Chris Stringer: Vain yksi jäi

Kommentoi

Brittiläinen antropologi Chris Stringer kuuluu eittämättä ihmisen evoluutiotutkimuksen kirkkaimpaan kärkeen. Tuoreeltaan suomennettu Vain yksi jäi toteaa jo otsikossa Stringerin lähtöasetelman: nykyihmisen evoluutio ei ollut suora linja arkaaisesta ihmisestä nykyiseen versioon vaan nykyihmisen rinnalla eli useita muitakin ihmislajeja, joista esi-isämme otti lopulta selkävoiton. Stringerin mukaan on kuitenkin muistettava, että tähän kehitykseen mahtui mukaan myös paljon sattumaa. […]

Lue lisää

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Kommentoi

Jhumpa Lahiria pidetään yhtenä voimakkaimmista tämänhetkisistä naiskirjailijoista. Muita merkittäviä nimiä ovat esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichie ja Yiyun Li. Kaikki kolme ovat teoksissaan kuvanneet ihmiskohtaloita oman maansa historiallisia tapahtumia vasten. Kaikki kirjoittavat englanniksi, joten laajempi lukijakunta on taattu. Lahiri eroaa kanssakirjailijoistaan kuitenkin siinä, että hän on syntynyt Lontoossa ja kasvanut Yhdysvalloissa. Hän myös pitää itseään ennen […]

Lue lisää

Mika Rassi (toim.): Minä pelkään

Kommentoi

Hetken ehdin jo luulla, että Savukeitaan kauhuklassikoiden sarja ei jatkuisi Le Fanun Carmilla ja muita kertomuksia (2012) jälkeen. Huoleni oli aiheeton, sillä sarja jatkui jo viime syksynä H. P. Lovecraftin pitkällä esseellä Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Viimeiset lisäykset klassikoiden sarjaan ovat viime keväänä rinta rinnan julkaistut Ann Radcliffen Udolpho sekä Mika Rassin toimittama ja suomentama tarinakokoelma […]

Lue lisää