Jevgeni Vodolazkin: Lentäjä

Alussa on arvoitus: mies herää sairaalassa ympärillään vain lääkäri ja hoitaja. Pikkuhiljaa mieleen alkaa palautua muistikuvia, mutta ne eivät tunnu olevan ajasta, jota eletään, vaan paljon vanhempaa perua. Lääkäri pyytää miestä, Innokentia, kirjaamaan kokemansa. Näin muistinsa menettäneen miehen menneisyys alkaa hahmottua samalla kun hän pyrkii elämään uutta elämää nykyisyydessä. Muisti, muistaminen ja aika ovat…

Lue lisää

Vanessa Kairulahti & Karoliina Kouvola: Helsingin henget

Vaikuttaa siltä, että kauhukulttuuri olisi pikkuhiljaa kurottamassa kalmaisella kädellään kohti suurempaa lukijakuntaa. Sukupolvikokemukseksi nousseesta Noidan käsikirjasta saatiin tänä vuonna vihdoin uusintapainos ja kotimaisen kauhun puolella on julkaistu useampi teos, jotka osoittavat kauhun olevan enemmän kuin elossa. Se toki täytyy todeta, että vielä muutaman kerran Helsingin katujen täytyy peittyä läpipääsemättömään usvaan ennen kuin kauhuromaani pääsisi esimerkiksi… Lue lisää

Haruki Murakami: Komtuurin surma

Verrattain myöhään kirjallisen uransa aloittaneen Haruki Murakamin luomisvimma ei osoita laantumisen merkkejä. Japanissa alkuvuodesta 2017 julkaistu Komtuurin surma on bestselleristin järjestyksessä jo neljästoista romaani. Suomeksi käännettynä yli 800-sivuinen järkäle kertoo muotokuvamaalarista, jonka vaimo lähtee yllättäen toisen miehen matkaan. Arki järkkyy ja taiteilija päätyy ajelemaan ympäri Japania ilman järkevää määränpäätä. Lopulta vanha taidekorkeakoulututtu tarjoaa miehelle mahdollisuutta… Lue lisää

Airin Bahmani & Bruno Jäntti: Syyrian sota

Jo kahdeksan vuotta riehunut Syyrian sota jatkuu edelleen. Konfliktista on kirjoitettu paljon, ja nyt käsillä oleva Syyrian sota – demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa on jo toinen aiheesta suomeksi kirjoitettu kirja. Kokonaiskuvan luominen edelleen käynnissä olevasta sodasta on aina hieman riskialtista, sillä useiden eri osapuolien välisessä sodassa tilanteet ja asetelmat voivat muuttua äkillisesti. Samalla aiheesta kirjoitettu tietokirja saattaa…

Lue lisää