Tuhoprofeetta

Kalastaja-filosofi Pentti Linkolaan on hänen elämänsä aikana lyöty mitä erilaisempia leimoja ekofasistista kylähulluun. Tämä ei ole yllättävää, sillä monelle Linkolan ajattelu tuo mieleen ensimmäisenä hänen rankat ja provokatiiviset ulostulonsa, joissa hän avoimesti iloitsee terrori-iskusta tai vaikkapa maailmanlaajuisesta ihmisiä niittävästä epidemiasta.

Ei siis ihme, että Linkolaa on pidetty sekopäänä. Kärjekkäiden ulostulojen takana on kuitenkin syväekologinen ajattelu, jossa ihmiset ja koko luomakunta nähdään keskenään samanarvoisina. Linkolalle väestönkasvu on kammottavin mörkö ja kaikki, mikä vähentää maapallon väkilukua on yksinomaan hyvä asia.

Usein on kuitenkin käynyt niin, että Linkolan provokatiivisuus on vallannut tilan, eikä hänen ajatteluaan ole välttämättä kyetty kritisoimaan sen syvemmin. Linkolan ajattelu on perivihreää ja hän on luonnonsuojelija sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä ei tarkoita, etteikö hänen ajattelussaan olisi sokeita pisteitä. Tuoreessa elämäkerrassa tuodaan esille muun muassa Linkolan maahanmuuttovastaisuus. Linkolan mielestä kielet ja murteet osoittavat, että ihmisten välinen segregaatio on luonnollista. Tieteellistä tarkastelua tämä väite ei tietenkään kestä; kielet sekoittuvat siinä missä kansatkin – ovat aina sekoittuneet.

Linkola ei nimittäin ole akateemikko, mutta hänestä olisi aivan hyvin voinut tulla sellainen. Toimittaja Riitta Kylänpään kirjoittama elämäkerta seuraa Linkolan elämää jokseenkin kronologisesti syntymästä vanhuuden päiviin saakka. Kuva korpifilosofista syvenee ja inhimillistyy, sillä rankoista mielipiteistään huolimatta Linkola ei ole koskaan ollut vailla tunteita. Itse asiassa yksi häntä ja hänen ensimmäistä vaimoaan Aliisa Lummesta erottanut tekijä oli, ettei Aliisa Pentin mielestä kokenut asioita tunnetasolla riittävän syvästi. Kirjan alkuperäinen nimi oli muuten Tuhoprofeetta, mutta Linkola itse ei hyväksynyt kyseistä nimeä.

Esille tulevat myös Linkolan ihmissuhteet, jotka ovat vuosien aikana olleet välillä yhtä sotkussa kuin hänen kalaverkkonsa. Asioita on setvitty tai oltu setvimättä, ihmisiä on mennyt ja tullut. Linkolan todellinen rakkaus on kuitenkin ollut luonto ja erityisesti linnut. Pieteetti, jolla Linkola on kartoittanut ja rengastanut Suomen linnustoa, on pelkästään ällistyttävää.

Elämäkerrassa on käytetty laajalti hyväksi Linkolan kirjoittamia ja saamia kirjeitä, lintuhavaintopäiväkirjoja ja muuta aineistoa. Luettelomaisuudelta ei aina vältytä, mutta ainakin kuva on perusteellinen. Kylänpään teksti on kauttaaltaan sujuvaa asiatekstiä ja kirjoittaja puhuu vain ja ainoastaan muiden suilla. Omia huomioita tai tuomioita ei kirjaan ole kirjattu.

Kirjaa on ehditty moittimaan huonosta oikoluvusta, mutta ainakaan omasta kappaleestani en onnistunut löytämään merkittävää määrää virheitä. Lieneekö toisilla ollut käsissään sitten maanantaikappale. Kaiken kaikkiaan kirja purkaa pala palalta legendan nimeltä Pentti Linkola jättäen jäljelle ajattelijan, joka vihaa ihmiskuntaa mutta ei ihmistä.

Pentti Linkola ja Riitta Kylänpää Vähä-Uotilan Pirtissä. Kirjan kuvitusta.


Kirja voitti vuoden 2017 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Kirjan tiedot:
Riitta Kylänpää
Pentti Linkola – ihminen ja legenda
Siltala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.