Kirjabloggaajat äänestävät myös tänä vuonna vuoden 2019 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat seuraavat…
Lue lisääCategory Siltala
Juha Kauppinen: Monimuotoisuus
Kuudes sukupuuttoaalto on hävittänyt viimeisen sadan vuoden aikana maailmasta yli 200 selkärankaista lajia, eikä tahti ole suinkaan hidastumassa. Toimittaja ja biologi Juha Kauppisen Monimuotoisuus konkretisoi tämän globaalin ilmiön suomalaiselle lukijalle. Kirja vie lukijansa metsiin, tuntureille ja suomaille mutta myös tekojärvien peittämien koskien äärelle. Kirjan kaksi ensimmäistä lukua…
Lue lisääRiitta Kylänpää: Pentti Linkola
Kalastaja-filosofi Pentti Linkolaan on hänen elämänsä aikana lyöty mitä erilaisempia leimoja ekofasistista kylähulluun. Tämä ei ole yllättävää, sillä monelle Linkolan ajattelu tuo mieleen ensimmäisenä hänen rankat ja provokatiiviset ulostulonsa, joissa hän avoimesti iloitsee terrori-iskusta tai vaikkapa maailmanlaajuisesta ihmisiä niittävästä epidemiasta. Ei siis ihme, että Linkolaa…
Lue lisääJuha Kauppinen & Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit
Talvivaaraa perustettaessa 2000-luvun puolivälissä harvalla oli kaivosprojektista pahaa sanottavaa. Joitakin kriittisiä äänenpainoja kuultiin, mutta enimmäkseen puheet keskittyivät mullistavaan teknologiseen innovaatioon ja Suomen talouden uuteen Nokiaan. Vuonna 2012 kaivoksen kipsisakka-altaassa havaittiin vuoto, jonka seurauksena ympäristölle vahingollista metallipitoista vettä ja sakkaa vuoti ympäristöön 1,2 miljoonaa kuutiometriä. 240 000 kuutiometriä tästä päätyi kaivoksen ulkopuolelle. Vaikka kaivoksella oli havaittu… Lue lisää
Maria Manner & Teivo Teivainen: Brasilia
Tiiviisti nimetty kirja johdattaa lukijansa Brasilian yhteiskuntaan, historiaan ja talouteen. Aiheiden kirjo on suuri, mutta mitta lyhyt. Tämä ei ole moite, sillä kirja onnistuu raaputtamaan pintaa ja kaivautuu sen verran syvälle, ettei keskivertolukija ehdi kyllästymään. Talouden näkökulmasta Brasilia on mielenkiintoinen esimerkki: 2000-luvulla maan talous kasvoi vasemmistolaisen työväenpuolueen ohjauksessa hurjaa vauhtia. Rikkaat rikastuivat, mutta siinä sivussa… Lue lisää