Ossi Nyman: Röyhkeys

Esikoisromaanin yhtenä määreenä tavataan pitää sitä, että tekstissä on rosoa, viimeistelemättömyyttä, vimmaa ja sellaista tunteen paloa, jonka synnyttää vain aito inspiraatio luoda jotain ainutkertaista. Esikoiskirjailijan tulee perustella olemassa olonsa ennen kaikkea hyvällä tekstillä, tuoreella näkökulmalla tai poikkeamalla jotenkin valtavirrasta. Uudelta kirjailijalta kysytään poikkeuksetta: mitä uutta?

Kirjan tiedot

Ossi Nyman
Röyhkeys
Teos
189 s.

Ossi Nymanin esikoisteos Röykheys ei ole rosoinen vaan päinvastoin erittäin hiottu ja mietitty kokonaisuus. Siitä huolimatta teksti kantaa ja hengittää tavalla, joka herättää ihailua. Huolella laaditut lauseet osuvat kohdalleen juuri oikealla tavalla.

Seisoin hetken pimeässä eteisessä ja ajattelin, että miten minusta oli tullut tällainen ihminen, joka kävi yksin konserteissa ja joka paikassa ja muisteli sitä sitten itsekseen.

Röyhkeyttä on mainostettu romaanina työttömyydestä (takakannessa tosin puhutaan työstä, mikä on tavallaan vähän raflaavampaa), mutta se on paljon muutakin. Kirjailijana Nymania on ehditty vertaamaan Arto Salmiseen, mutta yhteistä näillä kahdella on lähinnä, että he päähenkilöt ovat tavalla tai toisella syrjässä yhteiskunnan valtavirrasta. Siinä missä Salminen on inhorealisti, on Nyman herkkä ja hienotunteinen. Molempien tyyli perustuu iskeviin lauseisiin, mutta siinä missä Salminen läpsäisee kasvoille, taputtaa Nyman olkapäälle ja halaa.

Tapio istui luokassa minun vieressäni ja olin huomannut kuinka hän päästeli pieniä tuhahduksia ja säpsähteli vähän väliä, ja minä olin ajatellut, että hänellä oli mielenterveysongelmia, jotka olivat tällä alalla ikään kuin ammattitauti.

Röyhkeyden tapahtumat jakaantuvat kolmeen lukuun ja kolmeen eri kaupunkiin. Turussa jonotellaan Bruce Springsteenin konserttiin, Tampereella notkutaan TE-toimiston järjestämällä kurssilla ja Helsingissä seurataan jo oman kirjan julkaisuun johtaneita tapahtumia. Luvut ovat itsessään kuin novelleja tai pienoisromaaneja, jotka voisivat toimia myös yksittäisinä taideteoksina. Yhteen nivottuna ne muodostavat kuitenkin ehyen kokonaisuuden. Kukin luku henkii vieläpä tietynlaista mielialaa: ensimmäisen luvun eksyneisyydestä siirrytään toisen luvun turhautuneisuuteen ja lopulta selkeään toiveikkuuteen.

Nojasin molemmat kyynärpääni ikkunalautaan ja katsoin alas aukiolle. Olo tuntui rennolta ja vähän voimattomalta, ja minä ajattelin, että tauti oli nyt minussakin.

Nyman kirjoittaa omasta elämästään, joskin oikea määre lienee autofiktiivinen eli toteen sekoitetaan runsaasti myös kuviteltua. Kirja pitää pintansa loppuun asti, ja lopulta aikatasotkin alkavat leikkautua keskenään mielenkiintoisella tavalla. Viimeisessä luvussa päähenkilö työstää romaania, jota lukija on paraikaa lukemassa.

Röyhkeys ei ole vain erinomainen romaani. Se on myös yhteiskunnallinen olematta kuitenkaan piiruakaan saarnaava. Kirjan röyhkeys nousee näkökulmasta, jonka teos ottaa työhön ja työttömyyteen. Rauhallisen kerronnan lomassa pudoteltavat lauseet ovat yhtä totta kuin elämä.

Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:

"Röyhkeys kyselee virkistävästi, miksi identiteetti ja ihmisarvo olisi rakennettava uran tai opintojen ympärille." – Sivuhenkilö

"Röyhkeys on röyhkeyttä elää omalla tavallaan yhteiskunnassa, jossa vain toisenlainen tapa on julkilausumattomasti oikeanlaiseksi sovittu." – Mitä luimme kerran

"Tunnelman arkisuus liukuu jopa surrealismiin." – Tuijata

Kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2017.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.