Tavallistakin tavallisempi päähenkilö, joka on elämänsä kanssa vähän eksyksissä eikä oikein tiedä mitä elämällään tekisi. Elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun rouva Kohtalo ja herra Sattuma lyövät salaperäisesti kättä ja epätodennäköinen alkaa näyttää todennäköiseltä.
Kirjan tiedot
Hiromi Kawakami
Sensein salkku
Suom. Raisa Porrasmaa
Schildts & Söderströms
200 s.
Kuulostaako tutulta?
Ei, kyseessä ei ole japanilaisen bestselleristin Haruki Murakamin uusi teos, vaan toisen japanilaiskirjailijan, Hiromi Kawakamin, tuore suomennos Sensein salkku. Neljääkymmentä lähentelevä Tsukiko törmää baarissa entiseen opettajaansa (Sensei), joka on häntä ainakin kolmekymmentä vuotta vanhempi. Vähitellen Tsukikon ja Sensein välinen suhde syvenee rakkaudeksi, vaikka kumpikin yrittää tavalla tai toisella rimpuilla sitä vastaan.
Alkujaan jo vuonna 2001 julkaistu Sensein salkku voitti julkaisuvuonnaan arvostetun japanilaisen Tanizaki-palkinnon. Suomeksi se saadaan vasta nyt, mutta kaikeksi onneksi suoraan japanista käännettynä. Laskujeni mukaan tämä on japanologi Raisa Porrasmaan neljäs käännös, ja laatu on edelleen huippuluokkaa. Kawakamin rauhallinen ja pohjavireeltään surumielinen tyyli välittyy suomennoksesta täydellisesti.
Japani ei poikkea meistä siinä mielessä, että sielläkin tavataan karsastaa pariskuntien suurta ikäeroa. Kipuraja menee kymmenessä vuodessa. Sensein salkun draama rakentuukin pitkälti sen varaan, että kirjassa pyritään rikkomaan tätä tabua esittämällä ikäeroltaan suuren pariskunnan rakastuminen mahdollisimman arkisena ja tavallisena tapahtumana.
Sensein salkussa vietetään tavattoman paljon aikaa syöden ja juoden erilaisia japanilaisia erikoisuuksia. Aikaa vietetään myös sienestämällä ja tietenkin perinteisessä kirsikankukkajuhlassa, hanamissa. Kaikki on läpeensä tavallista, jopa tylsää, mutta tarkoituksella. Kawakami karsii nimittäin kaiken erikoisuuden ja omituisuuden korostaakseen, että ainoa outo asia koko tarinassa on pariskunnan välinen ikäero. Ja outoa se on vain, koska ympäröivä kulttuuri tapaa pitää sitä outona. Tsukiko toki yrittää virittää kirjassa suhdetta enemmän ikäiseensä mieheen, mutta se ei tunnu samalta kuin Sensein kanssa.
Suuri ikäero pariskunnan välillä ei kuitenkaan ehkä tänä päivänä ole niin suuri tabu kuin se oli vielä ehkä parikymmentä vuotta sitten. Niinpä Sensein salkku ei tunnu niin provokatiiviselta kuin miksi kirjailija sen on kaiketi tarkoittanut. Jäljelle jää ”vain” hieman tavanomaisesta poikkeava rakkaustarina. Henkilöhahmoihinkaan ei synny yhteyttä, vaan Sensei ja Tsukiko jäävät molemmat jollain tapaa etäisiksi.
Sensein salkun jättämä jälki on lopulta hieman epämääräinen. Se ei yritä olla yhtikäs mitään muuta kuin mitä se varsinaisesti esittää. Jollekulle toiselle saattaa toki olla virkistävääkin, kun kirjassa ei ole piilotettuja merkityksiä tai hämärää vertauskuvallisuutta. Sensein salkusta löytyvä viesti on, että rakkaus kuuluu vain niille, joita se koskettaa, ei kenellekään muulle. Mikäpä siinä, mutta rakkaudesta voi kirjoittaa kiinnostavammin ja syvemminkin.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta: