Juri Nummelin: Kuoleman usvaa ja pimeyttä

Kulttuurin reuna-alueiden kartoittajana kunnostautunut Juri Nummelin on kirjoittanut kirjoja muun muassa suomalaisesta lännenkirjallisuudesta, eroottisesta kirjallisuudesta ja kioskidekkareista. Lukuisten tietoteostensa lisäksi Nummelin on toimittanut useita kauhunovellikokoelmia ja kirjoittanut myös itse kauhutarinoita, joten ei liene yllättävää, että hänen viimeisin kirjansa, Kuoleman usvaa ja pimeyttä, käsittelee suomalaisen kauhukirjallisuuden historiaa.

Kuten amerikkalainen kauhukirjailija H. P. Lovecraft on todennut, pelko on ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne. Kauhu on ollut osa suomalaista kirjallisuushistoriaa aivan ensimmäisistä suomalaisista romaaneista lähtien. Nummelin aloittaakin tarkastelunsa Kalevalasta ja huomauttaa, että myös Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä onomat kauhuelementtinsä. Näistä lähtökohdista käsin kirja etenee kronologisesti 2010-luvun uuteen kauhubuumiin.

Nummelinin tavoite on ollut luoda ensyklopedinen kirja, jossa ”liika informaatio on parempi kuin liian vähä informaatio”. Kirjassaan hän käsittelee suomalaisen kauhukirjallisuuden ytimen mutta myös sen reuna-alueet ja vähän vielä niidenkin liepeiltä. Lopputulos on aivan liian massiivinen ja raskas yhteen kirjaan sisällytettäväksi. Aiheen selkeämpi rajaus ja rönsyjen siistiminen olisi tehnyt kirjasta helpommin omaksuttavan.

Koonsa puolesta kirja on kyllä tiivistetty 350 sivuun, mutta tämä johtuu siitä, että kirjan kustantaja on mennyt lähes jokaisessa suhteessa siitä, missä aita on matalin. En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt näin rumasti ja huolimattomasti taitetun kirjan. Vitivalkoiselle (eli halvalle) paperille painetut tekstilohkot ja pienen pieni fontti aiheuttaa lukijassa lähes parhaimman kauhukirjallisuuden veroista ahdistusta. Kirjassa ei ole myöskään yhden yhtäkään kuvaa, vaan koko kirja on pelkkää tekstimassaa.

Kamalaa ulkoasua tasapainottaa se, että kirjoittaja selvästi tuntee aiheensa ja kirjoittaa siitä asiantuntevasti. Tarinoiden tyypittely eri alagenreihin tuntuu tosin paikoin hieman orjalliselta. Kronologinen käsittelytapa on sinänsä historiateoksessa aina perusteltu, mutta suomalaisen kauhukirjallisuuden historiassa on useita suvantovaiheita, jolloin kauhua ei ole juurikaan julkaistu. Näin ollen kirjan rakenne on epätasapainossa, kun joissakin luvuissa on useita alalukuja ja joissakin vain yksi tai ei ollenkaan. Temaattinen lähestymistapa olisi tässä mielessä saattanut toimia paremmin.

Kuoleman usvaa ja pimeyttä saavuttaa toki tavoitteensa. Se on asiantunteva, perusteellinen ja luotettava lähde, jos suomalainen kauhukirjallisuus ylipäätään kiinnostaa. Mukaan otettujen kirjojen ja tarinoiden juonia on avattu, mutta ainakaan itse en kokenut, että yksikään esittely olisi pilannut kiinnostustani kirjoihin. Päinvastoin, poimin kirjasta useammankin teoksen, joihin haluan tulevaisuudessa tarttua tarkemmin. Puutteidensa vuoksi kirja uhkaa kuitenkin jäädä marginaaliseksi, aivan kuten kauhukirjallisuuskin on ollut ja tulee varmasti jossain muodossa myös aina olemaan.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

”Kuoleman usvaa ja pimeyttä on paitsi hieno katsaus kauhukirjallisuuden historiaan ja sen vastaanottoon, myös suomalaisten kauhukirjojen hakuteos.” – Kirsi Haapamatti / Kulttuuritoimitus

Juri Nummelin. Kuva: Wikimedia Commons.

Kirjan tiedot:
Juri Nummelin
Kuoleman usvaa ja pimeyttä – suomalaisen kauhukirjallisuuden historia
Oppian
350 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.