Kun kirjailija saavuttaa keskimääräistä suurempaa suosiota, alkaa tuotannon harvinaisempi puoli syystä tai toisesta kiinnostaa ihmisiä. Näin on käynyt myös kauhukirjailija Marko Hautalalle, joka viime syksynä julkaisi järjestyksessä jo kahdeksannen romaaninsa Leväluhta. Hautalan vuonna 2002 julkaistu esikoisteos Kirottu maa on sen sijaan ollut jo vuosia vaikeasti saatava keräilyharvinaisuus.
Kirjan tiedot
Marko Hautala
Kirottu Maa
Haamu Kustannus
230 s.
Kirjailija itse on saanut vastata esikoisteostaan koskeviin kyselyihin tasaisin väliajoin: mistä sen voisi saada tai voisiko siitä mahdollisesti ottaa uusintapainoksen? Jälkimmäinen toteutuu nyt, kun Haamu Kustannus julkaisee Hautalan debyytin uudistettuna laitoksena. Kirjaa täydentää erinomainen esipuhe, jossa kirjailija pohtii lähes toistakymmentä vuotta sitten julkaistun esikoisteoksensa herättämiä tuntemuksia tässä päivässä.
Kirottu maa eroaa merkittävästi Hautalan myöhemmästä tuotannosta. Se on 1920-luvun Berliiniin sijoittuva historiallinen dekkari, joskin psykologisen kauhun elementit ovat teoksessa kyllä jo lupaavasti oraalla. Tarinan aloitus on klassinen: femme fatale astelee yksityisetsivä Alex Schullerin toimistoon. Aviomies on kadonnut, ja hepun löytämisestä on luvassa tuntuva palkkio.
Schuller on hahmona mielenkiintoinen. Hän on epäluotettavan oloinen viinamäen mies, joka ei kuitenkaan ole täysin vailla omaatuntoa. Lisäksi Schuller on itsensä Sigmund Freudin kouluttama psykoanalyytikko, joka pyrkii rationalisoimaan kaikkea kohtaamaansa. Ratkaisu on kieltämättä omaperäinen mutta myös kirjan heikoin aspekti. Se tuo tekstiin luentomaisuutta, joka katkoo muuten varsin vauhdikkaasti ja mielenkiintoisesti etenevää tarinaa.
Toisaalta musta huumori kukkii teoksessa vapaasti. Esimerkiksi kirjassa natseille tehtävä psykoanalyyttinen ruumiinavaus on hulvaton. Valitettavaa vain on, että aate on jonkun mielestä vielä tänä päivänä enemmän kuin vitsin arvoinen. Siinä mielessä Kirottu maa on edelleen ajankohtainen kirja.
Kirottu maa ei kuitenkaan ole poliittinen romaani. Esipuheessaan Hautala kirjoittaa, että maailmansotien välinen Saksa tuntui kirjaa kirjoittaessa ajankohtaiselta, koska äärioikeistolaiset ja ulkomaalaisvastaiset voimat olivat alkaneet nostaa uudelleen päätään muun muassa Itävallassa.
Babylon Berlinin jäljittelystä ei ole kyse, sillä Volker Kutscherin kirjasarjan ensimmäinen romaani julkaistiin vasta 2008. Tässä vaiheessa Marko Hautala oli jo jättänyt Berliinin taakseen ja siirtynyt psykologisen kauhun pariin. Hautalan toinen romaani Itsevalaisevat näki päivänvalon samana vuonna Kutscherin avauksen kanssa.
Vaikka Kirottua maata voi pitää tietyssä mielessä kuriositeettina, on se Hautalan faneille pakkohankinta. Kirjasta huokuu esikoisteokselle ominainen kirjoittamisen ilo ja riemu. Peliin on selvästi laitettu kaikki, eikä kokonaisuus ole yhtään hassumpi. Uusissa kansissa komeileva Alex Schuller -logo tosin antaa ymmärtää, että Schullerin seikkailuille olisi vielä tulossa jatkoa – muodossa tai toisessa. Kieltämättä sellainen kiinnostaisi.
