Pakolaisuus on yksi tämän hetken puhutuimmista ilmiöistä, eikä mikään viittaa siihen, että ihmisten liike maapallolla tulisi tulevaisuudessa vähenemään. Päinvastoin, ilmastonmuutoksen seurauksena miljoonat ihmiset tulevat vaeltamaan seuraavien vuosikymmenten aikana uusille seuduille parempaa elämää etsien. Pakolaisuus on myös teema, josta useampikin kirjailija on ammentanut vuosien saatossa. Aihealueena se tarjoaa kieltämättä mielenkiintoisia mahdollisuuksia pohtia ihmistä ja hänen identiteettiään niin lähtömaassa kuin uudessa kotimaassa. Ja kun omaksuu uuden kotimaansa kielen, onko sillä mahdollista ilmaista niitä kaikkein syvimpiä tuntoja vai onko se mahdollista vain äidinkielellä?
Kirjan tiedot
Kim Thúy
Ru
Suom. Marja Luoma
Gummerus
144 s.
Vietnamista kymmenvuotiaana paennut Kim Thúy löysi uuden kotimaansa Kanadasta. Hän oli yksi niistä noin miljoonasta ihmisestä, jotka pakenivat maasta, kun Yhdysvallat kärsi tappion Vietnamin sodassa Pohjois-Vietnamin sissiarmeijalle. Vajaat kymmenen vuotta sitten julkaistu debyyttiromaani Ru julkaistaan nyt suomeksi, ja se kertoo osittain elämäkerrallisen ja toisaalta universaalin tarinan pakolaisuudesta ja oman identiteetin etsimisestä.
Ru on sana sekä ranskan kielessä (jolla Thúy kirjoittaa) sekä hänen äidinkielessään vietnamissa. Ensin mainitussa se tarkoittaa jonkinlaista virtaa ja jälkimmäisessä taas kehtoa tai tuutulaulua. Molemmat määritelmät kuvaavat hyvin myös Thúyn esikoisromaania. Kerrontatekniikaltaan kirja on hyvin mielenkiintoinen, sillä sen juoni, henkilöhahmot ja tapahtumat ovat kaikki hyvin fragmentaarisia. Yhdellä sivulla saattaa olla yksi kappale ja toisella kaksi ja kerronta on – kuinkas muutenkaan – kuin virtaavaa vettä. Tapahtumat eivät niinkään etene hetkestä toiseen vaan enemmänkin muistumasta tai assosiaatiosta toiseen. Myös aika ja paikka vaihtelevat vapaasti, eikä tarina etene kronologisesti lapsuudesta aikuisuuteen. Tämä tekee lukukokemuksesta haastavan mutta samalla hyvin mielenkiintoisen. Kirjan voi käytännössä avata mistä tahansa kohdasta ja lukea hieman eteenpäin, sillä tapahtumat ovat kuin välähdyksiä muistin syövereistä, joiden ymmärtämiseksi ei vaadita aikaisempien sivujen lukemista.
Toisaalta Ru haastaa lukijansa tavalla, joka ei sovi tämän päivän selailevaan ja kursoriseen lukemiseen. Vajaat 150 sivua on mahdollista lukea yhdellä istumalla, jos vain kykenee syventymään ja seuraamaan Thúyn katkelmallista proosaa. Oma vaikutuksensa on Marja Luoman taitavalla käännöksellä, joka onnistuu tavoittamaan tarinan ytimen ja kääntämään sen soljuvalle suomen kielelle.
Täydellinen Thúyn esikoinen ei ole. Pienet, elokuvantarkat muistot kaipaisivat ympärilleen jotakin, joka nostaisi sen erinomaisten teosten joukkoon. Brasilialaiskirjailija Luiz Ruffaton Rutosti hevosia -kirjassa hyödynnetään pitkälti samanlaista sirpaleista muistojen kavalkadia, mutta siinä missä Ruffaton teksti tulee iholle, Ru vain tuudittaa. Kokonaisuutena kirja jää siis jollakin tapaa ohueksi. Samalla kirjaan voi kuitenkin halutessaan palata ja katsoa, josko virta näyttäisi uusin silmin hieman toisenlaiselta.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta: