asia ei ole aina tärkein, kunhan voidaan olla ylipäänsä eri mieltä vähän kaikkien kanssa. Tämä on tietysti mahdollista niin kauan, kun puolueen ei tarvitse kantaa hallitusvastuuta, mikä pakottaisi sen etsimään yhteismaata muiden puolueiden kanssa.
Perussuomalaiset on myös sisäisesti hyvin ristiriitainen puolue. Marttisen kirjasta käy esimerkiksi ilmi, ettei suomalaisilla taiteen klassikoilla ole perussuomalaisten kannattajien piirissä läheskään sellaista kanonista asemaa kuin mitä puolueen juhlapuheissa ehkä annetaan ymmärtää. Museoiden seinillä roikkuvaa suomalaiskansallista taidetta ”arvostetaan”, mutta ei sitä käydä vapaapäivänä siellä katsomassa. Sen sijaan perussuomalaiset kuluttavat ”keveämpiä” viihteen muotoja, kuten elokuvia ja populaarimusiikkia.
Perussuomalaisten ristiriitaisuuteen vaikuttaa kiistatta se, että sen kannatus on kasvanut nopeasti, minkä lisäksi puolue on tehnyt kymmenessä vuodessa melkoisen transformaation ”pienen ihmisen puolueesta” nykyiseksi, oikeistolaiseksi kovien arvojen puolueeksi. Marttisen perussuomalaisista piirtämä kuva on mielenkiintoinen, mutta kokonaisuutena kirja olisi hyötynyt monipuolisemmasta lähteiden käytöstä.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Perussuomalaisiin liittyvät stereotypiat ovat totta." – Kai Hirvasnoro / Kansan Uutiset
"Marttisen kirja ei ole mustamaalausteos." – Spektaakkeliyhteiskunta
