Yksi venäläismestarin tunnetuimmista teoksista sijoittuu kuvitteelliseen Ruletenburgin kaupunkiin, jossa ihmiset tappavat aikaa pelipöytien ääressä. Peliluolat olivat Dostojevskille itselleenkin tuttuja paikkoja, sillä hän oli kirjan kirjoittamisen aikoihin hassannut niihin omaisuutensa ja tehnyt sen seurauksena melkein henkilökohtaisen konkurssin. Tämä ajoi kirjailijan kirjoittamaan henkensä pitimiksi. Paineesta huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) Dostojevski kykeni kuitenkin kirjoittamaan sellaisia teoksia kuin Rikos ja rangaistus (1865) ja Idiootti (1869).
Kirjan tiedot
Fjodor Dostojevski
Peluri
Suom. Olli Kuukasjärvi
Otava
207 s.
Tästä asetelmasta ponnistaa Antti Halmeen romaani Rokkikukkopilli. Halme kirjoittaa tiivistä ja iskevää tekstiä, jonka lukeminen käy kuin itsestään. Kerrontaa ryyditetään runsaalla määrällä englanninkielisiä lainasanoja, mikä sopii sinänsä kirjan teemaan ja sen hahmojen suuhun. Joissakin kohdissa suomalainen vastine olisi tosin ollut parempi vaihtoehto. Esimerkiksi manbun kääntyy suomeksi luontevasti esimerkiksi mutturaksi. Tekstiin on myös jäänyt muutama harmillinen nimivirhe, kuten vaikkapa Paul Coelho tai Curt Cobain.
Halme kuljettaa tarinaa Leevin ja Jessen ohella myös Alinan, Leevin tyttären, näkökulmasta. Kaikki kolme hahmoa tuntuvat uskottavilta mutta myös aika karikatyyrimäisiltä. Vahvimmin tämä näkyy Jessessä, joka on ulkonäkönsä puolesta kuin Guns n’ Roses -yhtyeen kitaristi Slash, jolla on vain Paul Stanleyn rintakarvat.
Noin muuten Jesse on hahmona kävelevä klisee. Menestys on tuonut rahaa ja kuuluisuutta, mutta samalla viinasta ja huumeista on tullut arkipäivää. Lisäksi on ahne manageri ja levy-yhtiöiden pukumiehet, jotka vaativat suurelta tähdeltä jälleen uutta hittilevyä. Jos tarina tuntuu tutulta ja kuluneelta, niin se johtuu siitä, että se on sitä.
Leevi taas on ilmiselvästi Jessen vastakohta: empaattinen, hiljainen ja tylsä. Myös Alina on hahmona aika tavanomainen. Teini-ikäinen tyttö on nuortenkirjakamaa parhaimmillaan tai pahimillaan: erilainen ja koulukiusattu mutta jollain tapaa lahjakas.
Keskeiset hahmot ovat siis latteita, mutta Halmeen heille kirjoittama dialogi tekee heistä vähän omaperäisempiä. Jessen puheenparsi on huvittavalla tavalla sekoitus englantia ja 30 vuotta muualla asuneen ihmisen suomea rinsessoineen ja swägeineen. Leevi taas töksäyttelee ja sanoo asioita suoraan, mikä aiheuttaa koomisia tilanteita muun muassa vanhempainillassa. Myös Alinan kohdalla Halme onnistuu tavoittamaan uskottavasti teini-ikäisen tytön mielenmaiseman.
Rokkikukkopilli pysyy kiitettävän sujuvana aina loppuun asti, mutta viimeiset tarinanlangat vedetään kirjan viimeisessä luvussa yllättävän nopeasti yhteen. Pitkin kirjaa viitataan Jessen lapsuuden traumaan, mutta sen merkitys jää kokonaisuuten kannalta aika pinnalliseksi. Lisäksi ihan viimeisillä sivuilla Halme sovittaa vielä yhtä konfliktia Jessen ja Leevin välille, mutta tämäkin käänne kuitataan yhdellä keskustelulla.
Rokkikukkopilli onnistuu olemaan ajoittain hauska ja yllättäväkin, mutta kaikki tarinan osaset eivät ole tasapainossa. Kiirehditty loppu jättää vaikutelman, että tekijä on vain halunnut laittaa tarinalle pisteen.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
"[– –] kaikinpuolin ihana lukukokemus." – Kini / Kirjavinkit
"Kirjan nimi on pöljä, oivalluksen taso on kauniisti sanottuna alhainen eli matala." – Kirjallisia
