John Quigginin käsittelee nimensä mukaisesti eläviä kuolleita. Quigginin zombit ovat talouskeskustelussa vaeltavia ajatuksia, jotka ovat aikaa sitten todettu paikkansapitämättömiksi, mutta joihin on tukeuduttu ja tukeudutaan yhä esimerkiksi tämänhetkisen eurokriisin hoidossa.
Yksi Quigginin zombeista on talouskuri, jonka karvasta kalkkia on juotettu eurokriisimaille seurauksista välittämättä. Oleellista zombitaloudellisessa ajattelussa on vaihtoehdottomuus ja hämmentävän kylmä rationaalisuus, jolla järjestelmän valuvikoja pyritään korjaamaan. Zombiajatusten valta on näennäisestä heikkoudesta huolimatta suuri.
Luku kerrallaan Quiggin käy läpi talousajattelun historiaa ja osoittaa faktojen avulla eri ajatusten pystyynkuolleisuuden. Erityismaininnan ansaitsee teoksen kansitaide, joka on piristävä ratkaisu yleensä hillityn tieteellisestä yleisilmeestä tunnetulta Vastapainolta.
Kirjan tiedot:
John Quiggin
Zombitalous
Vastapaino
Suom. Hannu Laurila, Olli Herranen & työryhmä
342 s.
Arvostelu on julkaistu aikaisemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta -lehden numerossa 1/2014.