Posts tagged historia

Mirkka Lappalainen: Smittenin murha

Parhaat päivänsä nähneen porvoolaisen kartanon isännän Nils Rosenschmidtin väitettiin lähteneen ostamaan lokakuussa 1673 kauroja ja hamppua Tallinnasta. Seitsemän vuotta myöhemmin kartanon työmiehet avasivat pihassa olleen kaivon saadakseen vettä muurilaastia varten ja löysivät ruumiin. Rosenschmidt ei ollutkaan lähtenyt matkaan, vaan hänet oli tapettu ja haudattu omaan pihakaivoonsa. Aikansa kohutapaus sai kansan suussa nimen…

Lue lisää

Juha Kauppinen: Heräämisiä

Luonnonsuojelulla on leima, jota moni välttää. Näin teki pitkään myös toimittaja Juha Kauppinen, joka kyllä kirjoitti luonnosta ja sen pilaantumisesta mutta ei kuitenkaan omasta mielestään ollut luonnonsuojelija. Kauppisen edelliset kirjat – Talvivaaran vangit (yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa) ja Monimuotoisuus –olivat molemmat mainoita kirjoja, mutta Heräämisiä ei ensi alkuun tuntunut yhtä kiinnostavalta. Kirjan luettuani ymmärsin…

Lue lisää

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari

Kyllikki Saaren murha on kiistatta yksi Suomen tunnetuimmista henkirikoksista. Tapausta koskevan esitutkinta-aineiston tultua julkiseksi vuonna 2017 aihe nousi jälleen otsikoihin. Nyt tapaukseen on tarttunut populaarihistorioitsija Teemu Keskisarja, jonka uuden kirjan pääasiallisena lähteenä on sama valtaisa esitutkinta-aineisto, jota viime vuosina ovat hyödyntäneet ainakin toimittajat Sari Autio ja Susanna Reinboth sekä sosiologi Juho Saari.

Lue lisää

Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin

Matkailu oli 1800-luvun alkupuolella vielä harvojen herkkua. Matkaa tehtiin purjelaivoilla, postivaunuilla ja jalkapatikassa. Vuosisadan puolivälissä matkaa tehtiin jo höyrylaivoilla ja junilla, jotka lyhensivät matkaan käytettyä aikaa merkittävästi. Samalla uudet kulkupelit aloittivat massaturismin aikakauden, joka jatkuu edelleen. Hauskasti jo 1800-luvulla valitettiin siitä, kuinka ihmiset änkesivät tunnettujen nähtävyyksien luo vain jotta saisivat merkittyä kohteen matkaluetteloonsa.

Lue lisää

R. L. Stevenson: Kidnappaus kannella

Kaikki tuntevat skottikirjailija Robert Louis Stevensonin klassisen romaanin Aarresaaren (1883), jonka merirosvokuvastosta lukemattomat populaarikulttuurin tuotteet ovat sittemmin ammentaneet. Stevenson kärsi elämänsä aikana monenmoisista terveysvaivoista ja kuoli vain 44 vuoden iässä. Tästä huolimatta hän jätti jälkeensä merkittävän kirjallisen perinnön. Aarresaaren ohella yksi Stevensonin tunnetuimmista kirjoista on pienoisromaani Tohtori Jekyll ja Herra Hyde (1886). Samana vuonna ilmestyi… Lue lisää