Siihen nähden, kuinka paljon salaliitoteorioista puhutaan, ei suomeksi ole julkaistu kovinkaan montaa perusteellista esitystä aiheen filosofisesta taustasta. Jonas Sivelän Kaiken takana on salaliitto (2015) yritti, mutta ohuehko kirja ei onnistunut kuin raapaisemaan pintaa ja jäi lopulta erilaisten salaliittoteorioiden erittelyksi. Juha Räikän tuore Salaliittoteorioiden filosofia sen sijaan syventyy aiheeseen asiantuntevasti, laajasti ja kiinnostavasti.
Kirjan tiedot
Juha Räikkä Salaliittoteorioiden filosofia - temppeliherroista liskoihmisiin
Gaudeamus
286 s.
Se, miksi maailmassa on salaliittoteorioita johtuu Räikän mukaan siitä yksinkertaisesta syystä, että aivan oikeita salaliittoja on ollut maailman sivu ja niitä solmitaan edelleen. On kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan aidot salaliitot ja salaliittoteoriat. Jälkimmäisissä on Räikän mukaan kyse ensinnäkin siitä, että jokin keskeinen yhteiskunnallinen ilmiö pyritään selittämään salaliitolla. Toisekseen salaliittoteoriat ovat myös ristiriidassa vallitsevien yhteiskunnallisten ja historiallisten näkemysten kanssa. Kolmanneksi salaliittoteoriat eivät ole kovin vahvasti perusteltuja, mikä ei kuitenkaan ole este niihin uskomiselle.
Tämä on toki hyvin yleistävä näkemys salaliittoteorioista, minkä myös kirjoittaja myöntää. Räikkä pitää myös hyvin mahdollisena, että jokin salaliittoteoria voi jopa pitää paikkansa. Se ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon erilaisten salaliittoteorioiden lukumäärän ja kirjon.
Kuka upotti Estonian?
Kirjan esittämiä ajatuksia havainnollistaakseni käsittelen seuraavaksi kirjan ulkopuolista esimerkkiä, jonka yhteydessä on spekuloitu salaliittoteorioilla. Autolautta Estonia upposi Itämerellä syyskuussa 1994. Risteilijäonnettomuudella on virallinen ja uskottava selitys, jonka mukaan laivan keulavisiiri irtosi kovassa merenkäynnissä. Tämän seurauksena vesi pääsi tulvimaan autokannelle, mikä upotti laivan hyvin nopeasti. Suurin osa laivan 989 matkustajasta kuoli.
Selitys ei kuitenkaan ole tyydyttänyt kaikkia, sillä joidenkin mielestä alus upotettiin tahallisesti tai se törmäsi sukellusveneeseen. Jälkimmäiseen teoriaan uskoo esimerkiksi Estonian onnettomuustutkintalautakuntaan kuulunut entinen valtakunnansyyttäjä Margus Kurm. Erilaiset Estoniaan liittyvät salaliittoteoriat ovat saaneet pontta viime aikoina, kun tuoreissa aluksesta otetuissa kuvissa on näkynyt aiemmin havaitsemattomia repeämiä. Osan mielestä tämä vahvistaa esitetyt teoriat sabotaasista, kun taas toisten mielestä repeämät sopivat virallisen selityksen antamaan kehykseen.
Monet salaliittoteorioita puolustavat perustelevat teoretisointia sillä, että se luo painetta selvittää asioiden todellinen tola. Estonian tapauksessa tämä argumentti pitää jossain määrin paikkansa, sillä kaikki onnettomuudessa kuolleiden uhrien omaiset eivät usko viralliseen selitykseen vaan ovat vaatineet uutta tutkintaa. Näin on tosiaan myös tapahtunut, sillä heinäkuussa 2021 tuli voimaan lakimuutos, joka purki väliaikaisesti aluksen hautarauhan. Uudet tutkimukset eivät kuitenkaan todennäköisesti muuta virallista selitystä suuntaan tai toiseen, joten on hyvin todennäköistä, että teoretisointi Estonian uppoamisen ympärillä jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Tämä on yksi salaliittoteorioiden ongelmista: mikään määrä todisteita ei riitä, jos ne eivät anna ennakkoon toivottua vastausta.
Miksi sitten erilaisia Estoniaan liittyviä salaliittoteorioita ylläpidetään, vaikka virallinen selitys on kaikkinensa hyvin uskottava? Räikän mukaan heikko luottamus yhteiskuntaan ja sen auktoriteetteihin synnyttää usein myös salaliittoteorioita. Vuonna 1994 Viron uudelleenitsenäistymisestä oli kulunut vasta puoli vuosikymmentä. Sitä ennen maa oli ollut vajaat viisikymmentä vuotta osa kommunistista Neuvostoliittoa, jolloin luottamus viranomaisiin ei todennäköisesti ollut kovin vahvaa. Tämä selittää ainakin osittain sen, miksi Estonian uppoamiselle on kehitelty vaihtoehtoisia teorioita.
Kuka levittää salaliittoteorioita ja miksi?
Räikän kirjan yllättävin huomio liittyy siihen, etteivät kaikki salaliittoteorioita levittävät ihmiset välttämättä itse usko niihin. Osa nimittäin levittää salaliittoteorioita sen vuoksi, että he pohjimmiltaan haluava tuskoa, että jokin heidän levittämänsä teoria olisi totta, vaikka he eivät juuri tällä hetkellä uskoisi siihen. Teorioita voidaan myös levittää propagandan vuoksi tai ihan vain huumorimielessä.
Salaliittoteoriat herättävät myös moraalisia kysymyksiä. Onko eettisesti kestävää, että esimerkiksi Estoniaan liittyviä salaliittoteorioita ylläpidetään vuodesta toiseen? Eikö asian pitäisi antaa olla jo siksi, että asian jatkuva esiin kaivaminen herättää ikäviä muistoja onnettomuudessa kuolleiden uhrien omaisissa?
Salaliittoteorioilla voi siis olla myös huonoja seurauksia, mikä on saanut jotkut ehdottamaan niiden kieltämistä. Räikän mukaan tämä olisi kuitenkin jo sananvapauden näkökulmasta ongelmallista, minkä lisäksi on vaikeaa määritellä, missä kulkee salaliittoteorian ja järkevän yhteiskuntakritiikin raja. Paljon tehokkaammin salaliittoihin puututaankin yhteiskuntapolitiikalla, jossa julkisen vallan läpinäkyvyyttä ja luottamusta viranomaisiin vahvistetaan.
Salaliittoteorioiden filosofia on pääosin sujuvaa asiatekstiä, joskin kirjoittajan tapa painottaa kursiivilla keskeisiä sanoja on hieman lukijaa aliarvioiva tyylikeino. Teksti ei missään vaiheessa tunnu liian monimutkaiselta, mutta muutamasta havainnollistavasta kuvasta tai taulukosta ei olisi ollut kokonaisuuden kannalta haittaa. Perusteellinen ja viihdyttävä teos on yksi tämän syksyn parhaista tietokirjoista.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
Arvio on julkaistu aiemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan kirjallisuusliitteessä 5/2021.
