Riitta Kylänpää: Pentti Linkola

Yksi venäläismestarin tunnetuimmista teoksista sijoittuu kuvitteelliseen Ruletenburgin kaupunkiin, jossa ihmiset tappavat aikaa pelipöytien ääressä. Peliluolat olivat Dostojevskille itselleenkin tuttuja paikkoja, sillä hän oli kirjan kirjoittamisen aikoihin hassannut niihin omaisuutensa ja tehnyt sen seurauksena melkein henkilökohtaisen konkurssin. Tämä ajoi kirjailijan kirjoittamaan henkensä pitimiksi. Paineesta huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) Dostojevski kykeni kuitenkin kirjoittamaan sellaisia teoksia kuin Rikos ja rangaistus (1865) ja Idiootti (1869).

Kirjan tiedot

Fjodor Dostojevski
Peluri
Suom. Olli Kuukasjärvi
Otava
207 s.

Ei siis ihme, että Linkolaa on pidetty sekopäänä. Kärjekkäiden ulostulojen takana on kuitenkin syväekologinen ajattelu, jossa ihmiset ja koko luomakunta nähdään keskenään samanarvoisina. Linkolalle väestönkasvu on kammottavin mörkö ja kaikki, mikä vähentää maapallon väkilukua on yksinomaan hyvä asia.

Usein on kuitenkin käynyt niin, että Linkolan provokatiivisuus on vallannut tilan, eikä hänen ajatteluaan ole välttämättä kyetty kritisoimaan sen syvemmin. Linkolan ajattelu on perivihreää ja hän on luonnonsuojelija sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä ei tarkoita, etteikö hänen ajattelussaan olisi sokeita pisteitä. Tuoreessa elämäkerrassa tuodaan esille muun muassa Linkolan maahanmuuttovastaisuus. Linkolan mielestä kielet ja murteet osoittavat, että ihmisten välinen segregaatio on luonnollista. Tieteellistä tarkastelua tämä väite ei tietenkään kestä; kielet sekoittuvat siinä missä kansatkin – ovat aina sekoittuneet.

Linkola ei nimittäin ole akateemikko, mutta hänestä olisi aivan hyvin voinut tulla sellainen. Toimittaja Riitta Kylänpään kirjoittama elämäkerta seuraa Linkolan elämää jokseenkin kronologisesti syntymästä vanhuuden päiviin saakka. Kuva korpifilosofista syvenee ja inhimillistyy, sillä rankoista mielipiteistään huolimatta Linkola ei ole koskaan ollut vailla tunteita. Itse asiassa yksi häntä ja hänen ensimmäistä vaimoaan Aliisa Lummesta erottanut tekijä oli, ettei Aliisa Pentin mielestä kokenut asioita tunnetasolla riittävän syvästi. Kirjan alkuperäinen nimi oli muuten Tuhoprofeetta, mutta Linkola itse ei hyväksynyt kyseistä nimeä.

Pentti Linkola ja Riitta Kylänpää Vähä-Uotilan Pirtissä. Kirjan kuvitusta.

Esille tulevat myös Linkolan ihmissuhteet, jotka ovat vuosien aikana olleet välillä yhtä sotkussa kuin hänen kalaverkkonsa. Asioita on setvitty tai ollut setvimättä, ihmisiä on mennyt ja tullut. Linkolan todellinen rakkaus on kuitenkin ollut luonto ja erityisesti linnut. Pieteetti, jolla Linkola on kartoittanut ja rengastanut Suomen linnustoa, on pelkästään ällistyttävää.

Elämäkerrassa on käytetty laajalti hyväksi Linkolan kirjoittamia ja saamia kirjeitä, lintuhavaintopäiväkirjoja ja muuta aineistoa. Luettelomaisuudelta ei aina vältytä, mutta ainakin kuva on perusteellinen. Kylänpään teksti on kauttaaltaan sujuvaa asiatekstiä ja kirjoittaja puhuu vain ja ainoastaan muiden suilla. Omia huomioita tai tuomioita ei kirjaan ole kirjattu.

Kirjaa on ehditty moittimaan huonosta oikoluvusta, mutta ainakaan omasta kappaleestani en onnistunut löytämään merkittävää määrää virheitä. Lieneekö toisilla ollut käsissään sitten maanantaikappale. Kaiken kaikkiaan kirja purkaa pala palalta legendan nimeltä Pentti Linkola jättäen jäljelle ajattelijan, joka vihaa ihmiskuntaa mutta ei ihmistä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Linkolan eri elämänalueet tulevat kirjassa käydyksi hyvin monipuolisesti läpi." – Airi Vilhunen / Kirsin Book Club

"Tämä on ehkä kaikkien aikojen yksityiskohtaisin elämäkerta, joka on koskaan julkaistu." – Sami Eerola / Kirjavinkit

"Elämäkerran sävy on hyvin kunnioittava ja ymmärtävä." – Pete Huttunen / Kuiske

Kirja voitti vuoden 2017 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.