Uskollinen naapuri oli hieman tavallisesta poikkeava dekkari. Siinä lukija tiesi alusta lähtien, kuka oli murhaaja, ja jännitys rakentui sen varaan, saisivatko poliisit tekijän satimeen. Myrkyllisessä liitossa asetelma ei ole aivan yhtä selvä, vaikka alussa murhaajan henkilöllisyydestä annetaankin selkeä vihje. Epäiltyjä on kuitenkin useampia, ja motiivinkin kanssa pallotellaan. Muutamat edellisen kirjan kaavaa rikkovat muutokset tekevät kokonaisuudesta riittävällä tavalla tuoreen.

Paljon on kuitenkin myös samaa. Henkilöhahmot ovat edelleen yksiulotteisia, eikä heissä tapahdu merkittävää kehitystä kirjan mittaan. Tämä voi tietysti lukijasta riippuen olla ihan hyväkin asia, kun rikosta selvittävillä etsivillä ei ole alkoholiongelmaa tai sotkuista yksityiselämää. Jokainen kirjan henkilöistä tuntuu tosin tavalla tai toisella arvioivan tilannetta ja maailmaa rationaalisesti. Rikoksenkin selvittäminen etenee loogisesti kuin matemaattisen ongelman ratkaisu. Tämä tietysti sopii stereotypiaan ulkoisesti hillityistä japanilaisista, mutta tuskinpa jokainen saarivaltion asukki on kuin robottiarmeijan soturi.

Higashino on saanut myös kotimaassaan palautetta siitä, kuinka hänen kirjoissaan miehet tekevät ja (kauniille) naisille on varattu statistin rooli. Myrkyllisessä liitossa Kusanagin apuna onkin naispuolinen etsivä Utsumi, jonka ajattelu on yhtä taskulaskinmaista kuin muidenkin kirjan henkilöiden. Higashino virittelee Kusanagin ja Utsumin välille kitkaa, mutta mitään suurempaa tästä kahden henkilön välisestä konfliktista ei saada kehiteltyä.

Kylmät henkilöhahmot eivät ole kovin samaistuttavia, mutta jutun selvittelyä seuraa silti mielenkiinnolla. Higashino on itse sanonut, että hänen tavoitteensa on pyrkiä yllättämään lukija. Uskollista naapuria mainostettiin loppuratkaisulla, jota kukaan ei ollut osannut arvata. Samanlaista yllättävyyttä on myös Myrkyllisen liiton lopussa. Kovin uskottavasta ratkaisusta ei tälläkään kertaa voi puhua, mutta kirjan henkeen se toki sopii.

Totuttuun tapaan kirjassa on myös jonkin verran tieteellistä sanasta, mutta Higashino ei pyri briljeeraamaan teknisillä yksityiskohdilla vaan keskittyy oleellisimpaan eli tarinaan. Myrkyllinen liitto seisoo tukevasti omilla jaloillaan, ja sen voi aivan hyvin lukea, vaikka edellinen kirja olisikin jäänyt välistä.

Japanissa Galileo-sensei on ehtinyt seikkailla jo lukuisissa kirjoissa. Toivoa sopii, ettei Myrkyllinen liitto jää viimeiseksi Higashino-suomennokseksi. Varsinkin, kun kääntäjänä on Raisa Porrasmaan tasoinen ammattilainen.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Pidin dekkarin rauhallisuudesta, sillä juoni etenee kuin juna ja jokainen käänne on tarkkaan harkittu." –Kirja vieköön!

"Olen rakastunut - taas!" – Kartanon kruunaamaton lukija

"Tämä kirja ei ollut aivan yhtä hyvä, kuin ensimmäinen osa." – Kuunnellut äänikirjat

"Myrkyllinen liitto on vankasti klassinen arvoitusdekkari." – Mikko / Kirjavinkit

Sinua saattaisi myös kiinnostaa: