Kirjan nimessä on omanlaisensa sanaleikki, sillä sisäolento on paikallissija inessiivin vanhentunut muoto. Inessiivi ilmaisee sijaintia jossakin paikassa tai ylipäätään jossakin. Kirjailijat ovat eräänlaisia sisäolentoja, asioita erilaisista näkökulmista katselevia toimijoita, joiden tehtävä on nähdä asiat muiden silmin ja välittää nämä kokemukset lukijalle.

Monet kirjan tarinoista sijoittuvat jollakin tapaa merkitykselliseen hetkeen – loppuun tai jonkinlaiseen käännekohtaan. Mistä tilanteeseen on tultu ja mihin siitä edetään, jää suurimmalta osin lukijan mielikuvituksen varaan. Sarpon sitoutuminen tiiviiseen muotoon osaltaan toimii ja osaltaan taas ei. Paradoksaalisesti tarinat tuntuvat yhtäältä liian lyhyiltä ja toisaalta niissä taas kerrotaan vähän liikaa. Esimerkiksi useissa tarinoissa kertojan olemus selitetään, jolloin lukijalle ei jää oivaltamisen iloa.

Hyvä esimerkki sopivan mittaisesta ja toimivasta tarinasta on ”Ystävyys”. Siinä Siukola-niminen henkilö herää kohmelossa juoppopoputkasta ja hoippuu heikkona huoltoasemalle, jossa törmää tuttuunsa Rommeliin. Tarina tuo mieleen vanhan sananlaskun siitä, kuinka hyvä antaa vähästään ja paha ei paljostaankaan:

Rommeli huomaa, ettei Siukolalla ole kenkiä, pelkät märät ja risaiset villasukat jalkateriensä verhona. Rommeli kumartuu, ähisee vasemman kengän jalastaan, ojentaa sen Siukolalle. Siukola ähisee liian pienen kengän vasempaan jalkaansa.

Tunteikkain tarina taas lienee aivan kirjan alkupuolelta löytyvä kertomus ”Ensimmäinen päivä”. Tarina näyttää kertovan viimeisestä matkasta, mutta ajan kierto on kääntynyt vastakkaiseen suuntaan, jolloin lukijalle selviää hetki hetkeltä, miten tarinan mies päätyi arkkuun ja krematorion liekkeihin:

Hetkisen matolla lojuttuaan hän alkaakin liikehtiä. Tajuttuaan nyt olevansa valmis mies kieahtaa seisaalleen. Liike on kömpelö, jonkinlainen takaperin suoritettu kuperkeikka.

Samalla tavoin myös kirja kulkee lopusta alkuun: teoksen ensimmäisen luvun nimi on Finaali ja viimeisen taas Aamurusko. Kirjan alussa kaikki on jo mennyt, kun taas lopussa kaikki on vielä edessä. Aivan kuten Sarpon edellinen teos Olemisen tapaluokkia myös Sisäolennoista jää kokonaisuutena hieman hajanaiseksi. Toisteisuutta tarinoissa on tosin tällä kertaa vähemmän. Keskeisellä sijalla on edelleen olemisen pohdinta. Kaikella olevalla on paikkansa, ja jokainen meistä toteuttaa omaa tehtäväänsä – samalla mitätöntä ja äärimmäisen merkityksellistä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Ihailin aiheiden runsautta, kirjailijan mielikuvitusta ja kykyä ilmaista näin paljon näin tiiviissä teksteissä." – Kirja vieköön! -blogi

"Suosittelen Sisäolentoja sinulle, joka rakastat suomen kieltä ja lumoudut taitavasti kirjoitetuista tarinoista." – Kirja kertovat -blogi

"Olli Sarpolla on kieli, mitä on kiva lukea." – Kulttuurikissa

Sinua saattaa myös kiinnostaa: