Sivullinen & Tapaus Meursault

Ranskalaista nobelistia, Albert Camus’ta, pidetään usein eksistentialistisen kirjallisuuden edustajana, vaikka hän itse kiisti tämän. Camus’n itsensä mielestä hänen teoksensa edustivat ennen kaikkea absurdismia. Eksistentialismissa ihminen on lähtökohtaisesti olemassa ja hänellä on vastuu sekä velvollisuus luoda merkitys omalle elämälleen. Tästä seuraavaa elämän peruskokemusta eksistentialistit ovat kutsuneet ahdistukseksi.

Kirjan tiedot

Albert Camus
Sivullinen
Suom. Kalle Salo
Otava
95 s.

Kamel Daoud
Tapaus Meursault
Suom. Leena Rantanen
112 s.

Absurdismissa taas uskotaan, että elämä on pohjimmiltaan merkityksetöntä, mutta ihminen pyrkii siitä huolimatta järkevänä olentona löytämään sille jonkin merkityksen. Tästäkin seuraa luonnollisesti ahdistus, jonka kanssa kukin meistä pyrkii tavalla tai toisella elämään.

Ero näiden kahden suuntauksen välillä on siis siinä, että eksistentialismi tuntuu jättävän oven auki jonkinlaisen merkityksen olemassaololle, kun taas absurdismissa lähtökohta on se, ettei minkäänlaista merkitystä edes ole olemassakaan. Niin tai näin, ainakin Camus’n esikoisteosta Sivullinen (1942) voi tulkita molemmista näkökulmista.

Äidin kuolema

Sivullisen maailmankuulu aloituslause kuuluu näin: ”Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen.” Asia ei selvästi liikuta tarinan kertojaa, Meursault’ta, eihän hän edes muista äitinsä kuolinpäivää. Tavanomaisempaa olisi, että ihminen muistaa itselleen tärkeän ihmisen kuoleman hyvinkin tarkasti. Pian käy ilmi, ettei Meursault’n elämässä ole oikein muitakaan kiintopisteitä. Lopulta Meursault ajautuu murhaamaan nimettömäksi jäävän ihmisen ilman, että oikeastaan itsekään ymmärtää, miksi.

Camus’n esikoisromaani on kerronnaltaan kliininen: kielestä on riisuttu kaikki ylimääräinen. Nykytermein Meursault’ta voisi pitää sosiopaattisen kylmänä ihmisenä, mutta tällainen tulkinta on liian yksioikoinen. Meursault’n elämä ei ole merkityksellistä, mutta yhtä kaikki hän tuntuu koko ajan etsivän jotain. Päätyykö Meursault murhaamaan siksi, että hän kaipaa elämälleen merkitystä, vai onko hän jo tullut siihen tulokseen, ettei mitään merkitystä ole, jolloin voi tehdä rikoksista suurimman – murhan. Kaikki riippuu siitä, miten lukija tekstiä tulkitsee.

Teoksen alkuperäinen ranskankielinen nimi on L’Etranger, joka sananmukaisesti tarkoittaa vierasta tai muukalaista. Sivullinen on mainio suomennos, sillä se viittaa toisaalta Meursault’n murhaamaan nimettömään ihmiseen, mutta myös päähenkilöön itseensä, joka on ikään kuin oman elämänsä sivustakatsoja.

Hänen nimensä oli Moussa

Algerialaisen Kamel Daoudin esikoisromaanissa Tapaus Meursault (2013) Camus’n päähenkilön murhaama arabi saa nimen: Moussa. Daoudin kirjan alkuperäinen ranskankielinen nimi Meursault, contre-enquête ei käänny kovin luontevasti suomeksi. Contre-enquête tarkoittaa vastapuolen näkemystä. Daoudin tavoite on siis ikään kuin irrottautua Camus’n yksilökeskeisestä absurdismista ja kertoa Sivullisen tarina toisesta näkökulmasta.

Käytännössä Daoud sivuuttaa kirjassaan niin absurdin kuin eksistentiaalisen lukutavan ja korostaa Sivullisen kolonialistisuutta. Kirjan tapahtumathan sijoittuvat Algeriaan, jossa Ranska piti valtaa vuosina 1830–1962. Algeriassa asui noin miljoona ranskalaista, joilla oli käsissään käytännössä kaikki poliittinen ja taloudellinen valta. Valtaväestöön kuuluneet arabit olivat algerianranskalaisten silmissä pelottavia ja nimettömiä. Juuri sellaisina itsekin algerianranskalainen Camus heidät Sivullisessa kuvaa.

Daoud itse luki Sivullisen 24-vuotiaana, muttei kertomansa mukaan ensimmäisellä kerralla kiinnittänyt mitään huomiota Meursault’n surmaamaan arabiin tai miettinyt sen kummemmin tämän kohtaloa. Daoudin mukaan Camus’n teos on jopa ärsyttävän täydellinen, minkä vuoksi Tapaus Meursault’ta ei voinut kirjoittaa samalla tavalla:

Murhaajasta on tullut kuuluisa, ja hänen tarinansa on liian hyvin kirjoitettu, jotta yrittäisinkään häntä jäljitellä. Hän kirjoitti omalla kielellään. Niinpä teen, kuten tässä maassa on tehty itsenäistymisen jälkeen: otan vanhoista kolonialistien taloista kiven kerrallaan, ja rakennan niistä oman taloni, oman kieleni. Murhaajan sanat ja ilmaisut ovat vapaata omaisuuttani.

Daoud siis tunnustaa sen, että Sivullinen on aivan liian hyvä, että hän voisi mitenkään jäljitellä sitä. Tarinaa ei kuitenkaan kerrota arabiaksi vaan ranskaksi, siirtomaaisäntien kielellä. Daoud katsoo kuitenkin, että hänellä on täysi oikeus käyttää Camus’n kirjan osasia ja sekoittaa niitä omaan tekstiinsä miten tahtoo. Daoud siis osoittaa, ettei kirjailijalla ole omistajuutta tekstiinsä, aivan kuten siirtomaavallat katsoivat, ettei alueiden alkuperäisväestöllä ollut oikeutta asuttamaansa maahan.

Daoudin jälkikolonialistinen lähestymistapa on kiinnostava ja havainnollistaa, kuinka erilaiset lukutavat nostavat klassikoistakin esiin uusia piirteitä vuosikymmeniä niiden alkuperäisen julkaisun jälkeen. Camus’hun verrattuna Daoudin teksti on rönsyilevää, hektistä, ja tarinan kertoja, murhatun Moussan nuorempi veli Haroun, osoittaa sanansa suoraan lukijalle. Teksti on kuin antiteesi Camus’n teokselle. Siinä missä Sivullinen on riisuttu tunteista, on Tapaus Meursault täynnä niitä.

Murhan seuraukset

Sivullisessa Camus’n Meursault ei vaivaa päätänsä tekonsa seuraamuksilla. Kaikki pyörii hänen oman kokemuksensa ympärillä. Lopulta Meursault’n todellinen rikos ei ole se, että hän on surmannut nimettömän arabin, vaan se, ettei hän vaikuta katuvan tekoaan. Siksi yhteiskunnan on yksinkertaisesti hankkiuduttava hänestä eroon. Sairas yksilö on poistettava, jotta yhteiskunta voi tervehtyä, palata tasapainoon.

Tapaus Meursault kuitenkin osoittaa, ettei murhaajan murhaaminen normalisoi tilannetta. Se ei poista tuskaa menetystä pojasta tai veljestä. Teoilla on aina yksilöä laajemmat seurauksensa. Osuvista huomioista huolimatta Tapaus Meursault on lopulta kuitenkin enemmän Sivullisen tahmea uudelleenluenta kuin täysiverinen romaani. Daoud lukee Camus’n klassikkoa kiinnostavalla tavalla vastakarvaan ja saa lukijan ajattelemaan, mutta lukukokemuksena Tapaus Meursault on kovin raskas.

Arvio on julkaistu aiemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan numerossa 3/2022.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.