Jos haluaisin tietää jotain tietoturvasta, kysyisin varmaankin Mikko Hyppöseltä. F-Securen tutkimusjohtajana työskentelevä Hyppönen on kysytty puhuja ympäri maailmaa, sillä hän on seurannut alaa 1990-luvun alusta lähtien. Nyt Hyppönen debytoi tietokirjailijana. Esikoisen nimi on yksinkertaisesti Internet.
Kirjan tiedot
Mikko Hyppönen
Internet
WSOY
288 s.
Ajatus siitä, että yhteen kirjaan voisi jotenkin tiivistää koko internetin, on tietysti järjetön. Niinpä Hyppönen on päätynyt lähestymään aihetta mahdollisimman monesta näkökulmasta. Lopputulos on rakenteellisesti täysin levällään, ja melkein mistä tahansa Hyppösen kirjan luvun aiheesta olisikin voinut kirjoittaa kokonaisen kirjan. Ainoa löyhästi lukuja yhdistävä tekijä on tavalla tai toisella internet. Kirjan luvut ovat varsinkin alkupuolella sivun tai kahden mittaisia tiivistyksiä jostain tietoyhteiskuntaan liittyvästä yksityiskohdasta. Aiheet vaihtelevat tietoturvasta yksityisyyteen ja kybersodasta tekoälyyn.
Tarkoittaako tämä, että Internet on huono tietokirja? Ei välttämättä, sillä Hyppönen nostaa kirjassaan esiin monia kiinnostavia ja tärkeitä seikkoja. Yksi näistä on esimerkiksi Facebookin (nyk. Metan) ja Googlen tapa tarjota palveluita, joista me kaikki maksamme yksityisyydellämme. Rahalla näitä palveluita ei saa, mutta palvelut keräävät jatkuvasti tietoja, joita käytetään muun muassa mainonnan kohdentamiseen. Kun palvelu on riittävän hyvä ja houkutteleva, ei ehkä tule miettineeksi, mistä joutuu luopumaan sitä käyttäessä.
Teknisiä yksityiskohtia Hyppönen maustaa erilaisilla anekdooteilla, kuten kertomuksilla VHS-nauhurin kellonajan oikein asettaneesta saksalaisesta, romutetusta Saab 9000 Turbosta ja poliisista, jonka kotiosoitteen Hyppösen nokkela kollega kaivoi esiin alta aikayksikön. Anekdootit eivät ole mukana vain hauskoina yksityiskohtina, vaan ne havainnollistavat jotain Hyppösen korostamaa keskeistä seikkaa.
Aivan kaikessa Hyppönen ei ole terävimmillään. Esimerkiksi kryptovaluuttoja käsittelevässä luvussa Hyppönen pohtii virtuaalirahan ympäristövaikutuksia. Bittien päästöthän eivät suinkaan ole nolla, sillä ne vaativat toimiakseen tietokoneita ja sähköä, joka taas voidaan tuottaa fossiilisilla polttoaineilla. Hyppösen mukaan emme kuitenkaan tule luopumaan sähköä kuluttavasta teknologiasta vaan ”teknologia tulee mahdollistamaan haitallisen hiiliodioksidin poistamisen ilmakehästä”. Tämä on tulevaisuudessa ehkä mahdollista, mutta ongelma on, ettei meillä yksinkertaisesti ole aikaa odottaa tällaisten teknologisten innovaatioiden kehittymistä sellaiseen mittakaavaan, että sillä olisi ilmastonmuutoksen kannalta jotain vaikutusta. Päästöjä on siis yksinkertaisesti saatava alas nyt, mikä tarkoittaa väistämättä myös kulutuksen leikkaamista, oli se sitten mitä tahansa.
Internet on tiivis ja nopeasti luettu. Monimutkaisetkin asiat on saatu taivutettua sellaiseen muotoon, että ne ovat enemmän tai vähemmän ymmärrettäviä myös aiheesta mitään tietämättömälle. Hyppönen on (ehkä tietoisesti) haukannut kakusta vähän liian ison palan, mutta lopputulos on siitä huolimatta kiinnostava ja viihdyttävä.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"Kaiken kaikkiaan mukava kirja digitaalisen ajan keskeisistä kysymyksistä." – Rantaradan varrelta
Olen vähän pohdiskellut tämän teoksen lukemista, sillä minulle kaikki tietokoneisiin liittyvä on perustaltaan aika mysteeriä. Toki osaan käyttää ohjelmia ja nettiä, mutta en varsinaisesti ymmärrä, mihin ne perustuvat. Ei tekisi varmaan kellekään pahaa lukea tätä kirjaa.
Kannattaa lukea! Hyppönen kirjoittaa monimutkaisistakin asioista ymmärrettävästi.