Neuvostoliiton romahtamisen myötä satojen miljoonien ihmisten identiteetiltä putosi pohja. Imperiumin tavoitteena oli ollut luoda ”uusi neuvostoihminen”, joka olisi epäitsekäs, oppinut, terve, voimakas ja innokas edesauttamaan maailmanlaajuista sosialistista vallankumousta. Ihmeellistä kyllä, projekti onnistui, ja vaikka valtio hajosi, neuvostoihminen ei kadonnut mihinkään.
Kirjan tiedot
Svetlana Aleksijevitš
Neuvostoihmisen loppu – kun nykyhetkestä tuli second handia
Suom. Vappu Orlov
Tammi
670 s.
Neuvostoihminen on keskeinen teema kirjallisuuden Nobelilla vuonna 2015 palkitun Svetlana Aleksijevitšin tuotannossa. Tšernobylistä nousee rukous -teoksen mieleenjäävimpiä kohtauksia on kuvaus ihmisistä, jotka ilman suojavarusteita juoksevat sammuttamaan ydinvoimalan tulipaloa. Juuri sokea auktoriteettiusko ja uhrautuvaisuus on neuvostoihmistä puhtaimmillaan.
Sodalla ei ole naisen kasvoja kertoo taas neuvostonaisista, jotka varta vasten pyrkivät toisen maailmansodan eri rintamille puolustaakseen kotimaataan. Sota voitettiin, mutta sadattuhannet sotatoimiin osallistuneet naiset sysättiin sivuun historiankirjoituksesta.
Alkusyksystä julkaistussa Neuvostoihmisen lopussa ympyrä sulkeutuu. Järkälemäinen kirja on tutkielma siitä, kuinka sosialistisen järjestelmän muokkaamista tavallisista ihmisistä tuli valtion romahduksen myötä eilispäivän reliikkejä.
Me rakensimme sosialismia, mutta nyt radiossa sanotaan, että sosialismi on päättynyt. Mutta me… me olemme jäljellä…
Aleksijevitšin kirjojen luokittelu on hankalaa. Päällisin puolin kirjat näyttävät haastattelukokoelmilta, ja periaatteessa ne onkin koostettu yksittäisten ihmisten kertomuksista ja pitkistä sitaateista. Kymmenet haastattelut muodostavat kuitenkin mosaiikkimaisen kokonaisuuden, jossa jokainen yksityiskohta kontribuoi tavalla tai toisella suureen kuvaan.
Lisäksi Aleksijevitšilla on ainutlaatuinen taito saada haastateltavansa puhumaan ja kertomaan asioista, joista he eivät välttämättä ole kertoneet edes läheisilleen. Kirjailijana Aleksijevitš häivyttää persoonansa taustalle ja tyytyy katselemaan sivusta. Kirjoja lukiessa tuntuukin siltä kuin sen sivuilla tarinaansa kertovat ihmiset puhuisivat suoraan lukijalle.
Neuvostoihmisen loppu on jaettu kahteen osaan: ensimmäinen osa on koostettu aikavälillä 1991–2001 ja toinen osa taas vuosina 2002–2012 tehdyistä haastatteluista. Ajallinen jänne on pitkä ja tulokulmia neuvostoihmisen maailman päättymiseen useita kymmeniä. Pala palalta lukijan eteen muotoutuva kuva on traaginen ja puhutteleva.
Neuvostoliiton hajoaminen muokkasi yhteiskunnan uuteen uskoon. Jo ennen hajoamista aloitetut taloudelliset reformit ajoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä köyhyyteen samalla, kun röyhkeimmät ja kyvykkäimmät haalivat valtion omaisuutta häikäilemättä omiin taskuihinsa. Neuvostoihmisen tilalle astui homo capitalisticus, jonka elämä kietoutuu sokean kuluttamisen ympärille.
Neuvostoihmisen loppu ei ole kuitenkaan halpaa neuvostonostalgiaa, vaan se katsoo mennyttä aikaa ja ihmistä ymmärtävästi ja kiinnostuneena. Lopputulos on hengästyttävä kokonaisuus, joka ei häviä vaikuttavuudessaan yhtään kahdelle aiemmalle suomennokselle.
