Sadinmaan ja kirkon välinen suhde läpäisee myös uuden Tinkimätön kuolemaan saakka -teoksen. Se on kirja Sadinmaasta itsestään mutta myös aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta (1905–1941), josta Sadinmaa kertoi jo aiemmassa Kuolleiden kirja -teoksessaan. Kolmas keskeinen henkilö kirjassa on Sadinmaan isoisä Feliks, tavallinen työmies ja Pekurisen aikalainen.

Tinkimätön kuolemaan saakka noudattaa samanlaista kerronnallista tyyliä, jonka Sadinmaa omaksui jo Kuolleiden kirjassa. Siinä Sadinmaa harhaili hautausmaalla ja kertoi sinne haudattujen ihmisten elämästä. Uudessa teoksessaan Sadinmaa pyrkii kulkemaan Pekurisen ja isoisänsä jalanjäljissä ja kertaa siinä samalla niin itsensä kuin kahden muunkin henkilön vaiheita. Kovin luontevasti Sadinmaa ei saa eri henkilöiden polkuja lomittumaan, ja tuntuukin siltä, että kirja on pitkälti muotoutunut sitä tehdessä. Teos kyllä etenee jouhevasti aiheesta toiseen mutta kokonaisuus on hajanainen.

Sadinmaa perkaa vähintäänkin kitkaista suhdettaan kirkkoon, jonka auktoriteettiin hänen oli alusta lähtien vaikeaa alistua. Hän soimaa itseään, mutta myös niitä, joiden kanssa hänellä on mennyt sukset ristiin. Näitä jaksoja värittää kaunaisuus, mikä tuo tekstiin tarpeettoman katkeran sivumaun. Teksti alkaa useimmiten kantaa siinä vaiheessa, kun Sadinmaa siirtyy tarkastelemaan Pekurista tai Feliks-pappaansa. Kaksikko muodostaakin keskenään kiinnostavan vastakkaisen parin, mutta harmillisesti Sadinmaa ei saa tästä asetelmasta kaikkea irti.

Siinä missä Pekurinen valitsi ehdottoman aseistakieltäytymisen, oli Feliks yksi niistä kymmenistätuhansista suomalaisista miehistä, jotka lähtivät enemmän tai vähemmän mukisematta sotaan, koska oli pakko. Feliks kaatui talvisodassa Sallassa vihollisen luotiin, Pekurinen taas omien ampumana jatkosodassa. Sitä, miksi toinen lähti ja toinen asettui vastarintaan, olisi voinut pohtia kirjassa syvemminkin. Kumpikin kohtasi väkivaltaisen kuoleman, vaikka ajattelu kulki eri latuja.

Tinkimätön kuolemaan saakka on Sadinmaan kirjoista kaikkein henkilökohtaisin, ja kirjan kirjoittaminen on varmaankin ollut tekijälleen terapeuttista. Sadinmaalla on kiistatta sujuva kynä, mutta kirjailijan tapa käännellä oman yksityiselämän kiviä ja kertoa, mitä minkäkin alta löytyy, tuntuu paikka paikoin jopa kiusalliselta. Parhaimmillaan kirja on, kun Sadinmaa keskittyy Pekurisen ja Feliks-pappansa elämään. Näistä kahdesta olisi saanut jo yksinäänkin kasaan mainion tietokirjan. Tinkimätön kuolemaan saakka sisältää kuitenkin ehkä liikaakin aineksia yhden kirjan tarpeiksi.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Yllytän kansalaisia lukemaan Sadinmaan teoksen Tinkimätön kuolemaan saakka." – Annelin kirjoissa

Sinua saattaa myös kiinnostaa: