Posts tagged kauhu

Marko Hautala: Kirottu Maa

Kun kirjailija saavuttaa keskimääräistä suurempaa suosiota, alkaa tuotannon harvinaisempi puoli syystä tai toisesta kiinnostaa ihmisiä. Näin on käynyt myös kauhukirjailija Marko Hautalalle, joka viime syksynä julkaisi järjestyksessä jo kahdeksannen romaaninsa Leväluhta. Hautalan vuonna 2002 julkaistu esikoisteos Kirottu maa on sen sijaan ollut jo vuosia vaikeasti saatava keräilyharvinaisuus. Kirjailija itse on saanut…

Lue lisää

Vanessa Kairulahti & Karoliina Kouvola: Helsingin henget

Vaikuttaa siltä, että kauhukulttuuri olisi pikkuhiljaa kurottamassa kalmaisella kädellään kohti suurempaa lukijakuntaa. Sukupolvikokemukseksi nousseesta Noidan käsikirjasta saatiin tänä vuonna vihdoin uusintapainos ja kotimaisen kauhun puolella on julkaistu useampi teos, jotka osoittavat kauhun olevan enemmän kuin elossa. Se toki täytyy todeta, että vielä muutaman kerran Helsingin katujen täytyy peittyä läpipääsemättömään usvaan ennen kuin kauhuromaani pääsisi esimerkiksi… Lue lisää

Marko Hautala: Leväluhta

Viitisenkymmentä kilometriä Vaasasta itään sijaitsee Orismalan kylä, josta löytyy Leväluhdan uhrilähteenä tunnettu rautakautinen kalmisto. Puiden suojaamasta silmäkkeestä on vuosien mittaan ongittu niin ihmisen kuin eläimenkin luita ja erilaisia arvoesineitä. Keitä lähteeseen on upotettu ja mistä syystä, on säilynyt historiantutkijoille pitkälti arvoituksena, sillä rautakauden Suomessa ruumiit tavattiin haudata polttamalla. Oman vastauksensa tähän historialliseen arvoitukseen antaa nyt…

Lue lisää

Mika Rassi (toim.): Minä pelkään

Hetken ehdin jo luulla, että Savukeitaan kauhuklassikoiden sarja ei jatkuisi Le Fanun Carmilla ja muita kertomuksia (2012) jälkeen. Huoleni oli aiheeton, sillä sarja jatkui jo viime syksynä H. P. Lovecraftin pitkällä esseellä Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Viimeiset lisäykset klassikoiden sarjaan ovat viime keväänä rinta rinnan julkaistut Ann Radcliffen Udolpho sekä Mika Rassin toimittama ja suomentama tarinakokoelma… Lue lisää