Blogistania 2020 – Kirjamiehen äänet

Kirjabloggaajat äänestävät myös tänä vuonna vuoden 2020 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat seuraavat:

Blogistanian Globalia (käännetty kaunokirjallisuus)

Blogistanian Finlandia (suomalainen kaunokirjallisuus)

Blogistanian Tieto (tietokirjallisuus)

Blogistanian Kuopus (lasten- ja nuortenkirjallisuus)

Itse vastaan Blogistanian Globalian ääntenlaskusta. Tänä vuonna päädyin äänestämään Globalia- ja Tieto-kategorioissa. Luin kyllä joitakin hienoja kotimaisia, mutta en ehtinyt bloggamaan niistä. Niistä, joista ehdin kirjoittaa, eivät välttämättä kuuluneet siihen aivan terävimpään kärkeen, joten myös siksi en kokenut, että haluaisin äänestää näissä kategorioissa.

Alta löydät omat ehdotukseni vuoden parhaiksi käännös- ja tietokirjoiksi (käänteisessä järjestyksessä).

Lopulliset tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 14.2.2021.

***

Blogistanian Tieto 2020, vastuublogistina Todella vaiheessa -blogi

1 piste - Katarina Baer & Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus. Päämääränä maailman valvotuin kansa (Teos, 2020)

"Baerin ja Koposen kirjaa lukee hiukset pystyssä. Juuri kun olet luullut kuulleesi pahimman, kirjoittajat kertovat, että lisää on tulossa."

Lue koko arvio.

Kiinan suurin harppaus-kirjan kansi. Kannessa valvontakamera kuvattuna Keltaisella vuorella, joka on suosittu turistikohde Kiinassa.

2 pistettä - Saana-Maria Jokinen: Ääniä sodasta - Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan (Gaudeamus)

"Ääniä sodasta on erinomainen kirja järkyttävästä aiheesta. Se saa lukijansa pohtimaan toden teolla maailmanpoliittisen valtapelin raadollisuutta."

Lue koko arvio.

Ääniä sodasta -kirjan kansi. Kannessa mustia ihmisten silhuetteja ja Syyrian lippuja.

3 pistettä - Hallie Rubenhold: Viisi - Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (suom. Mari Janatuinen, Atena)

"Viisi on pitkä kirja, ja viitteitäkin on yli neljäsataa. Tästä huolimatta luin kirjan jokaista viitettä myöten kannesta kanteen – ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Viisi katsoo loppuun kaluttua aihetta uudesta näkökulmasta ja kääntää useaan otteeseen kerrotun tarinan mestarillisesti päälaelleen".

Lue koko arvio.

Viisi-kirjan kansi. Kannessa muistiinpanoja tekevä poliisi ja hameeseen pukeutunut nainen.

***

Blogistanian Globalia 2020, vastuublogistina Kirjamies

1 piste - A Yi: Täydellinen rikos (suom. Rauno Sainio, Aula & Co)

"Siinä missä Raskolnikovia ohjasi vielä kristillinen moraali ja omatunto, ei A Yin päähenkilöllä ole mitään suurta aatetta, joka ohjaisi häntä toimimaan. Maailma on nietszcheläinen painajainen, jossa arvoilta on pudonnut pohja."

Lue koko arvio.

Täydellinen rikos -kirjan kansi. Kannessa punainen ihmisen siluetti.

2 pistettä - Keigo Higashino: Uskollinen naapuri (suom. Raisa Porrasmaa, Punainen Silakka)

"Uskollisen naapurin keskeinen koukku on siinä, että lukija tietää rikoksen syyllisen alusta lähtien. Yllättävää kyllä, tämä ei tee kirjasta tylsää tai ennalta-arvattavaa, sillä tarinan jännite syntyy siitä, ratkeaako rikos ja saako poliisi syyllisen kiinni. Tämän päälle Higashino virittää vielä sangen kekseliään ja yllättävän loppuratkaisun."

Uskollinen naapuri -kirjan kansi. Kannessa näkymä kadulta, jossa kävelee ihminen. Taustalla näkyy auto.

Lue koko arvio.

3 pistettä - Sayka Murata: Lähikaupan nainen (suom. Raisa Porrasmaa, Gummerus)

"[– –] Lähikaupan nainen on mainio pienoisromaani, joka tarkastelee mielenkiintoisesti japanilaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa. Murata on onnistunut taitavasti sulauttamaan kirjaansa niin elämän traagisuuden kuin sen koomisetkin sävyt."

Lue koko arvio.

Lähikaupan nainen -kirjan kansi. Kannessa kaupan työntekijän henkilökortti, jossa naisen kuva.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

1 kommentti Blogistania 2020 – Kirjamiehen äänet

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.