Viime vuoden Frankfurtin kirjamessujen hämmentävin episodi oli palestiinalaisen Adania Shiblin palkitsematta jättäminen. Shiblin oli määrä saada saksalaisen LitProm-yhdistyksen myöntämä kirjallisuuspalkinto romaanistaan Sivuseikka. Yhdistys kuitenkin siirsi palkitsemisajankohtaa, koska joukko saksalaisia toimittajia syytti kirjaa antisemitismistä. Toisekseen yhdistys pelkäsi, että palestiinalaisen kirjailijan palkitseminen tilanteessa, jossa Gazaa hallitseva äärijärjestö Hamas ja Israel kävivät avointa sotaa, antaisi väärän signaalin.
Kirjan tiedot
Adania Shibli
Sivuseikka
Suom. Sampsa Peltonen
Otava
112 s.
Jälkimmäisen syyn voi jossain määrin ymmärtää, mutta antisemitismisyytöksille ei ole minkäänlaista pohjaa. Sana juutalainen esiintyy Sivuseikan reilulla sadalla sivulla kokonaista viisi kertaa, eikä näitä kohtia voi millään tavoin tulkita juutalaisia tai heidän uskontoaan halventaviksi. Kyseinen skandaali kertoikin lopulta enemmän Saksan hysteerisestä suhtautumisesta Israeliin kuin Shiblin teoksesta. Tapaus on malliesimerkki siitä, kuinka Israel-kritiikin ja antisemitismin välille vedetään yhtäläisyysmerkit, vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa.
Kohu on sikäli merkityksellinen, että ilman sitä Sivuseikkaa olisi tuskin lähdetty suomentamaan. Nyt kirja kuitenkin ilmestyy Sampsa Peltosen sävykkäänä ja taidokkaana suomennoksena suoraan alkukielestä. Palestiinalaista kirjallisuutta on julkaistu suomeksi melko vähän, lähinnä mieleen tulevat Susan Abulhawan englannin kielellä kirjoittamat kolme romaania. Abulhawaan verrattuna Shiblin proosa on taidokkaampaa ja vähäeleisempää, eikä Shiblillä ole tarvetta alleviivata sanomaansa yhtä voimakkaasti.
Sivuseikka pohjaa tositarinaan nuoresta arabitytöstä, jonka sotilaat joukkoraiskaavat ja murhaavat Israelin itsenäisyyssodan aikana vuonna 1949. Tapahtumat kerrotaan joukkoa johtavan miehen näkökulmasta ikään kuin hatarina muistikuvina. Vuosikymmeniä myöhemmin arabinainen lukee tapauksesta lehdestä ja huomaa, että hän on kuin sattumoisin syntynyt samana päivänä kuin tyttö kuoli – tosin 25 vuotta myöhemmin.
Nainen päättää selvittää tytön tarinan ja lähtee etsimään jälkiä israelilaisista arkistoista ja museoista. Alkaa hämmentävä odysseia, jossa nainen sompailee autoineen tarkastuspisteiden ja teiden sekamelskassa etsien vastausta kysymykseen, joka on oikeastaan vain sivuseikka.
Matkallaan nainen huomaa, ettei kaikkia tarinoita ole haluttu jättää ihmisten kuultaviksi. Ne ovat parhaimmillaankin historian alaviitteitä, joiden muistelu ei ole merkityksellistä. Oman kansan sankaritekojen taustalla on kiusallisesti toisten henkilökohtainen tragedia. Aivan kuin tätä korostaakseen kirjassa toistuu eri yhteyksissä hepreankielinen iskulause ”Tykki ei voita, ihminen voittaa”.
Suurin osa kirjan henkilöistä jää nimettömiksi. Tämä tuntuu korostavan sitä, että Sivuseikka ei ole vain tarina israelilaisista ja palestiinalaisista, se on tarina kolonialismista, miehityksestä ja miehitetyistä, räikeästä epätasa-arvosta kahden eri ihmisryhmän välillä.
Sivuseikka tiivistää reiluun sataan sivuunsa Israel-Palestiinan konfliktin. Vaivattomasti etenevä teksti kuvaa väkevästi Israelin itsenäisyyssotaa ja tämän päivän miehityksen todellisuutta palestiinalaisesta näkökulmasta. Tarinaa, joka erityisesti länsimaissa on ollut erityisen hankalaa kuulla, olemmehan me syvästi osallisia palestiinalaisten tragediaan. Sivuseikka on kirjallinen voimannäyte, mestariteos. Voi vain toivoa, että Shiblin muutakin tuotantoa julkaistaan suomeksi.
Arvio on julkaistu aiemmin Parnasson numerossa 4/2024.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
