Suomalaiset kirjabloggarit, kirjagrammaajat ja kirjavloggaajat ovat jälleen valinneet vuoden parhaat kirjat. Kirjoista äänestettiin neljässä eri kategoriassa:
Blogistanian Tieto (tietokirjallisuus)
Blogistanian Finlandia (suomalainen kaunokirjallisuus)
Blogistanian Globalia (käännetty kaunokirjallisuus)
Blogistanian Kuopus (lasten- ja nuortenkirjallisuus)
Itse vastasin vuoden parhaan tietokirjan eli Blogistanian Tiedon ääntenlaskusta. Palkinto jaetaan tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa. Jokainen blogisti sai antaa ääniä 1–3 kirjalle. Ensimmäiseksi tullut kirja sai 3 pistettä, toiseksi 2 pistettä ja kolmanneksi tullut yhden pisteen. Äänestyksen edellytys oli, että bloggaaja, vloggaaja tai kirjagrammaaja oli lukenut äänestämänsä teokset ja kirjoittanut niistä. Yhteensä 40 kirjasomen vaikuttajaa osallistui parhaan käännöskirjan valintaan.
Kaikki blogistit eivät lukeneet samoja kirjoja, vaan jokainen on lukenut vuoden mittaan kirjoja oman mielenkiintonsa mukaan. Bloggarit äänestivät yhteensä 68:aa kirjaa 25:ltä eri kustantajalta. Suomessa julkaistaan siis paljon laadukasta tietokirjallisuutta.
Kisa oli tiukka, ja kolmen kärki erottui lopulta toisistaan vain yhden pisteen erolla. Seuraavassa kolmen kärki (käänteisessä järjestyksessä):
3. sija (10 pistettä)
Johanna Vehko: Oikeusjuttu (Kosmos)
”Vaikka ei sinänsä olisi kiinnostunut Vehkoon kertomuksesta omasta tapauksestaan, Oikeusjuttu on merkittävä teos, sillä se tekee selväksi, miten vinksallaan suomalainen oikeusjärjestelmä on näiden kunnianloukkausjuttujen osalta.” – Elämä ja mielipiteet
2. sija (11 pistettä)
Jenni Räinä: Kulkijat - naisia metsissä, soilla ja tuntureilla (Like)
”Viisasta ja fiilistelevää kerrontaa, joka valottaa niin luonnossa liikkumisen historiaa kuin tarkastelee nykypäivän monisyistä luontosuhdettamme. Tarinoita täydentävät tunnelmalliset kuvat teokseen on ottanut Teija Soini.” – riikahelena
1. sija (12 pistettä)
Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
”Ville Elorannan ja Lotta Jalavan Sana sanasta, Suomen kielen jäljillä oli niin innostavaa luettavaa, että täytyi vähän toppuutella, etten olisi ahminut sitä kertaistumalta. Kieli on kulttuurin ja historian varasto, ja kun vaivautuu katsomaan sanojen menneisyyteen, ymmärtää olevansa osa jotain itseään paljon suurempaa ketjua” – luettuelamaa
Kaikki pisteitä saaneet tietokirjat löydät klikkaamalla tästä.
Muiden kategorioiden voittajat ovat myös selvillä, löydät ne täältä:
Blogistanian Finlandia: Amman lukuhetki
Blogistanian Globalia: Kirjakaapin kummitus
Blogistanian Kuopus: Yöpöydän kirjat