Tyynysotamiehen kohdalla täytyy kuitenkin kaivella käyttöön toisenlaisia adjektiiveja, sillä uusimmasta Vareksesta puuttuu niin veto kuin jännitys. Tuskin tässä vaiheessa kukaan enää mitään lajityypin rajoja rikkovaa teosta odottaakaan, enintään ehkä jonkinlaista perusvarmaa suoritusta, mutta Tyynysotamies on niin löysä, että lopputulos kielii totaalisesta kyllästymisestä. Päällisin puolin kaikki on Mäen sankarin elämässä niin kuin aina ennen: pientä kyttäyskeikkaa, tuore naistuttavuus ja istuskelua Uudessa Apteekissa. Tätä kuviota jauhetaan kuitenkin kirjassa reilusti puoleen väliin ennen kuin Vares pääsee isomman jutun pariin.

Vetoa tarinaan ei tosin synny siinäkään vaiheessa, kun salaperäinen nainen haluaa, että Vares etsii käsiinsä hänen kadonneen siskonsa. Tarina ei pääse yllättämään missään vaiheessa, vaan kaikki maistuu maanantaina tehdyltä makaronilaatikolta, jota tunnollinen lukija kauhoo suuhunsa velvollisuudesta vielä saman viikon perjantaina. Ihmetystä aiheuttaa myös tekstin armoton kömpelyys, ikään kuin tekstiä ei olisi viitsitty lainkaan työstää:

"Nanna saapui mäkituvalle joskus iltakahdeksalta. Nannalla oli mukanaan kaksi punaviinipulloa. Ja tuo niin tuttu Nannan hymy."

Yhtä kankeasti käy myös kirjan hahmojen välinen dialogi, joka tuntuu olevan paikka paikoin kuin yhdestä suuresta puujalasta veistettyä pökkelöä. Vaikka seassa on muutama ihan onnistunutkin vitsi, ei se onnistu vielä peittämään sitä tosiasiaa, että kirjasta puuttuu pätevä jännärijuoni.

Vanhojen tuttavuuksien rinnalle Mäki tarjoilee lähinnä karikatyyreja. Jonkinlaisen pääpahiksen rooli on annettu pahviselle balkanilaiselle gangsterille, josta puuttuu niin vaarallisuus kuin persoonallisuuskin. Suunnilleen siinä vaiheessa, kun mies ilmestyy tarinaan, on lukijalle kutakuinkin selvä, miten tälle tulee kirjan kuluessa käymään. Ja jostain kumman syystä miehestä käytetään lähestulkoon joka kerta hänen koko nimeään. Sieluttomien hahmojen touhuja seuratessa tulee todella ikävä Jäätyneen enkelin Veikko Hopeaa.

Tarinan hoippuessa kohti loppua avoimia tarinalankoja aletaan häthätää sitoa kasaan. Sinnikäs lukija toivoo, että kirja tarjoaisi tässä vaiheessa edes jonkun yllättävän käänteen, mutta kun ei niin ei. Suurpiirteisyys, jolla tarina kursitaan kasaan ilmentää hyvin koko kirjaa. Lopputulos muistuttaa lähinnä huonoa pastissia Vares-dekkareista. Mäen ruuti on Tyynysotamiehessä niin märkää, että ehkäpä Vares olisi hyvä päästää hetkeksi lomalle.

Arvio on julkaistu aiemmin lyhennettynä Ruumiin kulttuuri -lehden numerossa 3/2025.

Mitä muut ovat sanoneet samasta kirjasta:

"[– –] Vareksen hahmo ja Reijo Mäen tarinat pysyvät vuodesta toiseen kiinnostavina ja muodostavat kirjan, jonka ilmestymistä joka vuosi odotan." – Kari Jääskeläinen / Kirjavinkit