Salaliittoteorioista puhutaan ja kirjoitetaan enemmän kuin koskaan. Noora Mattilan Heränneet ja Markus Tiittulan Taistelu totuudesta tuovat keskusteluun useita kokonaiskuvaa kirkastavia näkökulmia. Mattilan teos pohjaa hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa, sillä saatuaan lapsen hänelle selvisi, että hänen yhdysvaltalainen anoppinsa vastusti rokotteita ja uskoi salaliittoteorioihin. Lopulta Mattila päätyi kiinnostavaan ratkaisuun: hän ehdotti anopilleen, että he keskustelisivat aiheesta etäyhteyden välityksellä ja Mattila kirjoittaisi sen pohjalta kirjan.
Kirjojen tiedot
Noora Mattila
Heränneet – maailma salaliittoteoreetikoiden silmin
Otava
446 s.
Markus Tiittula
Taistelu totuudesta – mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitäisi ottaa vakavasti?
Johnny Kniga
288 s.
Mattilan vilpittömänä tavoitteena oli toden teolla ymmärtää, miten anoppi on päätynyt niihin näkemyksiin, joita hänellä on. Kirja etenee kronologisesti, ja tekstiä rytmittävät luontevasti Mattilan ja anopin väliset keskustelut. Välit Mattila täyttää avoimella pohdinnalla ja tutkimustiedolla. Mattila kirjoittaa itsensä vahvasti osaksi tarinaa, ja ote on läpi kirjan hyvin henkilökohtainen.
Markus Tiittulan kirja kulkee huomattavasti tutumpia latuja. Tiittula lähestyy aihetta objektiivisemmin ja ulkopuolelta tarkkaillen eikä tuo omaa tarinaansa tai näkemyksiään juurikaan esille. Kirjan ehdottomana vahvuutena on kuitenkin se, että Tiittula on päässyt haastattelemaan useampaa salaliittoteoreetikkoa ja antaa heidän itsensä puhua uskomuksistaan.
Tiittulan kirja ei kokonaisuutena yllä aivan Mattilan kirjan tasolle. Heikoimmillaan teos on kolmannessa luvussa, jossa vertaillaan uskontoja ja salaliittoteorioita ja pohditaan, miksi emme suhtaudu yhtä negatiivisesti uskontoihin kuin salaliittoteorioihin, vaikka molempien taustalla on tavallaan samanlainen rakenne. Teoriassa molemmat uskovat johonkin taustalla palikoita liikuttavaan tahoon, jonka läsnäoloa emme voi todistaa.
Uskonnoilla ja salaliittoteorioilla on toki yhteisiä piirteitä, mutta Tiittula ei huomioi riittävissä määrin toisaalta uskovien ihmisten mutta myös salaliittoteoreetikkojen kirjoa. Ihmisillä voi olla epärationaalisia uskomuksia, mutta kaikkia ei voi silti sijoittaa samaan koriin. Mattilan anoppi saattaa pitää koronapandemiaa masinoituna, mutta samalla hänen mielestään Trumpin kannattajat ovat mekastavia öykkäreitä. Puhumattakaan lääkäri Pekka Reinikaisesta, joka uskoo Maan olevan vain 6000 vuotta vanha, mutta on siitä huolimatta puhunut Youtube-kanavallaan voimakkaasti koronarokotteiden puolesta.
Demokratia tarvitsee epäilijöitä
Salaliittoteorioista puhuttaessa keskeinen huoli on liittynyt siihen, mitä tapahtuu demokratialle tilanteessa, jossa eri osapuolten käsitykset todellisuudesta poikkeavat rajusti toisistaan. Ehkä selkein esimerkki tästä on Donald Trumpin masinoima Stop the Steal -kampanja, jonka seurauksena väkivaltainen ihmismassa tunkeutui 6. tammikuuta 2021 Capitol-kukkulalla sijaitsevaan Yhdysvaltain kongressitaloon ja pyrki estämään Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen.
Tiittula esittelee kirjassaan pääosin yhdysvaltalaista kontekstia, mutta tämän pohjalta ei voi tehdä täysin pitäviä päätelmiä sen suhteen, mihin esimerkiksi Suomessa ollaan menossa, vaikka Tiittula siihen suuntaan tuntuukin viittaavan. Mattila kallistuu sille kannalle, että salaliittoteorian ja väkivaltaisen radikalismin uhkaa on ainakin jossain määrin liioiteltu. Suomestakin löytyy toki erilaisia salaliittoteorioita levitteleviä tahoja ja julkaisuja, mutta väkivaltaiseen radikalismiin heistä kykenee harvempi.
Miten sitten salaliittoteorioihin ja -teoreetikkoihin tulisi suhtautua? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä kaikissa keinoissa on omat ongelmansa. Sekä Mattila ja Tiittula pohtivat asiaa kirjoissaan ja erittelevät hyvin ilmiön monimutkaisuutta. Mattilan siteeraaman Helsingin yliopiston tutkija Niko Pyrhösen mielestä salaliittoteoriat tulisi ajaa tietoisesti marginaaliin poistamalla esimerkiksi tilejä sosiaalisesta mediasta. Tämä siitäkin huolimatta, että se varmasti vain vahvistaisi tiettyjen tahojen käsitystä siitä, että valtaa pitävät haluavat vaientaa kriittiset äänet.
Väitteiden avoimessa käsittelyssä ja oikaisemisessa on siinäkin omat ongelmansa. Se, että esimerkiksi tv-keskusteluun kutsutaan rokotetutkija ja rokotekriitikko, johtaa helposti tasapuolisuusharhaan, jossa ikään kuin kummankin tietämys aiheesta on samanarvoista.
Samalla kuitenkin tarvitsemme yhteiskunnallista kritiikkiä. Mattilan siteeraama hollantilaistutkija Jaron Harambam nostaakin esille sen, että on hyvä, jos tietty osa väestöstä suhtautuu epäillen vallitsevaan tietoon. Salaliittoteoreetikot ovat osa tätä porukkaa, mutta kuten Mattila kirjassaan toteaa, heidän tulkintansa ovat kuitenkin liian äärimmäisiä, että heidän kriittisyytensä johtaisi kovinkaan hedelmälliseen lopputulokseen.
Kuka luottaa ja kehen?
Tiittula ja Mattila päätyvät kirjoissaan samaan havaintoon, että salaliittoteoreetikkoja yhdistää ennen kaikkea se, etteivät he luota vallitsevaan näkemykseen, valtamediaan tai tieteen yleisesti hyväksymiin tosiasioihin. Ja kun luottamus on jossain vaiheessa elämää mennyt, sitä on hyvin vaikea saada takaisin. Kysymys siitä, miten tämä luottamus palautetaan, saattaa kuitenkin olla väärä. Tärkeämpää olisi pohtia sitä, miten pidämme kiinni siitä enemmistöstä, joka suhtautuu luottavaisesti yhteiskuntaan.
Sen paremmin Tiittula kuin Mattilakaan eivät käsittele aihetta kirjoissaan kattavasti. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna vastaus on kuitenkin selvä. Yhteiskunnan on pyrittävä pitämään kaikki samassa veneessä, sillä epäoikeudenmukainen kohtelu, koski se sitten itseä tai muita, tekee ihmisestä huomattavasti alttiimman omaksumaan erilaisia vaihtoehtoisia teorioita, jotka tarjoavat selityksen esimerkiksi räikeälle epätasa-arvoisuudelle tai omalle ahdingolle.
Yhdysvalloissa kehitys on monella tapaa huolestuttavalla uralla, koska yksilökeskeisyyttä korostava yhteiskunta ei globalisoituvassa maailmassa pystykään enää tarjoamaan sankaruutta kaikille. Suomessakin salaliittoteoriat ovat saaneet näkyvyyttä, mutta silti heikoimman puolta ainakin periaatteessa pitävä yhteiskunta on paremmin suojattu myös ääriajattelulta.
Mitä muut ovat sanoneet samoista teoksista:
"Mattilan esille nostama läksy on tärkeä." – Kulttuuritoimitus.fi
