Itämaisen kirjallisuuden professorinakin toiminut suomalainen Aapeli Saarisalo vietti nuorempana aikaansa arkeologisilla kaivauksilla erityisesti Palestiinan ja Irakin alueilla. Yhteistyötä hän teki muun muassa Agatha Christien aviomiehen, Max Mallowanin, kanssa. Tapasiko Saarisalo itsensä murharouvan jollain kaivauksille suuntautuneella matkallaan? Tätä ei kerrota tuoreessa Muinaiset Lähi-idän imperiumit -historiateoksessa, mutta mahdollista se on, sillä Christien tiedetään viettäneen paljon aikaa miehensä seurassa muun muassa Egyptissä, mikä innoitti häntä kirjoittamaan klassisen Kuolema Niilillä -salapoliisiromaaninsa.
Kirjan tiedot
Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori (toim.)
Muinaiset Lähi-idän imperiumit – kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho
Gaudeamus
296 s.
Saarisalon esimerkki osoittaa, että suomalaisen Lähi-idän tutkimuksen juuret ulottuvat yllättävän pitkälle. Suomalaisia tiedemiehiä matkaili Lähi-idässä jo 1870-luvulla etsimässä muinaisten imperiumien jäänteitä. Tämän seurauksena vuosituhansia vanhoja esineitä löytyy myös suomalaisten museoiden kokoelmista. Vahva esimerkki edelleen jatkuvasta tutkimustyöstä on Suomen Akatemian rahoittama Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikkö (2018–2025). Osa huippuyksikön työtä oli Kansallismuseossa touko–syyskuussa 2022 esillä ollut näyttely Tutkimusmatkoja muinaiseen Lähi-itään.
Tiiviiksi paketoitu näyttely oli kiinnostava, mutta toden teolla aiheeseen pääsee syventymään Muinaisen Lähi-idän imperiumit -kirjan parissa. Perusteellinen kirja koostuu kahdestatoista luvusta, joissa eri kirjoittajat valottavat muun muassa muinaisen Lähi-idän taidetta, tiedettä ja uskontoa mutta myös arkielämää ja talousjärjestelmää.
Suurin hankaluus aiheen tutkimuksessa on se, että Lähi-idän muinaisten imperiumien historiasta puhuttaessa tarkoitetaan vuosituhansien mittaista ajanjaksoa. Toisinaan alueella vaikutti isompia imperiumeja, toisinaan taas pienempiä kaupunkivaltioita. Joistakin ajanjaksoista lähteitä on runsaasti, sekasortoisimmista taas vähemmän. Lisäksi eri alueiden ”kansat”, kuten heettiläiset, assyrialaiset ja babylonialaiset, olivat kukin omanlaisiaan. Voiko tällaisesta ylipäänsä edes luoda yleistävää kuvaa?
Kirjan ensimmäisessä varsinaisessa luvussa kirjan toimittajat Svärd ja Töyräänvuori käyvät läpi tiiviisti alueen historian ja eri aikakaudet. Jaottelu on karkea, mutta auttaa ymmärtämään alueen monimuotoista historiaa ja sitä, miten imperiumi seurasi toistaan. Yhden valtaapitävän nousussa ei ollut siis välttämättä kyse toisen tuhosta vaan enemmänkin siirtymästä. Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että osa imperiumeista kukoisti samanaikaisesti ja omaksui tietoa toisiltaan. Tiedon välittymistä helpotti erityisesti nuolenpääkirjoitus, jota kaikki alueen imperiumit hyödynsivät.
Aleksi Sahalan ja Joanna Töyräänvuoren kirjoitustaidon kehittymistä ja nuolenpääkirjoituksen arvoituksen ratkeamista käsittelevä kolmas luku lukeutuu kirjan kiinnostavimpiin. Kiinnostavia huomioita löytyy myös Martti Nissisen sukupuolta ja seksuaalisuutta ja Joanna Töyräänvuoren kansallisuutta, etnisyyttä ja muinaisia muuttoliikkeitä käsittelevistä luvuista. Töyräänvuoren mukaan muinaisia muuttoliikkeitä käsittelevällä tutkimuksella voisi olla annettavaa myös nykyiselle muuttoliikkeitä käsittelevälle tutkimukselle.
Muinaiset Lähi-idän imperiumit -kirjan puutteet liittyvät laajaan kirjoittajakuntaan: luvuissa on jonkin verran toistoa ja pientä tyylillistä häilyvyyttä. Kirja on kuitenkin taiten toimitettu ja poikkeuksellisen näyttävästi kuvitettu, mikä tekee kirjasta kokonaisuutena mainion.
Arvio on julkaistu aiemmin Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan numerossa 1/2023.
Mitä muut ovat sanoneet samasta teoksesta:
