Lauri Lattu: Susiraja

Kauhukirjallisuuden kantaisä H. P. Lovecraftin tuotannon asiantuntijana ja suomentajana tunnettu Lauri Lattu debytoi romaanikirjailijana. Susiraja ammentaa aineksia psykologisesta kauhusta sekä muinaiskansallisen šamanismin kuvastoista. Päähenkilö on taidemaalari Maarit, joka on erinäisten vaiheiden jälkeen päätynyt asumaan mökkiin keskelle metsää eli kirjaimellisesti susirajalle. Perässä seurannut mies on nostanut kytkintä, eikä maalaaminenkaan ota sujuakseen. Sitten Maarit saa rahakkaan työtarjouksen omalaatuiselta mieheltä, joka haluaa muotokuvan sudesta.

Kirjan tiedot

Lauri Lattu
Susiraja
Haamu
255 s.

Kauhukirjallisuuden kaanon on Latulla varmasti enemmän kuin hyvin hallussa, ja epäilemättä hän on myös halunnut tehdä selvän pesäeron esimerkiksi juuri Lovecraftin tuotantoon. Susiraja onkin niin aiheen, tyylin kuin päähenkilönsä puolesta paljon lähempänä Marko Hautalan psykologista kauhua kuin Lovecraftin kosmisia näkyjä. Latun proosassa pahuus ei tule tähtien takaa, vaan se elää meissä hiljaa ja uinuvana voimana. Kuten jo nimestäkin käy ilmi, rajan tematiikka on Latun kirjassa keskeinen. Susiraja on lopulta muutakin kuin alue, jossa vastaan tulee useammin hukka kuin ihminen.

Lovecraftin koukeroisiin ja pitkiin lauseisiin verrattuna Lattu pyrkii kirjoittamaan iskevämpää mutta samalla kuvastoltaan väkevää proosaa. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyitä, usein pelkän päälauseen mittaisia virkkeitä, joissa keskitytään kuvailemaan vähän kaikkea liiankin huolellisesti. Tämä tekee tekstistä raskasta luettavaa, ja paikoin tarina tuntuu etenevän vain vaivoin eteenpäin. Kahvin keittämistä, juomista ja kuppeja kuvaillaan toisteisesti niin paljon, että se syö jo tunnelmaa.

Susiraja ei kuitenkaan ole kelvoton romaani, vaikka teksti olisikin kaivannut karsimista. Kirjassa on varsinkin loppua myöten tehokkaita jaksoja, joissa mielen ruuvi kiristyy ja tekstin aiempi töksähtelevyys katoaa. Romaanimittaisen kauhun yleisimpiä ongelmia on se, että tunnelma lässähtää viimeistään siinä vaiheessa, kun kauhu tulee sen kokijoille todelliseksi. Lattu kuitenkin välttää tämän ongelman, ja kirjan tunnelma kantaa loppuun asti, vaikka loppuratkaisun avoimuus onkin vähän turhan turvallinen ratkaisu.

Susirajan hahmogalleria on rajallinen ja enimmäkseen onnistunut. Mieleltään hauras mutta taiteellinen Maarit ei ehkä ole se kaikkein omaperäisin henkilöhahmo, ja sama koskee lopulta oikeastaan muitakin kirjan henkilöitä Maaritin entisestä miehestä hänen parhaaseen ystäväänsä. Tarinan kannalta hahmot ovat kuitenkin riittävän eheitä. Vain Maaritilta taulun tilaava Lauri Rautio jää hahmona ohueksi. Elinvoimaa uhkuvassa Rautiossa on pelon tuntua, mutta samalla hän on jopa ärsyttävyyteen asti salaperäinen ja etäinen hahmo, jonka potentiaalia Lattu ei täysin hyödynnä.

Susirajassa on kokonaisuutena paljon hyvää (tai siis pahaa). Ytimeltään se on eräänlainen kostotarina, jossa mieleltään murrettu ihminen löytää itsestään voiman, jolla hän palauttaa maailmaan jonkinlaisen tasapainon. Paikoin aidosti pelottavan kirjan synkissä visioissa tuoksuu pimeät havumetsät ja talveen varautuva maa.

Arvostelu on julkaistu aiemmin Voima-lehden numerossa 9/2022 ja lehden verkkoversiossa.

Mitä muut ovat sanoneet samasta kirjasta:

"Kauheita kirjassa todellakin tapahtuu, mutta ainekset eivät ole sellaiset, että olisin ruvennut pelkäämään." – Ankin kirjablogi

"Arvatkaapas, mitä on tarjolla? Kauhua, tietenkin!" – Mikko / Kirjavinkit

"Juonellisesti kirja onkin mahtava, juuri minulle tehty, tyylillisesti se kuitenkin on hyvin kaukana siitä mitä yleensä suosin ja mistä eniten pidän." – Kirjahullun päiväkirja -blogi

"Kirja oli minulle liian pitkä. Ja ihmettelen väkivaltaa." – Kuristava kirsikka -lukupäiväkirja

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.