Tanjan katu sijaitsee Pietarissa, Venäjän valtakunnan vanhassa pääkaupungissa. Karttaan se on merkitty nimellä Toinen ja Kolmas linja. Tarina alkaa vuoden 1917 vallankumouksesta, jolloin tsaari Nikolai II luopui vallasta ja päätti samalla Romanovien suvun yli 300 vuotta kestäneen valtakauden. Tilalle astui Aleksandr Kerenskin johtama väliaikainen hallitus, joka teki kuitenkin suuren virheen pitämällä Venäjän kiinni ensimmäisessä maailmansodassa…. Lue lisää
Posts tagged venäjä
Fjodor Dostojevski: Peluri
Yksi venäläismestarin tunnetuimmista teoksista sijoittuu kuvitteelliseen Ruletenburgin kaupunkiin, jossa ihmiset tappavat aikaa pelipöytien ääressä. Peliluolat olivat Dostojevskille itselleenkin tuttuja paikkoja, sillä hän oli kirjan kirjoittamisen aikoihin hassannut niihin omaisuutensa ja tehnyt sen seurauksena melkein henkilökohtaisen konkurssin. Tämä ajoi kirjailijan kirjoittamaan…
Lue lisääMika Rassi (toim.): Minä pelkään
Hetken ehdin jo luulla, että Savukeitaan kauhuklassikoiden sarja ei jatkuisi Le Fanun Carmilla ja muita kertomuksia (2012) jälkeen. Huoleni oli aiheeton, sillä sarja jatkui jo viime syksynä H. P. Lovecraftin pitkällä esseellä Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Viimeiset lisäykset klassikoiden sarjaan ovat viime keväänä rinta rinnan julkaistut Ann Radcliffen Udolpho sekä Mika Rassin toimittama ja suomentama tarinakokoelma… Lue lisää
Susanna Niinivaara: Venäjän viides ilmansuunta
Susanna Niinivaaran tuore kirja on ollut harmillisen vähän esillä mediassa, vaikka Venäjän poliittinen tilanne on suorastaan kiehunut talviolympialaisten alla. Niinivaaran kirjan lähtöpiste on vuoden 2011 duumanvaalit, joiden räikeä vaalivilppi sai kymmenettuhannet ihmiset osoittamaan mieltä Moskovan kaduille. Mielenosoituksien laajuus yllätti varmasti vallanpitäjät, mutta myös ulkopuoliset tarkkailijat. Poikkeuksellista oli se, että mielenilmauksia esitettiin julkisesti myös verkossa, jota… Lue lisää